IRC-Galleria

Turvaudun haikuun kun en jaksa selittää. Haikussa hienoa on se, että vähällä saa selitettyä yhtä paljon kuin kokonaisissa lauseissa ja joskuskin enemmän.

huone se keinuu
kieroon ja sivustalle
yhä uudelleen

miksi kuuntelet
ampiaisen pörinää
ilman valintaa

Pisara kaatuu
lattialle mäsähtää
suotta hermoilet

Kuule tyhjyyttä
kaikille sano kyllä
joudu ongelmiin

nainen tervehtii
vilkkuttaa jo käsillään
huuda kovaa joo

unissa kuulee
tiedostaa uinuvansa
onkin keisari

on tämäkin työ
lihakset jännittyvät
vaihtaa patterit

merellä luomii
pienipukeinen nainen
paljastaa kaikki

Olen vähän sitä mieltä, että pitäisi puhua ihmisten kanssa vähemmän. Viimeisinpiin tempauksiin kuuluu vähintään rkioski-numero.

"Laitanko pakasteet pussiin?", Myyjä kysyi. Olin hiljaan seisomassa siinä vieressä, että "häh?". Hän kysyi uudestaan, ja minä vastasin, että
"kyllä laitan ne pussiin", jotta epämääräinen hiljaisuus laukesi.

Mäkissä taas kysyttiin: "mitä juomaa?" ja turhuuttani en pystynyt vastaamaan, kunnes sain kaverin sanomaan puolestani. Siihen asti sain tarjoilijaa sanomaan kysymyksen uudestaan.

R-kioskissa meinasin käydä ostamassa lotto kupongin, ja eipä mitään, kunhan ostoksen jälkeen nais-puolinen myyjä sanoi: "kiitos käynnistä", jotta laukesin: "Ei kiitos, en tarvitse!"

Ja pari muuta. Tulevalla viikolla, kuulolaitteeni patterit loppuvat ja odotetusti joudun elämään kuulumatonta elämää, kunnes uudet on ostettu. Toisinsanoen, kun sellaiset saapuvat kotiin. Siihen asti aion elää tavallisena ihmisenä ympäristössä, jossa jokainen jostakin syystä yrittää tehdä ainutlaatuisen. Ulkona on täydellisempää kuin sisimmässään. Ulkona sitä peittää tautejaan ja pahavointiaaa, yrittäen hymyillä, että elämä kulkisi paremmin päin kuin se oikeasti kulkee.
Todellisuudessa, ulkona näyttää aina kauniimmalta, koska maalla ei ole tunteita. Maa ei voi etsiä ongelmakohtia itsestään ja näin vihertää niin kuin sille on sallittu. Ihminen taas yrittää muuttaa itseään vähentämällä epäkauniita kohtia ruumistaan ja hymyilemällä ulkona, jotta toiset luulisivat, että elämää oikeasti hymyilee. Se on aika surkea juttu, mielestäni, että pitää piilottaa oikeat tunteet hymyn taakse.

Tiedän kun kuljen ulkona, että jokainen hymyilevä katajanokka, joka kävelee ohi potee jostain elämässään. Se on samanlaista, kun sattuu hiljaisia hetkiä kassalla, että tapahtuman keskellä olevat punastuvat. Heidän yksittyisyytensä sai julkisen lopun. Se paljasti heidän pintansa ja siksi se pelottaa. Katseet selän takana näkevät verhon taakse.

Kuurona ihmisenä, sitä oppii, että verholla ei ole väliä. Verho on
siinä esteenä, kuin seinä ja sen paljastuminen ei yleensä vie mihinkään. Olen sitä mieltä, että verhon saisi lakaista tuleen ja näyttää oikea itseään, vaikkei se olisi toisten mieleen. On mieluisinta elää totuudessa kuin piiloutua sairauden taakse ja teskennellä, että pystyy elämään paremmin kuin on mahdollista.

