IRC-Galleria

Taas se alkoi siinä kahdeksan ympärillä.

Ensin tää huomaa olevansa yksin, sit se tulee haukahtelemaan mun oven taa. Kokemuksesta tiedän että oven avaaminen ei ole hyvä ratkaisu. Käsken peiton alta Piika olemaan hiljaa ja menemään nätisti alakertaan. Piika on vähän aikaa hiljaa, mutta pian se alkaa itkemään.
Taas hiljenee. Piika käy alakerrassa. Tulee takaisin. Itkee taas. Ja kohta kuuluu uusi ääni. "Miiu?" Ei oikeesti! Menen ja avaan huoneeni oven. Edessäni ovat Piika ja Peto. Niillä onkin salaliitto minua vastaan, vaikka luulin ettei ne tule toimeen...

Olin oikeassa. En saa nukuttua pitkään, vaan herään klo 7 ympärillä lomallakin.

"Woooouuuuuuuuuuuuu.....", Piika ulisee alakerrassa. Kotona on tällä hetkellä mie, Piika, Nanu, Fanni ja Peto, luulisi ettei Piika tuntisi itseään yksinäiseksi, mutta siellä se ulisi isin ja äitin perään. Klo on 7.04.

Käyn avaamassa huoneeni oven ja sanon huomenta Piikalle. Siitä se vasta riemastu. Onneksi ehdin peiton alle turvaan, ennen kuin se tavoitti minut. Räkäinen, kylmä nenä ja jälleennäkemisenriemu ei ole hyvä yhdistelmä, varsinkaan kun mulla ei ollu kovin paljon vaatetta päällä.

Nyt Piikakin on rauhoittunut. Nanu nukkuu sohvalla. Kissat on vallanu keinutuolin.

Sää on ollut mitä parhain nyt kahtena viimeisenä päivänä. Lenkillä käyminen on jokin niin suuri nautinto, etten sitä sanoiksi pukemaan. Ja koiratkin ovat onnellisia. Ovat juosseet itsensä väsyksiin ja nyt nukkuvat olohuoneessa. Ne on niin suloisia.

Mitä vielä? Leivoin eilen illalla kookospalloja. Aamulla maistoin, ensin se oli ihan hyvän makuista, mutta hermesetaksen(sötningmedel) jälkimaku on aivan karsea. Tänään ajattelin kokeillä tehdä karppisuklaata. Makeutusaineena hermesetas valitettavasti. Jooo, miten ihmeessä mun pitäis laihtua ku näin usein teen itelle herkkuja?

Tänään varmaan ripustetaan lihat katon rajaan kuivaamaan. Eilen laitettiin suolaan. 20 kg sydäntä... :9

Nielen vaikka syntisiä sieluja
maistan niiden saastan
jotta saisin ongittua pois
paholaisen itsestäni

Nyt se alkaa. Kauan odotettu loma. Mie ainakin olin ihan puhki; huonosti nukutut yöt tuntuu silmissä.

Annikki on kipeä O.O ei oo tosi. Mie en pääse tanssii!! Ja joo, mulla tuleekin tehtyä jotain kotona, no ei tod. Sekoitan paukun ja meen pelaa. "Vapaat" perjantait on niin harvinaisia. Arkisin se on hikinen treeni tanssien sydämen kyllyydestä, mutta mitä nyt?! Mie en tee mitään.

Pakko ottaa itteä niskasta ja tanssia vaikka samalla kun hyörin keittiössä. Ei ole parempaa kuin tiskata ja tanssia radion soidessa taustalla.

Tulin kotiin puol seitsemän illalla. En ollut kaupassa matkassa ja viikonloppu oli(on) eessä, joten olin huolestunut jääkaapin sisällöstä. Osasikohan ne ottaa mulle ruokaa? (karppina on hyvä olla)
Kurkistin jääkaappiin. Munaa, emmentaalia, hompparia, kaalia, meetua.... joo kyllä mie hengissä selviän. C-vit tabut näköjään unohtu, eli pitää vetää enemmän kaalia naamaan. Ja aiku ihanaa; nää oli ostanu light lonkkua(yks kourassa just, toivottavasti tekstin laatu ei laske)... :9 Kurkistan pakastimeen toiveikkaana. Etsin ja etsin. Löydän tavallista jäätelöä ja luulin jo näiden unohtaneen minunkin tarpeeni, mutta huomaan sokerittoman jätskin tavallisten takana. Aaaa, ne ei oo unohtanu minua ;)

