IRC-Galleria

Rakastuneen lehden kääntäjä

Oli syksyinen ilta, kaupunkgissa, jossa oli koko päivän paistanut aurinko,
satoi hiljalleen, yhä voimistuen, jättiläismäisiä sadepisaroita, kyyneleitä.
Niiden kiivas tanssi vasten maata lohdutti kolhiintunutta sydäntäni, joka
runnoutui kahden seinän välissä halutessaan tuoda julki sanottavansa.
Kuljin pitkin bulevardia kohti rantaa, missä aurinko painui mailleen.
Havahduin saavuttuani rannanhiekalle ja mielessä vain se, miten vedän
ongelmia puoleeni kuin magneetti, miettien miten oikeastaan taas päädyin
tänne, rantaan, yksin...
Miettien, miten todellisuus on vain kaukainen muisto tästä hetkestä.
Seuranain vain muisto ajasta jolloin sain tuntea rakkautta, suurta rakkautta
jonka nimeen tekee suuria tekoja.

Miksi nyt tuntuu kuin se kaikki olisi merkityksetöntä.

Mutta joskus rakkaus on niin suuri, että ainoa tapa rakastaa,
on päästää toinen vapaaksi, jotta hän on onnellinen. Syvällä sisimmässäni
tiedän, että olen onnellinen. Miksi se on niin usein vaikea tunnustaa itselleen.
Paljon kysymyksiä jäi kysymättä, paljon vastauksia jäi kuulematta, mutta
sitä tunnetta en unohda koskaan.
Nyt istun tässä, yksin sateessa.

Saan huomata sade pisaroiden lohdullisen tanssin tuovan ilon.
En ole yksin, sillä samaisessa sateessa on toinen yksin,
ei enää yksin, vaan kaksin. Nyt, Aina ja Ikuisesti.