Miksi syöpää sairastava ihminen yrittää teskennellä olevansa kunnossa? Tämä katsoo sinua silmiin ja hymilee. Hän sanoo, että elämässä ei ole ongelmia ja saa sinua ajattelemaan, että kaikki on kunnossa. Mutta jos alusta alkaen tietäisit ongelmista. Kaikki tietäisivät siitä: moni yrittäisi korjata asiaa. Moni tekee niin nytkin. Mutta suurin osa elää vieläkin verhon takana. Heille pitää opettaa, että totuus pitää saada julki. Jos se on ongelmallinen, sen saa melkein korjattua. Anna heidän ymmärtää, että se on sinun riesasi. Heilläkin on jotain minkä he ymmärtävät kun kerrot sen heille.

Veneellä. Säässä ei ollut moittimista, kun pilvet kerääntyivät taivaalle uhkaavasti ylle. Päivä oli kyllä itsestään täydellinen.
Kävin venesatamaan laskemaan erään veneen neitsytmatkalleen. Mukana olivat tietenkin tutut aikuiset, jotka, jos jotain tiesivät kokemuksesta merenkäynnin salat. Heille kuitenkin englanninkieliset laitteet tuottivat mutkia matkaan, minkä takia veneen ohjaajani toimiin minä itse. Minulle selitettiin laitteiden tarkoitukset ja käyttötavat, heti sen perään kun suomensin kylttien mutkikkaat sanat. Kun tässä miettii, niin nämä aikuiset ovat tyypillisiä miehiä, jotka innostuvat auton korjaamisesta ja tietävät mekaanikasta melkein kaiken. Ironista kyllä, tekniset laitteet, joissa on käyttöjärjestelmä tuottaa heille tyystin ongelmia. Kaikuluotaimen käyttö ei olisi onnistunut ilman minun hoksaamisen kykyjäni. Vanha aparaatti toimii liki täydellisesti, näyttäen kalojen ja korallien värähtelyt, riippuen kaikuluotaimen herkkyys asetuksista. Etsimme laitteen avulla kalastukseen sopivia paikkoja, mutta paikan päällä kalastaminen ei tuottanut mitään tuloksia, mikä sai jokaisen pollan miettimään kaikuluotaimen toimivuuden.
Jossain vaiheessa herrat asensivat veteen verkon ja kävivät metsässä kiinnostuksen puolesta tutkimaan aluetta. Hämärän saavuttuaan, pilvet vuosivat vettä ja oli lähdön aika. Tieteenkin päivän kreskendona kuului oma turanointi, eli sain hajotettua veneen ohjauspyörän siihen asentoon, että venee teki ympyröitä styyrpuurin, sillä moottorin ohjauslenkki oli jumittunut ohjauspyörän mekanismiin. Viimeisen tunnin aikana kahakoitiin hakemaan seittiä, joka ei koskaan löytynyt alueelta missä se jätettiin ja päivän lopuksi piti kahakoida kohti satamaa omin avuin. Viimeisen sentin päällä, keksittiin katkaista moottorin side ohjauspyörään ja manuaalisesti ohjamaan turbiinin liikkeet kohti satamaa. Päätteksi kelpasikin maukas iltapala.
Mikäli iloitsen päivän tapahtumista, niin se johtunee siitä, että jälleen kerran sain viettää liki normaalin elämän unohtaen tautini ja huonokuuloisuuteni kokonaan.

Kadulla joku tuli luokseni puhumaan. Hänen asiansa sattui oleman arka ja epäkohtelias. Hänen ruumiinkielensä vainosi varjossa puukolla. Äänensävystä päättelin, että herra tuli kieltämään minulta jotain. Tunsin kuulevinani yhden sanan kaksi kertaa kahdessa lauseessa, enkä luule, että hän kiroili missään vaiheessa. Kuuntelin häntä loppuun ja vastasin takaisin nyökkäämällä ja sanomalla "ok". Mies ei sen jälkeen, enää vaivannut illan hämärtyessä. Kävelin loput illasta perheen kanssa kampin alueella, kun minua alkoi ahdistaa epäluulo ja kiinnostus siitä mistä valitettiin.

