IRC-Galleria

Ihmisten elämänmeno on nykyään ihan liian hektistä, suunniteltua ja täyteen buukattua. Usein kaikki stressi, kiire ja järjestelmällinen kulku pisteestä A pisteeseen B saa ihmiset sokaistumaan ympärillä pyörivästä maailmasta kaikessa kauneudessaan ja monimutkaisuudessaan.

Koska itse pysähdyit viimeksi ihailemaan auringonlaskua, katusoittajaa tai lapsia rakentamassa lumiukkoa? Milloin viimeksi pohdit kauppakeskuksen liukuportaissa vastaantulleen henkilön mahdollisia aiempia kokemuksia?

Kuvittele, kaikilla sua vastaan tulevilla ihmisillä on oma, uniikki elämänkokemus. Jollain on ollu köyhä, rankka lapsuus, joku on syntynyt rikkaaseen perheeseen. Jollain ei ollu vanhempia. Jotkut on jääneet koukkuun huumeisiin, mutta päässyt irti. Toiset eivät. Jokaisella on tausta, joka on muovannut ihmiset sellaisiksi, kun he ovat. Mielenkiintoista, eikö?

Elämä on kaunista. Elämä on rumaa. Elämä on perseestä. Elämä on ihanaa. Ja niin paljon muuta. Mutta liian usein ihmisillä on tapana kulkea muulle maailmalle sokeana murehtimassa tulevaisuutta tai vielä turhempaa, menneitä tapahtumia, joihin ei voi enää vaikuttaa. Liian harva tajuaa elämän tapahtuvan tässä ja nyt.

Elämä ei ole pelkästään se tuleva työhaastattelu ja potentiaalinen työpaikka, jonka takia olet stressannut lähes viikon. Älä murehdi sitä nyt, et hyödy siitä. Eikä elämä ole vain tyttöystävä, joka petti sinua kaverisi kanssa. Hän ei ole arvoisesi, löydät paremman. Eikä elämä ole vain pentakill Liigassa. Ole ylpeä itsestäsi, ja nauti. Elämää on myös sen mukavan kassatädin hymy (muista hymyillä takaisin), naamatuttu juoppo palaamasta lähialkosta, myöhässä oleva juna, metsän humina tuulessa, kuuma asfaltti, vapaa perjantai-ilta pitkän viikon jälkeen ja se yksinäinen saatanan lego lattialla kello kolmelta aamuyöllä, kun olet matkalla vessaan (vaikka et olekkaan koskenut legolaatikkoon vuosiin).

Seuraavan kerran, kun koet jotain kaunista elämässä, pysähdy hetkeksi ja nauti siitä. Jos näet peuroja sumuisella pellolla aamuyöllä, ja näky on mielestäsi kaunis, parkkeeraa auto tiensivuun ja jää ihailemaan näkymää. Pysähdy katsomaan taitavaa katusoittajaa tai elävää patsasta. Tai jää ihailemaan taivaalla lentävän, iloisen sateenkaarimursun aikaan saamaa sateenkaarta (mutta älä kerro niille, että paljastin sen).

Elämä tapahtuu tässä ja nyt, joten pysähdy aina silloin tällöin hetkeksi, unohda tuleva ja mennyt, seuraa ympäristöäsi ja hymyile rauhassa kaikelle kauneudelle, rumuudelle ja monimutkaisuudelle, olet sen itsellesi velkaa.

Vettä sataa taas
kuulen sen ropisevan
haaveeni sulaa


Puistossa kukka
uusi nuppu vuosittain
kukin erilainen


Märkä tie jatkuu
ohi uusien asuintalojen
jokainen eloton


Musiikki raikuu
hiljainen huuto hukkuu
ihmisten alle


Taivaalla palaa
usko toivo rakkaus
tuhkana alas

Mä oon nyt alkanu törmätä tähän ilmiöön enemmän ja enemmän, sekä itseni, että muiden ihmisten kohdalla. Jostain syystä ihmiset ei vaan vittu osaa olla ylpeitä itsestään sellasina kun on, vaan pitäis muka yrittää olla myös jotain "enemmän"? Paskan vitut, sanon minä. Miks sun pitäis tehdä jotain, mitä et halua tai pysty tai jaksa tehdä, jotta voisit olla ylpee itestäs? Keskity siihen mitä sä oot tehny ja haluat tehdä.

