IRC-Galleria

Sanat kaipuusta, eivät riitä.
Ikäväni vuotaa kyynelinä.
Suloinen tunne,
hukkuvan viimeinen valo,
päästäessään irti.
Joka yö, lennän viereesi,
silitän unesi rauhaisaksi.

Maatessani yksin,
painaessani käteni sydämelle,
sulkiessa silmäni,
tunnen sinut joka sykkeellä.
Virtaat suonissani,
olet tuoksuna paidassani.

Viekää minut teuraaksi.
Repikää minut kappaleiksi.
Antakaa silmäni sille joka voi nähdä.
Sydän sille joka voi tuntea.
keuhkot sille joka voi vielä henkäyksessään tuntea aamun raikkauden.
Kaikkeni olen jo antanut sielustani.
Saatte vielä väsyneen ruumiini, ottakaa ja häpäiskää.
Silloin sieluni ja kehoni voivat olla taas yhtä, häpeällisen elämättömän elämäni kanssa.

Taivaankansi,
suuri sininen.
Puhdas kuin rakkaus.
Se vain on.

Kosketit sydäntäni. Hymysi särmä avasi panssarin.
Silmiesi valo valaisi sielun.
Perhonen tulen liekissä,
hehkuen,
hetken yhtä, ja jo poissa.

Jälkeen eron, tyhjyydessä, on tilaa sydämellä kasvaa.


Feeniks linnun tavoin olen noussut ihmissuhteitteni tuhkasta.
Kuin Ikarus olen tavoitellut rakkauden aurinkoa, ja sen poltteeseen palanut.
Mutta nyt tiedän sen, haluan vain lentää.

Aurinko pilven takaa,
kuin tulevaisuuden välähdys,
värjäten kaiken purppurallaan.
Se on sydämeni väri.
Ja siksi elän.

Kesäyön varjot, niin samettisen pehmeät kuin ihosi.
Yhtä epätodelliset, kuin hyvästit.
Vain tuoksusi minussa, on todellista.

Olet pienen pieni hiekanjyvä rannalla. Aallot vievät sinua, tunteiden meressä. Se muodostuu kyyneleistä ja tuskasta. Näet välillä valoakin. Kaikki muuttuu auringon paisteeksi, ja elämäsi voisi asettua uomiinsa. Kunnes uusi tumman puhuva aalto vie sinut kohinan ja kuohun mukana harmaisiin pärskeisiin.

Repaleiset syksyn pilvet tavoittelevat taivaalta kohti maata.
Haluaisin ojentaa käteni niitä kohti. Pyytäen imaisemaan täältä pois. Nukkumaan taivaan pilvi tarhaan, väsymykseni pois.