Minulle aina sanotaan, ettei kuurouta tarvitse pelätä. Kun joku tulee puhumaan niin pitää kertoa suoraan, ettei kuule ja ihmiset ymmärtäisivät. Todellisuudessa kaikki toimii toisinpäin kuin lääkärit uskottelevat. Keskustelut ventovieraiden kanssa ovat liian lyhyitä, jotta saisin anoa ymmärrystä tilanteeni nähden. Pelkästään sen selittäminen laukaisisi heissä jonkinlaisen tunteen jonka en osaa selittää. He vain mykistyvät, lähtevät pois tai yrittävät kohteliaasti jatkamaan. Ymmärrän heidät hyvin. Siksi kirjoitankin tämän heille. Minunlaiseni ihminen ymmärtää. Voitte ihan rohkeasti vaan lähtemään keskustelusta pois. Ei tarvitse olla kohtelias ja jäämään puhumaan asiasta joka ei vie minnekään. Voitte vaikka pyytää anteeksi vaivaamisesta, siinä ei ole mitään häpeämistä. Tosin ole mitään syytä pyytä edes anteeksi. Kyllä kuuro ymmärtää, he ovat kokeneet tämän useita kertoja. Ja niin olen minäkin.

Saanen vielä mainita, että iloitsen erikseen oireettomista viikoista täysillä. Rakastan tätä oireettomuutta. Se on kuin kylmää kesä ilmaa hengittäisi. Tuntuu hyvin vapaalta elää suhteellisen normaalia elämää. Elämän ei tarvitse aina olla niin synkkä x)

Kävin elokuvissa tänään. Olin varannut viikkoja sitten liput eiliseen iltaan, jotka piti hakea vain tuntia ennen näytelmää. Tunnen hyvin bussien aikataulut ja tiesin milloin piti olla valmiina. Aamulla tutkin bussien ajat ja päivällä sovelsin koko suunnitelman.
Unohdin kuitenkin katsoa viikonlopun aikataulua. Silloin vallitsee eri aikataulu ja jotkut bussit eivät edes kulje, kuten 56. Menin kuitenkin myötäilemättäni bussipysäkille vain tajutakseni, että olen vähän kusessa ajassa. Päätin mennä sitten seuraavalla bussilla Tikkurilaan, josta hyppäsin toiseen linjaan kohti elokuvia. Tässä välissä meni turhaan paljon aikaa, että saavuttaessani päämääräni varaukseni peruutettiin.
Kioskilla oli laaja rivi innokkaita pareja ja näytökseen oli vielä aikaa. Ongelmana vain, etten osannut olla riittävän sosiaalinen. Seisoin rivissä miettien mitä sanoa, mutta edelliset sosiaaliset tilanteet estivät minua menemästä kassalle. Tiesin jotenkin, että kuuloni soisi ympärilleni epätoiveellisen tilanteen ja ympäristössä oli liikaa ihmisiä.
Näytökseen oli edelleen riittävästi aikaa, mutta en voinut ostaa lippuja tietäen, että jokin menisi mönkään ja tosi moni näkisi sen tapahtuvan. Pelkäsin mitä he ajattelisivat minusta ja häpesin. Kun katsoin noita pariskuntia jotka olivat kerrosta alempana menossa ravintolaan, näin heissä vastuun ja päätöskyvyn.
Olin sen verran tuohtunut, että alkoi masentaa. Haluaisin olla he ja tehdä asiat itse ja onnistua niissä, ilman nöyryytystä. Haavini on vain sen verran surkea, että perhoset liitävät iloisesti reikien läpi uudestaan ja uudestaan oman ilon vuoksi. Näin minä kuuloon vertaan. Moni kuuro oppii virheistään, minä en. Heillä ei sentään tinnitä tai huimaa, ja he vain uneksivat sellaisista asioista kuin melua korvissaan.

Mitäs tässä enää voisi kirjoittaa muistiin. Ainiin. Vanha kuulokoje on vanhentunut ja kuuloputken jouduin vaihtamaan uuteen epämukavaan. Vanhassa oli monta roskaa jumittamassa äänenkulkua ja nykyään pystynkin kuulemaan paremmin puhetta.

