IRC-Galleria

Kävin elokuvissa tänään. Olin varannut viikkoja sitten liput eiliseen iltaan, jotka piti hakea vain tuntia ennen näytelmää. Tunnen hyvin bussien aikataulut ja tiesin milloin piti olla valmiina. Aamulla tutkin bussien ajat ja päivällä sovelsin koko suunnitelman.
Unohdin kuitenkin katsoa viikonlopun aikataulua. Silloin vallitsee eri aikataulu ja jotkut bussit eivät edes kulje, kuten 56. Menin kuitenkin myötäilemättäni bussipysäkille vain tajutakseni, että olen vähän kusessa ajassa. Päätin mennä sitten seuraavalla bussilla Tikkurilaan, josta hyppäsin toiseen linjaan kohti elokuvia. Tässä välissä meni turhaan paljon aikaa, että saavuttaessani päämääräni varaukseni peruutettiin.
Kioskilla oli laaja rivi innokkaita pareja ja näytökseen oli vielä aikaa. Ongelmana vain, etten osannut olla riittävän sosiaalinen. Seisoin rivissä miettien mitä sanoa, mutta edelliset sosiaaliset tilanteet estivät minua menemästä kassalle. Tiesin jotenkin, että kuuloni soisi ympärilleni epätoiveellisen tilanteen ja ympäristössä oli liikaa ihmisiä.
Näytökseen oli edelleen riittävästi aikaa, mutta en voinut ostaa lippuja tietäen, että jokin menisi mönkään ja tosi moni näkisi sen tapahtuvan. Pelkäsin mitä he ajattelisivat minusta ja häpesin. Kun katsoin noita pariskuntia jotka olivat kerrosta alempana menossa ravintolaan, näin heissä vastuun ja päätöskyvyn.
Olin sen verran tuohtunut, että alkoi masentaa. Haluaisin olla he ja tehdä asiat itse ja onnistua niissä, ilman nöyryytystä. Haavini on vain sen verran surkea, että perhoset liitävät iloisesti reikien läpi uudestaan ja uudestaan oman ilon vuoksi. Näin minä kuuloon vertaan. Moni kuuro oppii virheistään, minä en. Heillä ei sentään tinnitä tai huimaa, ja he vain uneksivat sellaisista asioista kuin melua korvissaan.

Mitäs tässä enää voisi kirjoittaa muistiin. Ainiin. Vanha kuulokoje on vanhentunut ja kuuloputken jouduin vaihtamaan uuteen epämukavaan. Vanhassa oli monta roskaa jumittamassa äänenkulkua ja nykyään pystynkin kuulemaan paremmin puhetta.

Julkisissa paikoissa kuunteleminen tuottaa edelleenkin ongelmia. Esimerkiksi ravintoloissa olen edelleenkin tarjoilijan pahin painajainen.
Kerron heille yksinkertaisesti mitä haluan, he kysyvät jotain, välillä siitä mitä tulee mukaan tai ruuasta lisäaineksia. Tiedän hyvin mitä he kysyvät, mutta ärsyttää kuitenkin, että tajuan liian myöhään ja sitten ähnäilen ja vastaan sanomalla jotain tyyliin "joo" tai "se olisi kiva", kun kysytään "tuleeko muuta?".

Ärsyttävintä tässä on, että tämä tapahtuu julkisessa paikassa, missä on paljon ihmisiä ja jotkut heistä kuulevat ja näkevät koko tapahtuman. Silmistä voi välillä nähdä heidän menevän melkein kanalihalle kun tajuavat etten kuule heitä. He eivät vaan tiedä mitä tehdä ja minä ymmärrän hyvin. En ole siihen itsekkään tyytyväinen, koska joudun antamaan täysiin toiselle henkilölle vastuun minun varauksestani ja minusta tuntuu, etten ole tai pysty itsenäisesti soveltamaan ja selviytymään tällaisista sosiaalisista tilanteista.
Se panee miettimään miten aion käyttäytymään mahdollisessa työssä johon olen pyrkinyt jo kuukausia.