Voisin sopivan narsistiseen sävyyn aloittaa itsestäni.
Mä oon pitkään harrastanu kamppailulajeja, oon ylpee taidoistani ja kaikesta yleissivistävästä tiedosta, minkä oon sitä kautta omaksunu.

Mulla on jonkin verran kavereita, ei liikaa, mutta on kuitenkin. Mä oon ylpee siitä. Se riittää mulle. Ei mun pidä olla mikään vitun sosiaalisen elämän keskittymä, mä viihdyn myös yksin omien ajatusteni ja puuhastelujeni kanssa. Mä tiedän sen ja oon myös tyytyväinen siihen.

Tiedän myös, etten oo mikään täysin jälkeenjäänyt ihminen, sekä mun kanssa voi keskustella ihan älykkäästikki asioista. Yks syy lisää olla ylpeä itsestäni.

Ennen mä ajattelin olevani ruma, nyt mä hymyilen tyytyväisenä kattoessani peiliin. Varsinki ilman paitaa. Ja oon aivan helvetin ylpee siitä.

Eikä mua kiinnosta eikä haittaa, jos joku on eri mieltä. Ei se oo multa pois. Lista jatkuu, mut en halua täyttää koko blogia itelläni, so let's move on.


Sit voidaan siirtyä suhun. Mieti hetki itteäs. Mitä sä oot saavuttanu elämäs aikana? Ai et mitään? Paskat.

Osaat ratsastaa hevosella? Ole ylpeä siitä!

Pystyt tehdä spagaatin? Be goddamn proud of yourself!

Oot kattonu kaikki jaksot Narutoa? Ole ylpee siitä että tiedät, mitä siinä tapahtuu + oot varmaan onnistunu lukee jotain elämänviisauksia rivien välistä, sekä sitä kautta mahdollisesti kasvanu ihmisenä. Kaikki plussaa.

Sanot kavereilles olevas ruma ja läski, silti ne kehuu sua ja kun astut vaa-alle, se näyttää 55kg ja sulla on 170cm pituutta ja sun rinsikat on kokoa 75C. Ja vaikka galleriassa sulla on profiilikuvana pelkkä kasvokuva, lähes päivittäin joku sulle ennestään tuntematon henkilö tulee juttelee sulle chätissä tai kommenteissa? Ruma ja läski my ass. Kato peiliin, hymyile ja totea olevas ylpee itestäs.

Oot yhtä pitkä kun leveä, ja peilikin todistaa sen? Ei se mitään, ei kaikkien tarvii olla mallinmitoissa. Osaat silti varmasti jotain. Piirtää, laulaa, soittaa jotain soitinta, sulla on level 90 paladin WoWissa? Ihan helvetin sama mitä se on, oo ylpee siitä! Se on vähintä mitä voit itelles tehdä. Oo ylpee siitä mitä oot! Lista jatkuu, pienilläkin asioilla on merkitystä!

Loppujen lopuks asia on kuitenkin niin, että jos oot ylpeä itestäs -> itsetunto nousee -> elämänlaatu paranee.

So stop hatin', bitches, and be proud of yourselves!

Törmäsin tähän niin rasittavaan aiheeseen taas eilen. Olin tyhmä ja menin kertomaan porukoilleni, että toteutan viimein pitkäaikaiset suunnitelmani ja ostan heittoaseita (tässä tapauksessa heittopiikkejä, teroitettuja metallisia heittokortteja ja tietenkin heittoveitsiä, sekä taulun niille, minkä jälkeen kokeilen, mistä pidän eniten ja mikä sopii mulle parhaiten).

Ja ei jumalauta millasen paskamyrskyn ne siitä nosti.