Julkisissa paikoissa kuunteleminen tuottaa edelleenkin ongelmia. Esimerkiksi ravintoloissa olen edelleenkin tarjoilijan pahin painajainen.
Kerron heille yksinkertaisesti mitä haluan, he kysyvät jotain, välillä siitä mitä tulee mukaan tai ruuasta lisäaineksia. Tiedän hyvin mitä he kysyvät, mutta ärsyttää kuitenkin, että tajuan liian myöhään ja sitten ähnäilen ja vastaan sanomalla jotain tyyliin "joo" tai "se olisi kiva", kun kysytään "tuleeko muuta?".

Ärsyttävintä tässä on, että tämä tapahtuu julkisessa paikassa, missä on paljon ihmisiä ja jotkut heistä kuulevat ja näkevät koko tapahtuman. Silmistä voi välillä nähdä heidän menevän melkein kanalihalle kun tajuavat etten kuule heitä. He eivät vaan tiedä mitä tehdä ja minä ymmärrän hyvin. En ole siihen itsekkään tyytyväinen, koska joudun antamaan täysiin toiselle henkilölle vastuun minun varauksestani ja minusta tuntuu, etten ole tai pysty itsenäisesti soveltamaan ja selviytymään tällaisista sosiaalisista tilanteista.
Se panee miettimään miten aion käyttäytymään mahdollisessa työssä johon olen pyrkinyt jo kuukausia.

Toiseksi haluan kirjoittaa muistiin huimauskohtauksen, joka ei niinkään ollut varsinaisesti kohtaus. Tasapainoelin on temppuilut välillä taas viime aikoina. Joskus istun sohvalla silmät kiinni ja keinun. Tuntuu kuin olisin pohjattomassa kuilussa tai meinaan kaatua lattialle. Joudun uskottelemaan itselleni jokainen kerta, että kaikki on hyvin ja, että aistini luovat nämä harhat ja pidän kiinni jostain kiinteästä tiukasti, jotten kaatuisi vahingossakaan.

Olen päättänyt kokeilla lihastreenejä ja urheilua olon parantamiseen. Olisi suunnitelmien mukaan tehtävä tiukassa aikataulussa monta suoristusta läpi viikon jatkuvalla aikataululla.
Saanen tietää merkittävistä tuloksista kenties kuukauden päästä, jos sellainen edes vaikuttaa tasapainoelimen toimintaan.

Olen edelleen sitä mieltä, että saisin syödä suolattuja perunalastuja. Toivottavasti joskus vielä pystyn ilman, että saisin kohtauksen.

Jeps, synttärit. Päivä meni tylsäsi pulkkaan, tosin muistaen viime vuoden tapauksen.

Olen alkanut miettiä tätä – lähes – kuurona ihmisenä olemista. Ensi kertaa vähän aikaan kuljen kaduilla ilman kuulokojetta ja huomaamattani. Unissa yleensä tajuan uneksivani, koska kuulen ihmisten puheita ja ympäristöni ääniä selvästi, mikä ei nykyään enää onnistuu. Mietinkin jos uinun juuri tällä hetkellä ja näen unta oikeasta elämästä. En kuitenkaan paljon kuule ketään, eivätkä valot jää palamaan kun kytken katkaisimen pois.
Parhainta tässä on se, että toimin tänään kuin tavallinen kuuleva ihminen enkä vielä ainakaan joutunut ongelma tilanteisiin. Kaupassa käynti ei ole tuottanut vaikeuksia kassalla. Se tässä yllättää, kuin olisin kuuhullu!

Toisaalta puhutaan, että kun yksi aisti heikkenee niin toinen aisti voimistuu. Hyvin usein mietin, jos minun tapauksessani se on tunne tasoinen. Nukkuessani pystyn tunnistamaan hiipivän henkilön, joka aina herättää silmät auki, mikä on tyylin siistiä, mutta nukkuakin sitä pitäisi. Haukkuva koira luo aaltomaisen paineen luiden ytimeen. Sama tunne kuin voimakkaasta bassosta konserteista.

Ruutiininen perus keskustelu julkisella välttää ongelmat. Kun tietää mitä kysytään joka kerta, niin tietää mitä vastata, eikä tarvitse vaistomaisesti sanoa jotain. Sosiaalinen elämä toimii kuin systeemi tai tietokone. Kun vastaa tietyllä tavalla, niin aina saa sen mittaisen kohtauksen. Joskus joutuu keksimään uusia vastauksia, kun vanhat alkavat jo hiertää. Loppujen lopuksi oppii kaikki vastaukset ja vaikutukset. Sama kuin pelaisi Haluatko Miljonääriksi?. Oikea vastaus tuo kokoajan lähemmäksi rikkauksia ja väärä vastaus luo ongelmia ja epämiellyttäviä tilanteita.

