IRC-Galleria

Timpska

Timpska

On ihminen ihmiselle.

Unet kiusaaPerjantai 07.12.2007 14:09

Juuri kun luulin että unirytmi olisi jotenkin kasassa, niin eiköhän se taas alkanut; Pätkäunien helvetti. Aamulla on todella väsynyt olo. Ja se ei juurikaan helpota päivän aikana, väsymys. Kaikkeen täytyy koko ajan keskittyä ja paneutua. Väkisellä.
Niin, tiedän ettei se miettimällä muutu paremmaksi. Mutta, kun on välillä aikaa miettiä, liikaakin, silloin kun ne levottomat jalat tai painajaiset pitävät valveilla. Viime yönä tosin näin paljon unia, osa parempia,jotkut huonompia. Yhteistä niille kaikille oli se että ne sijoittuivat menneisyyteen, ei kovin selkeään sellaiseen. Ne ihmiset jotka unessa olivat, toivat mieleen paljon muistoja, sellaisiakin joita en halua muistella, mutta en unohtaakaan. Koska se mitä kannamme mukana on osa meitä. Ja se ikävä, sellaiseen jota ei voi saada, se polttaa rintaa. Kyllä minä sen joskus vielä saan puristettua itsestäni ulos, totuuden.

SeminaariSunnuntai 25.11.2007 19:58


Hyvin opettavainen viikonloppu, seminaari Oulussa. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta Shidoshi-ho vierailevana 'tähtenä' helsingin Dojolta, siirtämässä Bujinkan Budo taijutsun oppeja eteenpäin. Tämä oli toinen seminaarini bujinkan.fi organisaation alaisena. Ja tällä kertaa ei jännittänyt aivan niin paljoa. Jotakin oppia saattoi mennä perillekin asti, ja se on paljon se.
Pääpaino oli toki kuvaamisella, ja siinä välissä treenaamisella. Materiaalia tulikin lähes 3,5 tuntia kahden päivän aikana, joten puuhaa kyllä riittää, ainakin viikoksi että saan kaiken koostettua selkeäksi kokonaisuudeksi. Kameraleikkauksen miettiminen 'ninjailun' ohessa ei ole maailman helpoin rasti, varsinkin kun olet hengästyneenä kameran takana. Mutta kivaa se oli. Ja teen saman 'shown' kyllä uudestaankin,sillä seuran etu on myös omakin etu. Se vaikuttaa jatkossa positiivisesti kaikkien oppimiseen. Videokirjasto.

Vanhat kaveritPerjantai 23.11.2007 13:45


Tapasin vanhoja peruskoulun aikaisia ystäviäni. Oli mukavaa huomata ettei samassa tutussa porukassa tarvinut edelleenkään teeskennellä mitään. Samoja heppuja vieläkin. Toki aika on kuluttanut, ja havaittavissa oli vauhdin hidastumista. Mutta, tärkeintä oli istua iltaa, ja muistella nuoruuden hölmöilyjä, ja kaikenlaista niihin aikoihin liittyvää ( siis nuoruutta -80 luvulla).


Juu, ei jaksa.Perjantai 23.11.2007 12:36


Noh, nyt sitä lunta tulee. Näyttää siltä että se pysyisi maassa ainakin sunnuntaihin asti.
Vaan siihen ei oikeastaan voi vaikuttaa, ainakaan kovin nopeasti. Lumen pysymiseen. Toki, kollektiivisesti olisimme voineet tämän elävän sukupolven aikana ajatella ilmaston lämpenemisen seurauksia etukäteen.
No se siitä.
Aamupalaksi puuroa ja Pepsi-maxia. Ei nyt jaksanut keitellä kahvetta, pitää hieman vaihdella ruokavaliota:)

Loska-paskaTorstai 22.11.2007 19:15


Talven tulo viipyy. Ne jotka pitää tällaisesta kelistä ovat masokisteja. Tai sitten ei vaan tunnu missään;P

Onpahan ollut hiljaista.Torstai 15.11.2007 21:07


Tai silleen, tekemistä on, ja täytyy vaan ajatella positiivisesti. Kaamosaika, on syvältä. Vuorokausirytmin pitäminen nipussa on se suurin urakka. Kaikenlaista pientä näperrellessä unohtuu kaamoskin.

Lunta.Maanantai 12.11.2007 13:00


Sitä on nyt maassa, lapset tekevät lumiukkoja. Oispa myös hieman pakkasta niin se jäisikin maahan. Ehtii vielä sulamaan ja satamaan uudestaan ennen joulua.

No ei asiaa.Lauantai 20.10.2007 02:08


Ei nyt vaan pysty rauhoittumaan. Pitäis pystyä että sais nukuttua. Pitäis nukkua jotta sais lepoa jottei ois niin väsynyt. Väsyneenä ei oikein pysty mitään tekemään kunnolla. Ja jos ei pysty, ei ole tyytyväinen. Pöh. Pois koneen äärestä nyt. Hus. Heti.

IloinenTorstai 18.10.2007 17:57

Ratkesi yksi vanha homma, parhain päin. Ainakin vitutus väheni hetkeksi.

En valita.Maanantai 15.10.2007 01:47

Eilen oli aurinkoinen päivä. Sain kaverit houkuteltua Kuivikselle lennättelemään.
Lainasin toiselle sällille jopa omaa vararadiota+lennokkia ja asentelin kaiken lennätysvalmiiksi, aika reilua? Toki itsellekin tuli hjuva fiilis. Kaveri sai hukassa olleen kipinän harrastukseen takaisin, ainakin väliaikaisesti. Pitäähän sitä välillä kaveriakin jeesata, eiks jee?
Ja tännään raahauduin treeneihin, ja olikin todella hyvät sellaiset. Tuntui että taas muutamat perusjutut menivät kohti parempaa. Basicia vaan kehiin, ja ajatuksen kanssa.