IRC-Galleria

Timpska

Timpska

On ihminen ihmiselle.

Kotona.Perjantai 28.12.2007 20:47


Kuitenki on aina kiva tulla takaisin kotiin. Vaikkakin sitten junalla, kun aamulla on nukkunut varatun lentonsa ohi... Jep. Sinne meni 70e. Mutta, anyway. Alkaa mahakin taas pelaamaan normaalisti, ja ei hiki puske pintaan pelkästä paikallaan seisomisesta. Sellainen tila ja tauti on ikävää. Ei toivo kenellekään. Tai no. eihän tähän kuole, yleensä.

JouluKeskiviikko 26.12.2007 19:26

Elämäni ensimmäinen joulu kun en ole syönyt palaakaan jouluherkkuja.
Niitä on kyllä tarjolla, vähän liiankin kanssa kun en pysty niitä verottamaan. Kuumetta ei sinänsä ole ollut paljoa.
Tänään olen kuitenkin jo syönyt hieman täysviljatuotteita. Paino ei onneksi ole juurikaan tippunut, vielä. Joten eiköhän tästä kohta olla jo kunnossa. Joskus se voi tehdä hyvääkin,elimistön täystyhjennys. Hyvää joulua itse kullekin taholle.Paskataudista huolimatta.

Hyvää joulua kaikille. Se Jouluhan tulee joka tapauksessa, piti siitä tai ei. Omalta kohdaltani se on aikaa olla lähimpien sukulaisteni kanssa. Ja nyt vanhana ja 'kypsänä' ymmärrän sen että, yleensäkin se mitä teet ja miten elät on sinänsä sivuseikka, kunhan säilytät välit lähimpiin ihmisiin aitoina ja vilpittöminä.

Naapurin setäTiistai 18.12.2007 00:08


Vuodesta -99 olen tässä asunut. Ja samat seinänaapurit ovat olleet koko sen ajan. Toista naapuria olen nähnyt alle 20 kertaa koko aikana. Ja sitä toista en kyllä välittäis nähdä senkään vertaa... Vanha sekopää. Uusin repliikki; -Eikö sitä edes naapurille puhuta? Kun kävelin ohi ja en reagoinut portaissa koko äijään. Tähän vastasin; -Huomenta. Ilman mitään ivallista tms.
Johon hän vastasi;-luuletko olevasi parempi kun et naapurillesi juttele... Senkin huumekauppias, olen sen touhun nähnyt... Tähän vastasin - Selvä juttu. Ja kävelin pois. Sanomattakin selvää (toivottavasti ainakin sinulle joka luet tätä) etten tietenkään myy huumeita.En ole käyttänyt saati sitten myynyt ko. tavaraa koskaan. Aivan totaalisen vainoharhainen on tuo naapuri. Onneksi ei kuitenkaan tällä kertaa meinannut päälle käydä, kuten joskus on meinannut tapahtua kun olen nauranut sen jutuille... Siinäpä syy miksen edes tervehdi. Äijä on lisäksi vanha satamajätkä, ja nyrkkeilijä. Ei tee mieli sellaisen kanssa ottaa yhteen. Vitun idiootti.

Vittu että nukuin huonosti.Maanantai 17.12.2007 12:17

tai no, nukuin sentään 4tuntia. Taisin nukahtaa joskus 4.00 jälkeen. Ja, heräsin aamukahvin tuoksuun n. 8.30. mainio keksintö tuollainen auton lämpöpaikan ajastinkello, kahvitkin hoituu aamuksi itsestään. Tai no, täytyyhän vesi ja röpöt illalla ladata koneeseen;) Joo, kolme kuppia kitusista sisään ja taas mennään...
Eilinen treeni-ilta jätti taas rattaat rullaamaan, ja vaikka saunoin kevyesti ei unen tulosta ollut tietoakaan aluksi. Vaihe vaiheelta keho ja mieli alkoi rauhoittua, ja sitten aamu yöstä uni yllätti, lopultakin, pitemmäksi aikaa kuin ahdistaviin nukahduksiin ja niistä herättäviin säpsähdyksiin.

Se on sitä taas.Lauantai 15.12.2007 01:56


Pimein aika vuodesta. Valkeaa vai semivalkeaa joulua tulossa?
Miettikääpä sitä.

MotorheadPerjantai 14.12.2007 14:01


No niin.Nyt se on nähty ja ennen kaikkea kuultu. Motörhead, Oulun teatrialla. Se oli rocken rollia se. Mahtavaa, hyvä poljento on setillä vieläkin.

Unet kiusaaPerjantai 07.12.2007 14:09

Juuri kun luulin että unirytmi olisi jotenkin kasassa, niin eiköhän se taas alkanut; Pätkäunien helvetti. Aamulla on todella väsynyt olo. Ja se ei juurikaan helpota päivän aikana, väsymys. Kaikkeen täytyy koko ajan keskittyä ja paneutua. Väkisellä.
Niin, tiedän ettei se miettimällä muutu paremmaksi. Mutta, kun on välillä aikaa miettiä, liikaakin, silloin kun ne levottomat jalat tai painajaiset pitävät valveilla. Viime yönä tosin näin paljon unia, osa parempia,jotkut huonompia. Yhteistä niille kaikille oli se että ne sijoittuivat menneisyyteen, ei kovin selkeään sellaiseen. Ne ihmiset jotka unessa olivat, toivat mieleen paljon muistoja, sellaisiakin joita en halua muistella, mutta en unohtaakaan. Koska se mitä kannamme mukana on osa meitä. Ja se ikävä, sellaiseen jota ei voi saada, se polttaa rintaa. Kyllä minä sen joskus vielä saan puristettua itsestäni ulos, totuuden.

SeminaariSunnuntai 25.11.2007 19:58


Hyvin opettavainen viikonloppu, seminaari Oulussa. En nyt mene yksityiskohtiin, mutta Shidoshi-ho vierailevana 'tähtenä' helsingin Dojolta, siirtämässä Bujinkan Budo taijutsun oppeja eteenpäin. Tämä oli toinen seminaarini bujinkan.fi organisaation alaisena. Ja tällä kertaa ei jännittänyt aivan niin paljoa. Jotakin oppia saattoi mennä perillekin asti, ja se on paljon se.
Pääpaino oli toki kuvaamisella, ja siinä välissä treenaamisella. Materiaalia tulikin lähes 3,5 tuntia kahden päivän aikana, joten puuhaa kyllä riittää, ainakin viikoksi että saan kaiken koostettua selkeäksi kokonaisuudeksi. Kameraleikkauksen miettiminen 'ninjailun' ohessa ei ole maailman helpoin rasti, varsinkin kun olet hengästyneenä kameran takana. Mutta kivaa se oli. Ja teen saman 'shown' kyllä uudestaankin,sillä seuran etu on myös omakin etu. Se vaikuttaa jatkossa positiivisesti kaikkien oppimiseen. Videokirjasto.

Vanhat kaveritPerjantai 23.11.2007 13:45


Tapasin vanhoja peruskoulun aikaisia ystäviäni. Oli mukavaa huomata ettei samassa tutussa porukassa tarvinut edelleenkään teeskennellä mitään. Samoja heppuja vieläkin. Toki aika on kuluttanut, ja havaittavissa oli vauhdin hidastumista. Mutta, tärkeintä oli istua iltaa, ja muistella nuoruuden hölmöilyjä, ja kaikenlaista niihin aikoihin liittyvää ( siis nuoruutta -80 luvulla).