Mun porukat on tunnetusti "vähän" mökkihöperöitä, ne viettää kaiken vapaa-aikansa kotona. Tiedot ulkomaailmasta ne ammentaa uutisista ja työpaikaltaan. Eikä niiden kanssa voi keskustella, koska he eivät yksinkertaisesti VOI eivätkä OSAA myöntää olevansa väärässä.

Itse koen olevani suhteellisen taitava väittelijä, osatekijäksi nimeän juuri vanhempani. Kun esittää heille väitteen + todella hyvät perustelut, he tyrmäävät sen uskomattoman omaperäisillä argumenteilla, kuten: tämä on meidän talo, me määrätään täällä, me ollaan sun vanhempia ja sä ettet niin ku me sanotaan, ei (miksi ei?) koska me määrätään. Kuullostaako tutulta?

Olen siis joutunut kehittymään argumentoijana ja pystyn perustelemaan asioita äärimmäisen hyvin. Mutta kuulen silti aina samat vastaukset. Vika ei siis ole minussa. Ainakaan kokonaan, vaikka he niin yrittävätkin väittää.

Mutta tää eilinen kiista räjäytti kyllä potin kirkkaammin ku MIKÄÄN pitkään aikaan! Let's see: M = minä V = vanhemmat

M: Ostan muute viimeinkin heittoaseita, koska oon jo pitkään suunnitellu sitä! Ihan tälleen heads-uppina, niin ei tuu teille yllätyksenä ja järkytyksenä!
V: MITÄ?!
M: Nii, halusin vaan varottaa etukäteen, ettette vaan saa sydäriä.
V: Missä sä muka niitä heittelisit?
M: Mä tiedän tuol lähimetsässä muutaman loistavan spotin, missä voisin tosi hyvin ja ongelmitta treenata.
V: ET MEE MINNEKKÄÄN METSÄÄN TREENAAMAAN!!
M: ...miksen?
V: Siellä voi tulla koiranulkoiluttaja vastaan, tai joku pikkulapsi yhtäkkiä hypätä jostain sun tielles.
M: ...
M: Mä kyllä nään, jos joku tulee. You know?
V: Pikkulapset on yllättävän nopeita. Ja koiranulkoiluttajalta voi karata koira ja se voi juosta sun eteen.
M: ...Seriously?
M: Mä kyllä kuulen jos mun ympärillä tapahtuu jotain, enkä usko et umpimetsässä kaukana poluista juoksentelee mitään pikkulapsia tai koiria/koiranulkoiluttajia joita en kuule.
V: Et heittele niitä missään lähimetsissä, se on tarkotettu vaan valvottuihin olosuhteisiin sisätiloihin!
M: ...ei ole.
V: On!
M: Sitä treenataan siellä missä sitä pystyy treenaamaan, mm. metsässä keskellä ei mitään JOSSA EI OLE KETÄÄN.
V: Sinähän et missään metsissä heittele. Me ollaan sun vanhempias, me kielletään sua!
M: ...For fuck's sake. Nope.

Yllä ote eilisestä näytelmästä, tunnetaan myös nimellä: Ei vittusaatana, ette oikeesti voi helvetti soikoon olla tosissanne?

Siitä sitten alkoi kaikenlainen uhkailu asioilla, joilla ei ole mitään tekemistä kyseisen asian kanssa, esimerkiksi kaukaa tulevat kaverini eivät saa yöpyä meidän kämpillä syntymäpäiväjuhlieni jälkeen yms.

Mutta joo fak it, heittoaseet tulee ens maanantaiks ja mä kuulen jo lähimetsän kutsun!

Se on jotain aivan sairasta. Kaikki pelkää kaikkia, harva uskaltaa oma-alotteisesti sanoa kenellekkään tuntemattomalle mitään. Kuvitelkaa nyt, galleriassakin on lähes puoli miljoonaa käyttäjä(tili)ä, osa tietenkin sairaita feikkejä, paskoja röllejä ja muuten vain sekaisin olevia ihmisparkoja. Mut oikeesti, suurin osa meistä on normaaleja ihmisiä, kuten mukava naapuri, jolle et koskaan puhu, vaikket edes tiedä mikset, se mukava, ujo tyttö luokan kulmapulpetissa, jolle haluaisit mennä juttelemaan, muttet uskalla, tai lähikaupan kassatyöntekijä, joka hymyilee aina mukavasti kun näet vaivaa ja annat hänelle tasarahan maksaessasi ostokset.

