IRC-Galleria

Takana Q-stockin kuvaushommat. Opettavaista, jos mikä. Se mitä koulussa opittiin on hyvä pohja, mutta käytännössä asiat tapahtuu eri tavalla. Ja puolta pienemmällä porukalla, puolet nopeammin... Ja kun tilanne karkaa käsistä, on siihen reagoitava nopeasti. No, ehkäpä se meni ihan kohtuullisesti. Jopa hyvin. Vettäkään ei satanut kuin toisena päivänä. Onnekseni pääsin mixauskatoksen 2. kerrokseen. Tuulelta ja sateelta suojaan. Toisin oli Valkosipuliöissä, ja Rotuaari-Piknikissä. Mutta. Tykkäsin. Lisää tämmöistä.

Sur-rur ja pör-rör:)
kesä ja kärpäset, sekä lennokit.

Onpas siitä aikaa. Siis siitä kun olen tänne mitään kirjoitellut. On siis kesä. Välillä huomaa ihan oikeasti nauttivansa kesästä, ja siitä että voi tehdä mitä haluaa, tai ainakin osan niistä asioista. Kun vain osais nyt keskittyä tähän hetkeen ja vois päästää irti joksikin aikaa kaikesta stressistä ja muusta. Shortsit jalkaan, vanha t-paita, lippis ja sandaalit. Eiköhän se siitä.

http://www.youtube.com/watch?v=sAG7OR4lTOM

Ne jotka tänne katsovat, näkevät extraa.

Vai pitäiskö sanoa valot syttyvät, ihmiset nousevat kellarista. Sieltä Pikisaaren media-sulattamon kellarista. Jos sanoisin suoraan sen mitä ajattelen tällä hetkellä, palaisivat sillat kirkkaasti ja pitkään takanani. Toisaalta siltoja voi rakentaa uudestaan. Polttaminen on helpompaa kuin rakentaminen. Mukavaa on ollut, ja vähemmänkin mukavaa. Paljon ollaan tehty yhdessä, ja vielä enemmän olisin halunnut tehdä. Jos olisi ollut voimia. Nyt on aika palauttaa oma elämä taas muuhunkin kuin opiskeluun. Tai oikeastaan en ole paljostakaan joutunut luopumaan, ja olen kuitenkin saanut paljon. Oppia elämää varten.

Vaikeeta hahmottaa että miten syntyy hyvää sisältöä. Jos ei ole sisältöä, sitä on vaikea tuottaa. Blaah. Luulin olevani, mutta en ollutkaan. Takaisin mielikuvitukseen, takaisin arkeen ja sitten sieltä pois. Lahjaton ja itsepäinen.

Putken päässä valoa.
Valon langetessa puiseen ristiin,
sen varjossa lepään.

Odottavan aika on pitkä. Ja elämä lyhenee samaan tahtiin. Odotan ja mietin. En tiedä miksi, koska loppuhan tulee aina, ennen pitkää. Ja ulkona paistaa aurinko, taivaanrannan takaa se hohtaa, paínuessaan kohti seuraava yötä. Paljon on takana, toivottavasti vielä vähintään saman verran edessä. Loppujen lopuksi on aivan sama mitä tulee ja miksi. Olenhan jo saanut ikuisen elämän, sanat jotka jäävät bittiavaruuteen. Ja valon joka heijastuu silmistäni, jatkaen läpi universumin, lähettäen siinä kuvan itsestäni sinulle, saapuen perille lämpimänä tunteena, joka tulee kuin deja-vu, sen enempää selitellen, itsekseen.

Olipa kerran, poika. Ja vuosia myöhemminkin, sama poika. Maailma ympärillä oli muuttunut.
Ja poika kasvanut. Mutta vaikka poika näytti mieheltä, oli hän yhä sama poika. Vieläkään hän ei ymmärtänyt, miksi on megatonneja ja maanollapiste. Ja eikä myöskään sitä miksi tuuli voi kulkea 300m/s, ja lämpötila voi nousta miljooniin asteisiin.
Parempi olisi jos, hän voisi puuhailla omia asioitaan. Ja olla niiden ihmisten kanssa jotka ovat tärkeitä. Nyt hän tekee asioita jotka ovat tärkeitä, ja ne ihmiset joilla on valta eivät välitä siitä mikä on tärkeää.
Ja hän odottaa, että se paras päivä vielä tulee.

Olla armollinen itselleen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että tekisi asiat helpoimman kautta,
ja ottaisi liian löysästi. Se tarkoittaa, mikään ei ole mahdotonta, kunhan on kärsivällinen, ja antaa itselleen aikaa. Askel kerrallaan. Vastustajana vain omat kuvitelmat siitä mitä pitäisi olla. Sen mitä olet, pitäisi riittää, askel kerrallaan.