IRC-Galleria

Tarraa älä lankaan ainoaan
sillä ainoastaan tuskaa anotaan
riski liian suuri
pudotus niin syvä
siihen kuoppaan todellisuuden
unesta, omasta utopiasta
josta niin halusi herätä
vaan haluaako enää?

Sitä ei tiedä
isku päin näköä
kaiken lamauttava
kaikkein yllättävin
lähes mahdoton
silti niin todellinen

Alku uuden tunnelin
niin pimeän ja synkän
kaiken todellisen
ja niin turhauttavan
kaikesta pois karkottavan
alkulähde ja syntymä

Yhtäkkiä avautuva verho
kaiken ympäri kääntävä
sitä odottaa ei osannut
ei ollenkaan ei milloinkaan
varautua olisi jo pitänyt
mutta sokeasti uskoi
kaiken juuri niin menevän
kuin olisi niin suunnitellut

silti ylös on noustava
eteenpäin mentävä
unohdettava, taakse jätettävä
tallattava ja jatkettava
tätä tietä eteenpäin
*********
Hehheh... Itselläni ainakin paha tapa syyllistyä yltiömäiseen optimismiin, uskoon ja pelkään hyvään onneen nojaavaan ajattelutapaan, joka sitten lopulta kostautuu aika armottomasti. Tässä oikeestaan jotain vuodatusta hetkeltä kun huomaakin että "Vittu, miten helvetissä oon antanu kaiken mennä näin perseelleen ja silti uskonu että kaikki on niin perhanan hienosti". Utopiassa sitä huomaa vaan eläneensä, ihan uskomatonta miten voi itelleen vakuuttaa jotain paskaa. :D Noh, kun se verho repäistäänkin silmiltä niin aika pitkälti fiilikset yllä mainitulla tasolla. Ainakin omasta mielestäni sain aika hyvin vangittua ne sanoihin. Perhana, silti vaan pakko jatkaa ja tallata tätä elämän mudan täyttämää polkua eteenpäin kohti jotain..(?)

Sitä miettii itseänsä
omaa roolia yksinäistä
sitä mitä haluttiin olla aina
mikä on hinta sen
oman paikan ainaisen
sitä etsii, sitä löytääkö?
kannattaako vaivautua ollenkaan

Omaa minuuttaan
omaa sieluaan
puhdas vai likainen
oikea vai väärä?
mitä tehdä pitäisi
ansaitakseen paikkansa
tässä maailmassa
yksinäisessä paikassa
missä mikään ei täsmää

Yksin, silti niin ympyröity
aina mukana
aina menossa
ja etsii itseään
ikuisesti ainiaan
lopullisesti tuomittu
etsimään -
ei koskaan löytämään

paineet suuret
maailmassa, niin pienessä
muovaa, puristaa aina määrää
tekemään kaiken
niinkuin määrättiin
miksi näin?
miksi aina niin?
miksei itse päätä
ole se, mikä pitäisi
yhteiskunta määrää
moraali määrää
ajatellaanko ollenkaan
me koskaan itse

Oltais sitä mitä haluttais
ei mietittäis samaisuutta
massaa, kuuluvuutta
sitä mitä odotetaan
ollaan mitä ollaan
ja niin hyväksytään

*******
Edittinä pittää tähän vielä mainita tästä vaan ajatuksia kun nyt sellainen fiilis tuli. Jooh, koko tekstin pätkelmä sai alkunsa jostain fiiliksestä eräänä iltana että voisi kirjoitella jostain muustakin välillä kuin omista henk.kohtasista ongelmista ja paskasta. Jotenkin teki mieli vain arvostella tätä maailman valtavirtamediaa joka hallitsee ihmismassoja käyttäytymään jollain tietyllä tavalla ja arvostamaan jotain tiettyjä piirteitä ihmisessä. Kun näemme telkkarissa jollain komeaksi mieltämällämme ihmisillä jonkin tietyn esineen, niin perhana! Tietty mulla itellänikin pitää semmonen olla kun oon saletisti huono ihminen jos en näytä siltä tietyltä esikuvalta. Miten viihdeteollisuus muokkaa meidän käsitystä hyvästä ja oikeanlaisesta ihmisestä ja korostaa jotain tiettyjä ihanteita yli muiden. Aika harvoin näkee ylipainoisia tai rumiksi mieltämiämme ihmisiä pääosissa valtavirtaviihteessä. Joo, myönnän että olen itsekkin tämän aivopesun uhri ja ajatusmaailmani on valitettavasti sen mukainen. Tosin tiedostan sen sentään ja pyrin parantamaan kriittistä ajatteluani ja avartamaan ajatusmaailmaani toisia ihmisiä kohtaan. Tätä halusinkin tuoda esille sanoissa, tosin en tainnut ihan täysillä siinä onnistua kun pääidea osittain hautautui muihin ajatuksiin, jotka purkautuivat kynän kautta.

Myös tekstissä olen käsitellyt ohimennen omaa käsitystä oman itsensä ja roolinsa, sen perimmäisen minänsä etsimisessä jonka pitäisi loksauttaaa viimeinenkin pala paikalleen omassa elämässä. En tiedä sitten muista, mutta joskus itsestäni tuntuu siltä etten oikeastaan tunne edes itseäni kunnolla ja tekisi mieli oikeasti tietää se, mikä on se perimmäisin minun juttu ja persoona. Tuntuu siltä että vasta sen löydettyäni voin oikeasti nauttia tästä maailmasta ja elämästä täysillä. "Rooleja tuhansia, kuoppia lukemattomia".

Näin päätän tämänkertaisen vuodatukseni, kiitos.

Turvallisuuden kohtu
niin petollista
sitä uskoo sokeesti
sen omaan lohtuun
silti niin hauras
särkyvä, vaarallinen
on se paikka
johon tuudittaudumme

sitä ymmärtää
oman typeryyden
vasta niin myöhään
vasta niin turhaan
silti niin kipeästi
tekee mieli huutaa

kaiken sen pinnallisuuden
hautasin niin syvälle
myöhemmin -
paljon myöhemmin
sen poltin

Halusin unohtaa
antaa sen olla
jättää kuolemaan
virumaan ikuisesti

mikä mun päähän meni
mikä mut sokeutti
silti sen tunteen tiedän
pelottavan hyvin
mikä mut muuttaa
heittää kaiken oleellisen
kaiken sen tärkeen
vaan menemään
sen yhden takia
jota sitten kadutaan

Juokse pakene
karkuun juokse
taakse älä katso
ikinä älä käänny

paniikissa ihmisen
näkyy jotain suurta
sitä ei itse ymmärrä
kun ei halua nähdä
kun pitäisi kohdata
sitä vain haluaa paeta

Kauas kauas
missä muuta ei ole
vain itse ja kaikki muu takana
sitä vain halajaa
hiljaisuutta, omaa rauhaa
muuta ei halua

hetkeä myöhemmin
liian myöhään
sitä vasta ajattelee
miten kaikki särkyy
miten täytyisi
miten järjestyisi
mutta silti liian myöhään

en ymmärrä tätä maailmaa
miksi näin kaikki
niin vaikeeta
ihmisiä monia
kuoppia tuhansia
aina niin liikaa

joskus ees sitä rauhaa
kun saisi, maistaisi
olis elämä niin helppoo

Ajatuksia monia
liikkeitä lukemattomia
ajatuksia määrä loputon
aina niin tappavaa
hitaasti särkevää