Toiseksi haluan kirjoittaa muistiin huimauskohtauksen, joka ei niinkään ollut varsinaisesti kohtaus. Tasapainoelin on temppuilut välillä taas viime aikoina. Joskus istun sohvalla silmät kiinni ja keinun. Tuntuu kuin olisin pohjattomassa kuilussa tai meinaan kaatua lattialle. Joudun uskottelemaan itselleni jokainen kerta, että kaikki on hyvin ja, että aistini luovat nämä harhat ja pidän kiinni jostain kiinteästä tiukasti, jotten kaatuisi vahingossakaan.

Olen päättänyt kokeilla lihastreenejä ja urheilua olon parantamiseen. Olisi suunnitelmien mukaan tehtävä tiukassa aikataulussa monta suoristusta läpi viikon jatkuvalla aikataululla.
Saanen tietää merkittävistä tuloksista kenties kuukauden päästä, jos sellainen edes vaikuttaa tasapainoelimen toimintaan.

Olen edelleen sitä mieltä, että saisin syödä suolattuja perunalastuja. Toivottavasti joskus vielä pystyn ilman, että saisin kohtauksen.

Jeps, synttärit. Päivä meni tylsäsi pulkkaan, tosin muistaen viime vuoden tapauksen.

Olen alkanut miettiä tätä – lähes – kuurona ihmisenä olemista. Ensi kertaa vähän aikaan kuljen kaduilla ilman kuulokojetta ja huomaamattani. Unissa yleensä tajuan uneksivani, koska kuulen ihmisten puheita ja ympäristöni ääniä selvästi, mikä ei nykyään enää onnistuu. Mietinkin jos uinun juuri tällä hetkellä ja näen unta oikeasta elämästä. En kuitenkaan paljon kuule ketään, eivätkä valot jää palamaan kun kytken katkaisimen pois.
Parhainta tässä on se, että toimin tänään kuin tavallinen kuuleva ihminen enkä vielä ainakaan joutunut ongelma tilanteisiin. Kaupassa käynti ei ole tuottanut vaikeuksia kassalla. Se tässä yllättää, kuin olisin kuuhullu!

Toisaalta puhutaan, että kun yksi aisti heikkenee niin toinen aisti voimistuu. Hyvin usein mietin, jos minun tapauksessani se on tunne tasoinen. Nukkuessani pystyn tunnistamaan hiipivän henkilön, joka aina herättää silmät auki, mikä on tyylin siistiä, mutta nukkuakin sitä pitäisi. Haukkuva koira luo aaltomaisen paineen luiden ytimeen. Sama tunne kuin voimakkaasta bassosta konserteista.

Ruutiininen perus keskustelu julkisella välttää ongelmat. Kun tietää mitä kysytään joka kerta, niin tietää mitä vastata, eikä tarvitse vaistomaisesti sanoa jotain. Sosiaalinen elämä toimii kuin systeemi tai tietokone. Kun vastaa tietyllä tavalla, niin aina saa sen mittaisen kohtauksen. Joskus joutuu keksimään uusia vastauksia, kun vanhat alkavat jo hiertää. Loppujen lopuksi oppii kaikki vastaukset ja vaikutukset. Sama kuin pelaisi Haluatko Miljonääriksi?. Oikea vastaus tuo kokoajan lähemmäksi rikkauksia ja väärä vastaus luo ongelmia ja epämiellyttäviä tilanteita.

Todellinen rikkaus on tietä oikeat vastaukset, sen minä opin sairauksistani, muuten ei onnistu elämässä.

Viimeisestä merkinnästä on ollut aikaa. Kun vielä ajattelee, että huimauksista on ollut jo vähän yli vuoden, sitä rupeaa ennakoimaan pelkoa.

