RAKAS LAPSI
Kun heräsit tänä aamuna, minä katselin sinua
ja toivoin, että puhuisit minulle edes muutamalla
sanalla.
Toivoin, että olisit kysynyt mielipidettäni tai olisi ollut
mukava kuulla kiitos jostain hienosta asiasta, joka sinulle
tapahtui eilen. Mutta sinulla oli lian kiire. Etsit sopivia
vaatteita koulupäivää varten joten minä odotin.
Kun juoksentelit ympäri taloa valmistautuessasi
koulupäivään, toivoin, että sinulla olisi muutama minuutti
minullekin. Sinulla oli kuitenkin liian kiire.
Sait itsesi valmiiksi ja sinulla oli vartti aikaa ennen
kouluun lähtöä. Ajattelin, että nyt sinä haluaisit puhua
minulle. Ei, sinä soitit ystävällesi kuullaksesi viimeiset
juorut. Katselin sinua, kun menit kouluun ja odotin
kärsivällisesti koko päivän. Kaiken sen kiireen
keskellä sinulla ei ilmeisesti ollut aikaa minulle.
Huomasin mite sinä katselit ruokailussa ympärillesi
ja sinua hävetti puhua minulle ja siksi sinä et laskenut
päätäsi kiitokseen. Huomasit muutaman ystävän
viereisessä pöydässä puhuvan minulle ennen syömistään,
Mutta sinä et puhunut minulle sanaakaan. Ei se mitään,
on vielä aikaa jäljellä ja uskon ja toivon, että vielä sinä puhut
minulle.
Menit kotiin, jossa sinulla oli vielä paljon tekemistä.
Tehtyäsi osan läksyistä laitoit television päälle.
En tiedä pidätkö tv:stä vai et, katsot kuitenkin melkein
mitä tahansa ja vietät sen edessä valtavasti aikaa joka
päivä. Et ajattele mitään, nautit vain ohjelmista.
Odotin kärsivällisesti kun söit illallisen ja katselit tv:tä.
Vieläkään et puhunut minulle mitään. Odotin edelleen,
kun teit kotiläksysi. Mennessäsi nukkumaan taisit olla
liian väsynyt. Sanottuasi hyvää yötä perheellesi painuit
peiton alle ja nukahdit heti.
Ei se haittaa. Vaikka et ehkä itse tiedäkään, minä olen
aina siellä sinua varten. Minulla on kärsivllisyyttä enemmän
kuin voit koskaan aavistaa. Haluaisin opettaa sinuakin
olemaan kärsivällinen. Rakastan sinua niin valtavasti,
että kauan sitten jätin suuremoisen paikan nimeltä
taivas ja tulin maan päälle. Annoin sen kaiken pois,
jotta minua voitaisiin loukata ja pilkata. Minä jopa
kuolin, jottei sinun tarvitsisi tehdä sitä. Rakastan sinua
niin valtavasti, että odotan joka päivä pientä huokausta,
rukousta, ajatusta tai kiitolista paikkaa sydämessäsi,
yksipuolinen keskustelu on vaikeaa.
Taas olet heräämässä. Minä odotan tuntien pelkästään
rakkautta sinua kohtaan ja toivoen,
että löydät tänään vähän aikaa minullekin...
Siunattua päivää!
Rakkaudella, Jeesus
(Mukailtu kaverin "herrain-huoneesta")