IRC-Galleria

joo ehkä oon sekasin.
mul on liian ikävä sua. itkettää kirjottaa näitä mut nää blogit on mun ainoo outlet. mitä ne tais olla myös sulle.
tapasin yhen ihmisen kenelle oon puhunu kaikesta. ja susta.
ja kerran ku mietin sua, aloin vaa itkee.
halusin huutaa. sattu.
fyysinen kipu, kaipaus ja suru.
how could i resent you.
en ymmärrä miks just sillo susta puhumine repi mun sielun auki.
entiiä oonko alkanu dissociate uuestaa. se vaatis fight or flight tilan.
ku puhuin asiasta itkin hiljaa, mut samaa aikaa täysillä.
tiiäks ku itket nii kovaa et ei vaa enää kuulu ääntä.
oon alkanu kaipaa sua enemmän.
kysyin mun tarot korteilta ekaa kertaa et onko mun elämän trial ja error phase ohi. onko se kaikki nyt viimeinkin kestetty.
olisiko nyt aika mennä sinne missä mun pitäis olla. mitä ikinä se onkaan.
kortit sano et en sais olla yksin omien ajatuksieni kanssa. et tarviin sitä toista pov:ta. ja et suunta mun omaa polkua pitkin on nyt käynnissä ja pääsen tekee sitä mitä haluan.

if this is it im signing off.

Getting drunk right now. It's a full SUPER moon. I feel manic.

Sometimes I realize awareness is a curse.
It fucking ruins me.

It's all hitting me at once.
I've had to consciously live for about a year. For 9 years I couldn't.
So I'm in my body after 9 years.
I have to think and process everything all at once.
It's so much.

I am me.
That's a fact.
The problem is I always believed I would die before 16.
I almost did. Kind of a close call.
I feel like I should've died there.
I can recognize myself when I see pictures of me in 7th grade.
And younger.
I don't understand HOW I got here. This far. I'm almost 18.
I love myself. I love all and every part of myself.
But I don't understand.
How am I here? How do I look like this?
Why did I have to experience the things I did.
Why me.
Why. me.

I can recognize myself through these blog posts.
I see my writing.
I can (somewhat) recognize myself when I look at a mirror.
But I can't stand looking at pictures. Videos. It's not me.
It IS me that's the problem.
The problem is I'm still here. I'm still here.
I shouldn't be here.
I shouldn't.
I am not.
I am.
I am not.

I FEEL HYSTERICAL.
I CANT FUCKING TAKE THIS FEELING
I am so. goddamn. exhausted.
I help alot of people.
Or I like to think so, but.
When is it my turn?

I can talk about my things freely, there's nothing that is holding me back about talking I have zero issue with telling every single detail about my experiences and my life.

But no amount of talking helps.
Therapy helped. I miss Ari. He was the only one to understand.
I can't have that anymore.
I can't fucking carry this.
I'm so tired.
I need. a hug.

I feel like I'm losing myself.
I can't understand or recognise clearly enough, how much I've grown, how much has changed.
I can't recognise me.

I feel like I'm slipping. Maybe..
Maybe my brother was right. About the numbers.
When you see 111, 222, 333, 444, 555... Twice?
Yeah. I can't think straight. I want to be somewhere.


I don't want to be alone.

~ Admiration of the hated, twisting image of self. Life's teachings, zeroed by life itself. Idols, harbingers of chaos. Rebels through war, martyrs to prove their vision. Nullified by own beliefs, lock it all up in time's chest to vanish. Loveless existence. This silent sacrifice, to the goddesses I offer. ~

Tämä luki viimeisessä blogipostauksessasi.
Elän uskossa että tämän jätit minulle. Ja kirjoitit lapun äidille.
Toivon eläväni elämän jota kuuntelisit ilolla. Ylpeydellä.
Toivon että olet ylpeä minusta, miten olen vielä täällä.

Täällä olen ja pysyn.
Kulje kanssani.
Kuljen kanssasi.
Vihaisit sitä tapaa miten muistelen sinua. Samaan aikaan tietäisin ymmärtäväsi. Tunnet minut paremmin kuin itseni.

Joskus muistelin että olisit ollut kattoon asti. Olit mun silmissä ylijätti. Pitempi kuin mutsi.
Muistan sun naurun, ja kuinka sydäntä lämmittävää sitä oli katsoa,
hymyn joka valaisi huoneen vaikka sä et sitä ideaa kestäisi.
I wonder a lot.
I shouldn't.
Each time I just end up imagining untrue things.
But in the end I love you.