Huomasin uudenvuoden maisemissa, että - sisäisesti ja ulkoisesti - fyysisesti - mieleni on kokoajan valveilla ja varautunut pienenkin samankaltaisuuteen. Yksikin pieni tärinä saa ahdistamaan.

Uudenvuoden juhla meni loistavasti ja pelätty kohtaus ei kuitenkaan ilmentynyt. Jos välillä yöllä on on ollut vaihtelevia asentohuimauksia ja jatkuvia väreilyjä luissa.

Minulle on puhuttu kuitenkin stressistä ja nukkumattomuudesta, sekä niiden vaikutuksista. Mikäli omat kokemukset liittyvät yhtään tähän, niin enintään korvien humina on muuttunut juuri niiden päivien kohdalla kun nukun vähän. Vaikuttava tinnitus tekee laiskaksi ja ottaa kaiken rauhan pois. Sellainen ei anna miettiä, mutta onneksi sen saa pois käymällä suihkussa heti jälkeen. En tiedä teknisesti miten, mutta se auttaa ja muuttaa taajuutta.

Suihkun jälkeen kuulonymmärtäminen jää vaikeammaksi, kuin kaikki olisi hankalampaa kuulla. Kenties kylmyys jotenkin vaikuttaa korvan tehokkuuteen tai olen yleensä silloin väsyneenä.

Niin, toinen iso ns. oire, mikä seuraa minua on väsymys. Mitä väsyneempi olen, sitä vaikeampaa minun on ymmärtää puhetta. Välillä kuunteleminen on raskasta ja oksettavaa. Musiikin tarkka kuunteleminen vie kaikki voimat hetkessä, jolloin hyvin usein haluan käydä hetkeksi ulos heilumaan.

Hämärä ääntelyä ja kuulonalenemaa. Olen viime aikoina ollut tavallista enemmän ulkona. Päivät ovat olleet todella kylmiä, enkä voi olla vastustamasta, koska rakastan luntaa.
Illallaa kun luntaa sataamiljoona määrinn ja vesipullot jäätyvät pakkasesta voi ärsyttää monia, mutta itse olen kuinomassaa valtakunnassani.

Kävin ulkona useiksi tunniksi ja heti seuraavana aamuna: kuulonalenemaa. Se on ärsyttävintä mitä voi tapahtua kun kuulo keinuu, paranee ja huononee on, että myös tunteeni aaltoilevat draama kunigattaren tavoin. Sama kuin söisi omenaa ja appelsiinia, eikä vieläkään osaisi päättää kumpaa haluaa.

Mutta, sitten aloin ajatella päiviä, jolloin oli näitä viimeksi. Vastaukseni: Se päivä siellä menneisyydessä kun ulkona satoi ja viivyin ulkona kunnes vilustuin ja seurauksena kuulo aleni.
Alan tässä epäillä, että korvani on todella kylmyydenherkkä. Korvissa viuhoo kun olen pienessäkin pakkasessa, hitto vaikka kesällä.

Viimeiset neljä kuukautta ovat olleet oireettomia ja heti kun talvi iski, päätä alkoi heikottaa ja kuulo teki kepposet. Onkohan kyseessä muodostunut traditio vai pelkkä väliaikainen tapahtuma.

Jos tämä on jatkuva ketju, niin tapahtumat ovat joko psykologisia tai ihan fyysisiä ja sille olisi hyvä kelvollinen syy. Joko psykologinen sairaus tai sitten olen löytänyt korvastani tärkeän oireiden aiheuttajan.

Ajattelin pitää päiväkirjaa sairastavastani taudistani, jonka yleisiin oiraisiin kuuluu huimaukset ja tinnitukset. Tämän päiväkirja auttaa muistamaan tapahtumia ja edesauttaa minua selittämään HYKS käynteillä tapahtumsitani lääkärille.

I am just a silent person in this world,
And I reject everybody who is bold,
to enter my realm of voyage and beyond.