IRC-Galleria

Taidan luovuttaa.
Istua aloilleni ja päästää irti.
Mitä siitä vaikka kaikki kaatuisikin ympärilläni.
Niin kauan kun minulla on hitunenkin selkärankaa,
pysyn pystyssä.

Erossa koska kuulut toiselle kokonaan.
Hetket jotka olen seurassasi saavat minut elämään.
Pieni kosketus,ja olen poissa tolaltani.
Halaus ja hyvästit.
Nähdään taas, ystäväni, rakkaani.

Anna minun suudella sinut hereille,
hellästi tuoda tähän hetkeen.

Katse jonka muistan.
Hymy, ja olen ikusesti sinun.
Ikuisuus, jota kaipaan.

Kylmänä aamuna tulit luokseni.
Hehkuit ja olit lämpöni.
Muistosi hehku sydämessäni,
saa sen elämään,
kaipauksesta.

Elämän virta.
Yritän käsittää.
Pysyä pinnalla, virran mukana.
Jos kokeilisin kerran,ja päästäisin irti.
Hukkuisinko pyörteisiin?
Sinne joudun, lopulta.

Olen yrittänyt elää elämääni. Mukautua olosuhteisiin. Maailma ei mukaudu minuun.
Jotenkin olen silti onnistunut, ulkoisesti. Läheiset ovat minuun uskoneet. Mutta miksi?
Ihmiseen joka pelkää elämää, ja itseään. Minä olen pahin viholliseni. Haluaisin murtautua ulos itsestäni. Hajottaa kaiken pirstaleiksi. Sirpaleista voisi kasata jotakin aivan uutta. Ennalta arvaamatonta.

Sitä on vaike pukea sanoiksi. Ahdistusta, väsymystä pelkoa. Todellisuus ympärilläni, täynnä tyhjyyttä. Tyhjyys imee voimat. Jos voisin ymmärtää sen, en pysty täyttämään tyhjyyttä.
Voimani eivät riitä.

Se mitä itsestäni etsin, on jotakin mitä en koskaan voi täydellisesti ymmärtää.
Miten voisin uskoa että kukaan voisi minua rakastaa? Enhän minä löydä edes itseäni, hamuillessani tyhjyydessä.

Elämäni juoksuhaudoista nousin,
tein rauhan sieluni ja sydämeni kanssa.
Viimeiseltä harjulta katson uutta elämääni, hymyillen.

Elämäni juoksuhiekassa kahlaan,
kohti rakkauden konekivivääriä,
totuuden miinakentässä.



PS. Aika korneja ovat;) 26.6.-06