Olen rukoillut. Keskiviikko? iltana, ennen nukkumaan menoa, minä rukoilin. Kaikki jotka tuntevat tai luulevat tuntevansa minut pitäisi järkyttyä nyt. Tai olen varmaan ennenkin, mutta nyt tein sen tietoisesti.
Kuulin meidän kylän pojasta (15v Juha) keskiviikkona. Hänet oli kuulemma kuskattu kesken koulupäivän LKSään ja sieltä suoraan Ouluun hoidettavaksi. Aivoverenvuoto. Kuulin hänen äidiltään torstaina, ettei ole kuulunut mitään uutta. Pelottaa ja silti tunnen itseni tunnottomaksi. Jos tässä käy huonosti, hän olisi jo toinen kahdenvaiyhden vuoden sisällä, joka on lähtenyt liian aikaisin. Vanhempien ei pitäisi haudata omia lapsiaan, sen ei pitäisi olla niin. Olen surullinen ja pelkään.

Synkimpinä päivinä kaikki tuntuu kuolevan pikku hiljaa ympäriltäni ja luulen että kohta alan tottua siihen. Kaikki mikä alkaa, loppuu joskus, enemmin tai myöhemmin. On erittäin huojentavaa tuntea surua, vihaa, pelkoa.. En olekaan turta. En olekaan kuollut.


;l

Lyhyesti vain..

Äi 9- -> 8 toikkariin
Ma 9- -> 9
Fy 9- -> 9
Ru 8+ -> 9
Ke 10- -> 10

Hyvin meni joooo, mutta on noiden eteen tehty töitäkin.

On tuo Hän aika omituinen. Viimeksi kokeesta tuli 9- ja toikkariin 8 (plussan päässä oli kuulemma) ja nyt sain kokeesta 8+ ja toikkaan tulee 9... Wtf. Kait sitten tuntiosaaminen, sanakokeet ja tekstit vaikuttaa paljon.

Nyt ne on ohi!

Koululla tanssiminen oli kuin rauta molekyylien liikehdintää huoneenlämpöisessä kappaleessa. Joo.. Siis aivan sairaan ahdasta ( ja kuumaa). Ahdasta ja kuumaa kuulostaa varmaan jonkun korvissa kivalta, mutta siellä se oli kamalaa.
Vanha, rakas ystäväni oli katsomassa lyskalla. Kiitos sinulle. Oli ihanaa saada rohkaiseva viesti sinulta, kiitos siitä (vaikka meinasinkin purskahtaa itkuun ku sain tietää että olit ollut siellä).
Äitikin oli siellä, että areenalla.

Areenalla se oli aivan ihanaa. Tilaa ja sopivan lämpöistä, vaikka hiki lensi loppuvaiheessa. Ja kaikki tais mennä nappiin. Ihanaa.
En nähnyt alkuvaiheessa ollenkaan oliko vanhemmat paikalla vai ei. Katrillin (tai polkkamasurkan) lopussa taisin nähdä heidän katselemassa meitä lähellä kaidetta tai sitä jäähypaikkaa. Kummatkin oli paikalla, helpotuksen tunne pyyhkäisi ylitseni. Ja hiki valui selkää pitkin.

Kun yleisötanssien aika koitti, vein isukin tanssimaan. Voi taivas ku se oli jäykkä (tai hän yritti viedä). Ja lopulta hellyin ja annoin hänen viedä.
Eka tanssi tuntui kestävän ikuisuuden, sillä aikaa kun äiti otti lukemattomia kuvia meistä, joissa missäkään ei näkynyt kunnolla kumpaakaan. Hyvin meni.

Myöhemmin sain kuulla, että iskällä oli kiikarit matkassa ja hän oli tiirannut minua ja mun kavereita areenalla (tunnisti vain Lauran? kuulemma...) ja meidän ilmeitä. Lara oli kuulemma aika jäykkänä ja mie muikistelin ja pyörittelin päätä ku mikäkin.

Äitikin oli nauraa ääneen lyskalla, koska minun vieminen näkyi kolmoseen asti. Oi voi.... Mie taidan olla aika jätkä tai dominoiva yksilö jossakin mielessä.
(Sussun dilemma; yksilö joka on erittäin naisellinen että miehekäs. Johtuuko se tilanteessa ja/tai ajasta. whatever)

Jatkot Ciao ciaossa ja sit kaupungille hilluu ja lopulta löydän itseni nuorten yökahvilasta, Katutasosta.

Lopulta äiti haki minut ja lähdettiin kotia kohti.
"Pussissa on juotavaa", äiti aloittaa.
"Ja tämä koskee minua miten?
Saanko?"
"No ota, siksi mie sanoinkin."
Minä: O_O
"Kiitti, tää tuli yllätyksenä."
"Avaa vasta ku päästään kunnolla Ranuantielle."

