IRC-Galleria

Ihmiset sanoo että onpa mahtavaa kun olet noin rehellinen, ja ajattelevat; Vittu mikä idiootti! Looseri, ei pärjää elämässä ja on aina muiden hyväksi käytettävissä.
Mun mielestä olla rehellinen ja idiootti yhtä aikaa ei ole aina ihan välttämätöntä.
Depiili,imbesilli, idiootti ja rehellinen?
Olen yrittänyt olla rehellinen, ainakin muutamana viime vuotena. Ja jos en voi kertoa totuutta, en puhu mitään, edes valheita. Mutta se että onko se kannattanut, siitä en ole varma? Ja jos ei sano kaikkea mitä ajattele onko se sitten epärehellistä, vai hienotunteista? Sitä vaan välillä saa riidan aikaan parilla sanalla. Napakalla silmien väliin tähdätyllä totuudella. Joten parempi olla omissa oloissaan. Tai paeten yksinäisyyttä harrastuksiiin, joita voi tehdä yksin jos haluaa. Story of my life. Yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään, lappu jalassa, alastomana.
Ja totta puhuen väliilä tuntuu että kaikki on ollut aivan turhaa. Varsinkin se että avaudun täällä. Ketä se kiinnostaa? Tämmöinen ikuinen pikkupoika, joka vaan haluais että ois kivaa ja mukavaa. Pitäis vissiin kasvaa aikuiseski, muttei vaan huvita. Vastuuta kyllä voi kantaa, lähinnä velvoitteistaan, mitä ne ikinä ovatkaan. Ittestään ei haluais kantaa vastuuta, eikä varsinkaan sälyttää sitä vastuuta kenellekään muulle. Mieluiten sitä vaan olis, kattelis ihmettelis maailmaa, joka pyörii aivan liian nopeasti että todellisuudesta ehtisi saada kunnon otetta. Vitun ahdistavaa ja epätodellista. No joo, aika turhaa paskan lässytystä.
Elämä on, tai jotain ,tai silleen.
Mutta auringonlaskuista tykkään, ja hiljaisuudesta.

Sanat kaipuusta, eivät riitä.
Ikäväni vuotaa kyynelinä.
Suloinen tunne,
hukkuvan viimeinen valo,
päästäessään irti.
Joka yö, lennän viereesi,
silitän unesi rauhaisaksi.

Maatessani yksin,
painaessani käteni sydämelle,
sulkiessa silmäni,
tunnen sinut joka sykkeellä.
Virtaat suonissani,
olet tuoksuna paidassani.

Viekää minut teuraaksi.
Repikää minut kappaleiksi.
Antakaa silmäni sille joka voi nähdä.
Sydän sille joka voi tuntea.
keuhkot sille joka voi vielä henkäyksessään tuntea aamun raikkauden.
Kaikkeni olen jo antanut sielustani.
Saatte vielä väsyneen ruumiini, ottakaa ja häpäiskää.
Silloin sieluni ja kehoni voivat olla taas yhtä, häpeällisen elämättömän elämäni kanssa.

Taivaankansi,
suuri sininen.
Puhdas kuin rakkaus.
Se vain on.

Kosketit sydäntäni. Hymysi särmä avasi panssarin.
Silmiesi valo valaisi sielun.
Perhonen tulen liekissä,
hehkuen,
hetken yhtä, ja jo poissa.

Jälkeen eron, tyhjyydessä, on tilaa sydämellä kasvaa.


Feeniks linnun tavoin olen noussut ihmissuhteitteni tuhkasta.
Kuin Ikarus olen tavoitellut rakkauden aurinkoa, ja sen poltteeseen palanut.
Mutta nyt tiedän sen, haluan vain lentää.

Aurinko pilven takaa,
kuin tulevaisuuden välähdys,
värjäten kaiken purppurallaan.
Se on sydämeni väri.
Ja siksi elän.

Kesäyön varjot, niin samettisen pehmeät kuin ihosi.
Yhtä epätodelliset, kuin hyvästit.
Vain tuoksusi minussa, on todellista.

Olet pienen pieni hiekanjyvä rannalla. Aallot vievät sinua, tunteiden meressä. Se muodostuu kyyneleistä ja tuskasta. Näet välillä valoakin. Kaikki muuttuu auringon paisteeksi, ja elämäsi voisi asettua uomiinsa. Kunnes uusi tumman puhuva aalto vie sinut kohinan ja kuohun mukana harmaisiin pärskeisiin.