IRC-Galleria

Viikonloppu meni aivan sumussa... tällä kertaa eri tavalla kuin yleensä, en ollut kännissä. Ongelman nimi on Depeche Modea lainatakseni "Enjoy the silence". Ei bileitä, ei rakennustyömaata, ei älämölöä, ei kotikaraokea. Säikähdin, onko tänne joku käynyt tuuppaamassa ydinpommin tai jotain kaasua sillä välin, kun olen ollut töissä. Moinen ongelma alkaa heijastua sekä mielenterveyteen että fyysiseen hyvinvointiin; saa nukkua ja hermo lepää... Aina pihalla liikkuessa - esim. tullessa autolla parkkipaikalle - jostain ikkunasta verhojen välistä näkyy vain ruma pärstä - - - tai... en ole kyllä ihan varma onko kyse naamasta...

Viikonlopun ainoa ihmiskontakti oli itseasiassa naapurin kärpäsloukku: käytävän päässä kodin ovi selällään, ja hän itse pari ovea meistä katsottuna toisessa suunnassa, eli kun pääsee tärisevin käsin, kylmä hiki virraten ropaamaan turvalukkoa ja sitten vielä abloy-lukkoa auki, tämä syöksyy takaa kuin Hämähäkkimies pahisten niskaan. Lauantaina näin tapahtui, kun raahasimme paskana olevaa modeemia takaisin kotiin. "Olettekos te ostanu jotain uutta?" Kuului selän takaa juuri kun ovi oli jo melkein auki... Tämmöinen paljon yövartijana yksin työskentelevä parikymppinenkin saa siinä kohtaa vähintään sydänkohtauksen ja paskahalvauksen sekä aivoveritulpan yhtaikaa. (Yhdeksästä elämästäni olen nyt täällä asutun vuoden sisällä menettänyt tällä tavalla ainakin 8 ja puoli)


Tänään kahdeksan pintaan sain vihdoin huokaista onnesta. Kaikki on hyvin. Ei tarvinnut kuluttaa kännykän akkua suotta herätysäänen pirinään: iskelmäradion kotikaraokeen heräsin, nousin ylös porakoneen laulaessa, aamutupakalla parvekkeella kuuntelin vasarasinfoniaa. Voisiko aamu enää kauniimmalla tavalla alkaa?