Se on kumallista.
Masennus.
Kun sen luulee voittaneensa,se nostaakin taas päätään ja alkaa herjaamaan.
Ymmärränhän minä,että jokaikinen vanha asia (hyvä tai paha) on selvitettävä itsensä kanssa,että voi taas jatkaa eteenpäin.
Mutta silti minä vielä mietin ja kyselen,että miksi? Miksi minun täytyy mennä vaikeimman kautta...
Jos jonain päivänä joku kertoo minulle,mikä meni n. vuosi sitten pieleen (haluan kuulla siis koko totuuden,en palasia) olen siitä HYVIN HYVIN iloinen. Otan vaikka haukut vastaan,jos kerran siihen olen oikeuttettu.
Näin siitä unta,että yritin selvittää asiaa,mutta kaikki sanoivat,ettei mitään ongelmaa ollut.
Oli kyllä!
Niin,minä syvällä sisimmässäni toivoin,että jonain päivänä täysin joko unohdan tai hyväksyn kaiken. Sillä vieläkin tämä musertaa ja vie itsetuntoa pois.
Tulee paljon itseinhoa jne.
"Pelkään" kohdata "menneisyyden" ihmisiä. Inhoan,kun ei suostuta selvittämään asioita!
Tekään ette ole täydellisiä,ei tarvitse olla minunkaan! Parhaani olen yrittänyt ja jos se ei teille riitä,niin sitten en yksinkertaisesti voi mitään.
En ole ajatusten lukija,sorry man!
