IRC-Galleria

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle...

...no eipä ole. Lunta tupruttaa kovasti ja pakkailen tavaroita kolmen päivän Helsingin-reissulle. Lähden äidin luokse joulua viettämään ja sen jälkeen rentoutumaan muutamaksi päiväksi. Ennen kuin saan kämpän siivottua (sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - ja mukava on aina palata putipuhtaaseen kämppään) ajattelin koota vähän ajatuksiani, yleensä ottaen kaikesta.

Ensinnäkin. Asuin Helsingissä 21 vuotta. Joensuussa olen asunut viimeiset nelisen vuotta ja olen havainnut että en kaipaa pääkaupunkia pätkänkään vertaa. Olen pohjois-karjalalaistunut täysin ja tästä maakunnasta, tästä kaupungista on tullut minulle KOTI. Koti isolla K:lla. Täällä on ihmisiä joista pidän, ja tänne on aina mukava palata. Kotiseuturakkaus ei ole ollut vahvimpia puoliani mutta tämä kaupunki on saanut minussa herätettyä jonkinsorttisen pienen kotiseuturakkauden liekin. Minulla on täällä vakiintunut ystäväpiiri ja tunnen kaupungin jo melkein kuin omat taskuni. En sietäisi ajatellakaan paluuta pääkaupunkiin. Tuskin koskaan palaankaan asumaan. Helsingissä on kiva käydä muutama päivä mutta sen jälkeen kyllä alkaa kaipaamaan muualle.

Toiseksi... kiltteydestä. Ja etenkin liiasta kiltteydestä. Jotkut ihmiset on opetettu kilteiksi. Jotkut ihmiset ovat opetettu häpeämään itseään. Lapsena saatu liian ankara kurikasvatus tukahduttaa tunteet. Ja nimen omaan tukahduttaa oman ajattelun. Olen itsekin saanut ankaran kotikasvatuksen ja tuntuu että olen saanut kärsiä tästä jo liian pitkään kun tietää että joutui kärsimään vielä koulukiusaamisen kirouksesta. Syksyn aikana kärsin unettomuutta ja masennusta... ja tuntuu siltä etten ole vieläkään päässyt vaikeahkosta lapsuudestani yli. Olen selvinnyt, taistellut henki hieverissä - mutta arvet eivät ole vieläkään täysin umpeutuneet. Paluu lapsuuden maisemiin jouluksi jaksaa edelleen muistuttaa niistä vaikeista vuosista minkä läpi jouduin taistelemaan läpi.

Tekemistä riittäisi muutenkin, ja joulu pitäisi pyhittää rauhoittumiselle. Mutta silti kiltisti joka joulu nousen junaan ja menen muutamaksi päiväksi takaisin Helsinkiin... ja joka vuosi kysyn itseltäni - miksi? Jo se, että menee vanhaan kotilähiöönsä sattuu. Ja kipeästi. Joulupyhät eivät ole edelleenkään rauhoittumisen aikaa vaan muistot, nimen omaan ikävät sellaiset, palaavat mieleen. Ja pahinta tässä on se, että en voi sille mitään... tiedän jo etukäteen että seuraavat kolme päivää eivät tule olemaan minulle helppoja. Tapaninpäivänä jälleen koitaa onneksi vapaus.

Kuitenkin - toivotaan että tällä kertaa maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Välipäivät varaan yksinkertaisesti lepäämiselle ja akkujen lataamiselle... Hyvää Joulua ja onnellista Uutta Vuotta itse kullekin. Kirjoittelen varmaan blogiin vielä välipäivinä mahdollisesti. :)