Rakkaus on kummallinen asia. Pistää asiat uuteen perspektiiviin, kääntää kaiken ylösalaisin. Ja kun se tulee...siitä ei pääse eroon. Ei ole hätäovea, josta juosta. Sen toisaalta toivottaa tervetulleeksi, toisaalta toivoo sen alimpaan helvettiin.
Rakkaus hiipii sisään, et edes huomaa. Sitten se rysähtää niskaan ja hukuttaa sinut. Pistää toivomaan enemmän, kuin mitä ikinä saat. Ja kun sinä toivot, uskot, luotat...se hajoaa käsiin.
Ollako vai eikö olla? En jaksa olla, enkä voi olla olematta. Voin vain ihmetellä, että mitä hittoa tässä oikein pitäisi tehdä...