Tiedän kyllä lähes liiankin hyvin, että ihmiset, jotka tulevat täällä juttelemaan (varsinkin miehet, jotka tulevat juttelemaan naisille) omaavat toisinaan ilmeisiä taka-ajatuksia. Mutta älkää nyt perkele vieköön tuomitko kaikkia ihmisiä, jos teiltä käy kerran tai kaksi viikossa joku runkkupussi ruinaamassa! Kaikki ihmiset eivät ole sellaisia! Itsekin pääsin kokemaan tänä iltana tästä johtuvaa lieveilmiötä, kun päädyin joidenkin ihmisten mustalle listalle niinkin pervosta keskustelunaloituksesta kuin "terve :)". Tiedä sitten johtuiko omasta naamasta vai toisen osapuolen pahoista kokemuksista, mutta tälläiset kokemukset jaksavat silti masentaa. Kohta kukaan (normaali ja siveellinen) ihminen ei uskalla enää puhua, saatika sitten katsoa toista ihmistä kohti, ellei tätä tunneta vähintäänkin nimeltä ja horoskoopilta. Ja lopuksi jäljelle jäävät vain nämä kovaäänisimmät internetfäppääjät, jotka ehdottelevat kaikelle mikä liikkuu ties mitä, ja vain vahvistavat entisestään stereotypiaa, että miehet ovat vain pillun perässä. Asialle pitää tehdä jotain, ennen kuin on liian myöhäistä! Itse ainakin aion yrittää jutella kiinnostaville ihmisille, ja luoda vähän toivoa siitä, että kaikki eivät ole pelkästään pillun perässä. Suosittelen muillekkin!

Mä ymmärsin äsken olevani oikeesti tyytyväinen elämääni. :) Mulla on kaikki mitä oikeesti tarviin ja haluan ja paljon enemmänkin, ymmärrän sen viimeinkin!

Nyt vaan pitää saada pidettyä tästä fiiliksestä kiinni.

Mua häiritsee ihmisten epäluulot ja pelko Suurta ja Mahtavaa Internettiä kohtaan.


Tuntuu siltä, ettei useisiin ihmisiin voi edes koittaa tutustua netin välityksellä. Ihmisillä on kauheen skeptinen asenne. Koko ajan pitää jostain syystä epäillä, onko joku oikeasti mitä väittää olevansa, eikä joku hikinen 53-vuotias, äidin kellarissa asuva psykopaatti. Tiedän kyllä, että interetissä liikkuu vaikka mitä pelottavaa, mutta tässäkin tapauksessa pelko taitaa tehdä kärpäsestä härkäsen.

Luonnollisesti, mullekkin on opetettu miten olla "fiksusti" internetissä, olenhan osa nettisukupolvea. Mutta joihinkin ihmisiin nää opetukset "epäile ja kammoksu kaikkea mitä internetissä on" on tarrautunu vähän liian tiukkaan. Välillä kun menee käymään randomi.fi:ssä, ja koettaa jutella ihmisten kanssa niitä näitä, ja satun kysymään missä päin suomea kyseinen keskustelupartnerini asuu, hän ei halua paljastaa, koska pelkää mahdollisuutta, että hänet pystyy tunnistamaan, vaikka tietäisin vain sukupuolen ja iän.

D'uh.

Ihan kuin tuntomerkeistä "17-vuotias tyttö länsisuomesta, joka käy lukiota" pystyisi tunnistamaan kadulla vastaantulijan.



Toinen asia mikä häiritsee, on ennakkoluulo "jätkät haluu vaan paneskella kaikkia muijia ja niillä on vaa pillu mielessä internetissä".

Ei.
Ei.
Ei.
Tai no joo, joillain.
Mutta ei.
Ei kaikilla.