Loppufiilistelyt kotona oli hauskaa. Puhuttiin ja puhuttiin ja lopulta mie häädän Artsin pois koneelta, että pääsisin kirjoittamaan päiväkirjaa.

Wanhat. Vaikka jonot ja rivit kiemurtelee ja kaikkea en muista, kyllä mie luulen niiden menevän hyvin. Ja aivan karmeen ahasta ja se ahistaa mua. Rockissa mie kompuroin parini jaloissa ja tallon/törmään takana tanssivaan. Padespaane menee hyvin. Cha chassa pitäis pitää ne rivit vaan suorassa, menuetti ja cicapo on ihan helppoja. Tangosta ja Petrin piirivalssista ei puhutakkaan. Joo, pitää ottaa hakaneuloja matkaan.

En mie jännitä. Todella omituista. Kaikki vaan tuntuu kulkevan tasaista, kiduttavaa vauhtia eteenpäin.

Plaaaaaaaaaaaaa

Pitäis tehdä ruotsin aine...

Odotuksesta tulee olemaan pitkä. Harkat loppuivat joskus klo 17 ympärillä ja mun bussi lähtee 18.05 plus puoli tuntia että olisin kotona. Vittuko vituttaa..
Autoin opettajaa kiskomaan kaikki kalusteet omille paikoileen ja me juteltiin jonkin aikaa tansseista ja tilan puutteesta koululla.
Toivottavasti Heli ei luullut minun jännittävän tai panikoivan Wanhoja, kun mun ääni oli niin itkuisen ja surkean kuulonen siinä vaiheessa. (Yksi syy piettää turpa kiinni....) Lopulta hänkin lähti ja jäin yksin aikuislukiota käyvien kanssa, mutta pian hekin menivät tunneille ja minä jäin yksin aulaan. "Grouwlll..." Vatsani kanssa siis.
Kävin kaupassa hakemassa tonnikalaa ja yhden "punaisen" viilin. Söin ne äänekkäästi mässyttäen ja aula kaikui hiljaa minun mussutustani. Sitten vielä vähän suklaata päälle jos se helpottaisi. Hyvää se oli mutta vieläkin vituttaa.

Olen vieläkin täällä. Aivan kuin asuisin täällä. Mutta ei, kohta tulee minunkin linkku ja pitkä matka Jumalan perseen alle alkaa. Jälleen kerran.

Jokin kakara huutaa salin ja keittiön edustalla. Sählykerholaisia.

Olin kaupungissa koko päivän. Klo 7 nousen linkkuun, kouluun, koulu loppu klo 13.45. Kirjastoon ja takas. Kouluun lämmittelee ja puol neljäksi kampaajalle, sieltä etsii sopivaa paikkaa jossa ruokaila. Äiti ei ollut vielä kotona kun pääsin kampaajalta. Hänen piti käydä kotona syömässä ja hakemassa tanssikamat, ja siinä kestäisi.

Minulla oli aikaa ja rahaa, joten menin syömään kebabin Lordin paikkaan, yksin. Ei se haitannu. Sit vielä kahvit runsaan kermaan kaa ja suomalaiseen selaamaan "mielenkiintoisia" kirjoja. (Sieltä löytyi uusia VHHn puolesta puhuvia kirjoja, en olekaan yksin tässä valehtelevan median maailmassa) Ehdin jossain vaiheessa myös syödä osan kookosleivistäni.

Lopulta äiti soitti ja lähdin vaeltamaan Glitteriin kylmässä tuiskussa.

Jeps, Annikki sai hankittua Zilit vai chilit siis käsisymbalit meille. Harjoiteltiin peräti niillä tällä kertaa. Ja voi taivas ku sormet meni kipeäksi. Kilinä oli aluksi ihan karmeeta, kunnes kaikki pääsi oikeaan rytmiin. kopotikopotikopoti... osv
"Haolak eah" menee jo tosi hyvin. Saadaan se varmaan "esiintymiskuntoon" kevätjuhlaan.

Auto oli hirveen kylmä kun lähdettiin kotiapäin. AI että mie rakastan perseenkärryyttäjiä...

Kello on jo noin paljon ja minä vain istun tässä ja kiroitan. Silmissä jo tuntuu raskas päivä mukavasti. Taidan mennä nukkuu koht, iltapalan jälkeen... Venyttelyiden jälkeen on niin ihanan raukea olo, etten varmaan välittäisi jos saisin kuulla maailmanloppuvan seuraavan 5 min aikana. "Okei."