Itsekkin joudun myöntämään olevani osa tätä valittavaa ja masentunutta pullamössömassaa. Olen 18-vuotias opiskelija, teen 40h palkallisia työviikkoja, joilla saan opintoni hoidettua. Asiani ovat siis todella loistavasti. Ja sain tänään vielä palkankorotuksen. Olin hyvin iloinen, totta kai. Mutta olo oli ontto. En tiedä miksi. Myöhemmin illalla menin treeneihin (harrastan kamppailulajia nimeltä bujinkan), ja mulle koetettiin tarjota korkeampaa vyöarvoa. Mutta treenit olivat menneet omasta mielestäni huonosti. Tai siis kaikki ei mennyt aivan kuten halusin, vaikka harjoittelin asioita, joita en ollut ennen kokeillut. Joten kieltäydyin korkeammasta vyöarvosta. Miksi? En kokenut ansaitsevani sitä. Ja tottahan se on, ettei musta tuu yhtään parempaa tai huonompaa vaikka titteli muuttuisikin.
Silti, kun lähdin treeneistä kotiin päin, fiilis oli lähinnä melankolinen. Vaikka olin saanut palkankorotuksen ja mulle oli tarjottu korkeampaa vyöarvoa. Ja silti masensi. Enkö mä oikeesti voi olla onnellinen, ellei kaikki mene aina ensimmäisellä kerralla oikein? Olisiko elämä edes mielekästä, jos menis?
