IRC-Galleria

taas valvon, mietin ja valvon...
Miksi tämä on niin vaikeaa..miksi vaikean pitää satuttaa..tiedän että tämän jälkeen minusta kasvaa henkisesti vahvempi, mutta miksi se sattuu niin paljon? Miksi tähän kipuun ei ole nopeampaa ja mukavaa lääkettä? Alkuun on edelleen matkaa enemmän kuin loppuun. Junnaan paikallani..Hetken tuntuu jo että tämä voisi jopa toimia, mutta sitten taas sattuu :( Se kipu on sietämätön..uneksia ja haaveilla jostain, mitä en tule ikinä saamaan..elämä menee hitaasti mutta silti liian nopeasti. Tärkeimpäni, kerro minulle kuinka tästä selviän? Tarvitsen sinunkaltaistasi..joka näyttää oikean suunnan, joka ohjaa ja välittää. Minulle riittää murunenkin sinun suuresta sydämestäsi..pienen pieni pala, jotta tiedän ettet ole unohtanut.