Todellinen rikkaus on tietä oikeat vastaukset, sen minä opin sairauksistani, muuten ei onnistu elämässä.

Viimeisestä merkinnästä on ollut aikaa. Kun vielä ajattelee, että huimauksista on ollut jo vähän yli vuoden, sitä rupeaa ennakoimaan pelkoa.

Huomasin uudenvuoden maisemissa, että - sisäisesti ja ulkoisesti - fyysisesti - mieleni on kokoajan valveilla ja varautunut pienenkin samankaltaisuuteen. Yksikin pieni tärinä saa ahdistamaan.

Uudenvuoden juhla meni loistavasti ja pelätty kohtaus ei kuitenkaan ilmentynyt. Jos välillä yöllä on on ollut vaihtelevia asentohuimauksia ja jatkuvia väreilyjä luissa.

Minulle on puhuttu kuitenkin stressistä ja nukkumattomuudesta, sekä niiden vaikutuksista. Mikäli omat kokemukset liittyvät yhtään tähän, niin enintään korvien humina on muuttunut juuri niiden päivien kohdalla kun nukun vähän. Vaikuttava tinnitus tekee laiskaksi ja ottaa kaiken rauhan pois. Sellainen ei anna miettiä, mutta onneksi sen saa pois käymällä suihkussa heti jälkeen. En tiedä teknisesti miten, mutta se auttaa ja muuttaa taajuutta.

Suihkun jälkeen kuulonymmärtäminen jää vaikeammaksi, kuin kaikki olisi hankalampaa kuulla. Kenties kylmyys jotenkin vaikuttaa korvan tehokkuuteen tai olen yleensä silloin väsyneenä.

Niin, toinen iso ns. oire, mikä seuraa minua on väsymys. Mitä väsyneempi olen, sitä vaikeampaa minun on ymmärtää puhetta. Välillä kuunteleminen on raskasta ja oksettavaa. Musiikin tarkka kuunteleminen vie kaikki voimat hetkessä, jolloin hyvin usein haluan käydä hetkeksi ulos heilumaan.

Hämärä ääntelyä ja kuulonalenemaa. Olen viime aikoina ollut tavallista enemmän ulkona. Päivät ovat olleet todella kylmiä, enkä voi olla vastustamasta, koska rakastan luntaa.
Illallaa kun luntaa sataamiljoona määrinn ja vesipullot jäätyvät pakkasesta voi ärsyttää monia, mutta itse olen kuinomassaa valtakunnassani.

Kävin ulkona useiksi tunniksi ja heti seuraavana aamuna: kuulonalenemaa. Se on ärsyttävintä mitä voi tapahtua kun kuulo keinuu, paranee ja huononee on, että myös tunteeni aaltoilevat draama kunigattaren tavoin. Sama kuin söisi omenaa ja appelsiinia, eikä vieläkään osaisi päättää kumpaa haluaa.

Mutta, sitten aloin ajatella päiviä, jolloin oli näitä viimeksi. Vastaukseni: Se päivä siellä menneisyydessä kun ulkona satoi ja viivyin ulkona kunnes vilustuin ja seurauksena kuulo aleni.
Alan tässä epäillä, että korvani on todella kylmyydenherkkä. Korvissa viuhoo kun olen pienessäkin pakkasessa, hitto vaikka kesällä.

Viimeiset neljä kuukautta ovat olleet oireettomia ja heti kun talvi iski, päätä alkoi heikottaa ja kuulo teki kepposet. Onkohan kyseessä muodostunut traditio vai pelkkä väliaikainen tapahtuma.

Jos tämä on jatkuva ketju, niin tapahtumat ovat joko psykologisia tai ihan fyysisiä ja sille olisi hyvä kelvollinen syy. Joko psykologinen sairaus tai sitten olen löytänyt korvastani tärkeän oireiden aiheuttajan.