IRC-Galleria

Tultiin just neuvolasta. Kaikki on kuulemma hyvin. Ja kun kaikki on hyvin, niin pitäs olla iloinen. Mukku ei,vituttaa taas aivan suunnattomasti.. ja sit vituttaa viä enemmän, ku vituttaa et vituttaa... ymmärtäköön ken tahtoo.

29vko pyörähti käyntiin.. 28+1 tänään.

Päähän särkee ja vituttaa ja väsyttää.. mä en siedä kitisijöitä, ja nyt sorrun siihen itse. Aaaaargh...

Tiiän et tää on ihan nurinkurista ja typerää ajattelua, mut mun on edelleen tosi vaikea hyväksyä jotkut muutokset mitä kropassa tapahtuu. Painoa on tullut yli 13kg since raskauden alun ja se lähes raivostuttaa mua. Vaikka tekis mitä niin ei auta. Kovasti odotan että vauva tulis ulos ja pääsis kunnon lenkeille ilman valtavaa puuskutusta ja että saisi itsensä taas sellaseen kuntoon, että vaatteetki istuis edes jotenkuten... Kaikkien on helppo tuomita tässä vaiheessa, että onpa pinnallista ajattelua. Sitä on kovin vaikea käsittää tätä psyyken tilaa... ja kun asiasta puhuu muille, niin joko siitä aletaan vitsailemaan tai toistetaan samaa vanhaa: "no mutta se nyt on täysin normaalia".. niinku se onkin, mutta ei se paljoa lohduta silloin ku itellä on paha mielil asiasta. No, luotetaan siihen, että tää nyt kestää taas tän päivän ja sit huomenna aurinko paistaaki taas ihan kirkkaana. Ois niin lohduttavaa kuulla joltain, että jollain muullakin on ollut ihan paskat fiilikset turpoamisesta, mutta ku kaikki vaan hymistelee ja taivastelee, että "voi ku sulle ei oo tullu painoaka yhtään tai ei se ainakaan näy".. joo-o.

Ton äskesen ite luettuani aloin jo vähä nauramaan itelleni. Sitä ku tiedostaa oman typeryytensä niin selvästi, mut ku ei aina voi sille mitään... hooh, tätä tää on, naisen elämä... :)