Se on surullista että sellaisia tapauksia on, kieltämättä pelottavan paljon. Mutta vielä surullisempaa on se, että jotkut ihmiset tuntuu olettavan niin lähes kaikista, ellei kaikista jätkistä, jotka niihin koittaa tutustua tai jutella niiden kanssa. Mutta on myös ihmisiä, jotka haluavat tutustua teihin, kauniit naiset, ilman taka-ajatuksia. Muistakaa se. Tai yrittäkää ainakin. M'kay?

Nykyajan ihmiset on pullamössöä. Varsinkin suomalaiset. Meillä on kaikki hyvin, mutta silti me itketään ja valitetaan, jos kaikki ei mee just niin ku me ollaan toivottu. Uutisista saa hyviä esimerkkejä. Käydään elämyslomalla, mutta kun joudutaan tekemään pakkolasku koneen vian takia, josta selvitään naarmuitta kiitos lentäjän ammattitaidon, aletaan kitistä miten jollain syrjäisellä Venäjän lentokentällä ei yhtäkkiä olekkaan pikaruokaloita, leffateatteria tai edes alkoa tai muuta viinakauppaa. Ja vaaditaan korvauksia. Vitusti korvauksia. Hengissä selviäminen ei selvästi riitä nykyihmisille.

Itsekkin joudun myöntämään olevani osa tätä valittavaa ja masentunutta pullamössömassaa. Olen 18-vuotias opiskelija, teen 40h palkallisia työviikkoja, joilla saan opintoni hoidettua. Asiani ovat siis todella loistavasti. Ja sain tänään vielä palkankorotuksen. Olin hyvin iloinen, totta kai. Mutta olo oli ontto. En tiedä miksi. Myöhemmin illalla menin treeneihin (harrastan kamppailulajia nimeltä bujinkan), ja mulle koetettiin tarjota korkeampaa vyöarvoa. Mutta treenit olivat menneet omasta mielestäni huonosti. Tai siis kaikki ei mennyt aivan kuten halusin, vaikka harjoittelin asioita, joita en ollut ennen kokeillut. Joten kieltäydyin korkeammasta vyöarvosta. Miksi? En kokenut ansaitsevani sitä. Ja tottahan se on, ettei musta tuu yhtään parempaa tai huonompaa vaikka titteli muuttuisikin.

Silti, kun lähdin treeneistä kotiin päin, fiilis oli lähinnä melankolinen. Vaikka olin saanut palkankorotuksen ja mulle oli tarjottu korkeampaa vyöarvoa. Ja silti masensi. Enkö mä oikeesti voi olla onnellinen, ellei kaikki mene aina ensimmäisellä kerralla oikein? Olisiko elämä edes mielekästä, jos menis?

Välillä vähä vituttaa... no okei, ei vituta mut ärsyttää kattoa tota etusivua ku ne suosituimmat kuvat vai mitä onkaan on aina niitä isotissisiä blondeja jotka vilauttelee tissejä ja kerjää huomiota sillä. Tänäänki kattonu muutaman huomiohuoran kuvat jotka on luokaa: "oho, paita valahti niin alas että tissit näkyy, otanpas kuvan itsestäni ja pistän sen galleriaan, jotta kaikki ne avuttomat ihmiset jotka eivät ole koskaan päässeet pukille saavat vähän lisää runkkumatskua ja mä pari ihQQQ sydäntä!!111!!!1!11!1!" Ei siinä mitään, tykkään kyllä itekki katella tissejä, mut tollanen "haluan suosiota netissä vilauttamalla"- meininki menee jo vähän yli.

Ja sit ne heebot jotka niitä kommentoi. Aina jotain saatanan ES- jonneja joille on just äiti ostanu uuden mopoauton ku vanhasta irtos pohja kun ajo pärinöissä huimaa 45km/h vauhtia hidasteeseen, huutelee "vitun kivat tissit, pannaaxxxxx??!?!?!?!?!?!??!?!" Niiden naamat näyttää koulusiivoojan syyläperseiltä ja ne leikkii kovii poikii ku polttaa röökii koulun portilla ja luulee saavansa ketä haluu. Pää hajoo tollasesta... Oikeesti ihmiset!

Ja nyt meen nukkumaan, muute ei jaksa herätä...