Sana.
Kuva.
Ääni.
Tuoksu.
Ajatuksieni sekoittama mieli,
kelautuu tuoksuineen ja tunteineen kaukausuuteen.
Luuli elämänsä olevan vaikeaa,
tietämättä minkä tilasi teoillaan.
Loi otuksen tunteettoman,
toisien käskyjä tottelevan.
Hävitti omantunnon ja sielunsa heikon,
kaivon reunalle horjumaan.
Tipahtaako tyhjään kuiluun,
ravinnottomaan kivionkaloon,
väsyen lopulta löytämään ulospääsyä?
Kun väsyy raajojensa liikkumattomuuteen,
havahtuuko tähän hetkeen?
Kaivon kanteen tarttuen,
heittäytyy menneeseen,
tuntee sormissaan saman muiston,
kivestä samankaltaisesta.
Tiilen kova pinta raapii sormenpäitä,
muistuttaen elämän kovuudesta,
kylmästä ihmisien elinlaaksosta.
Olan yli heittää sen suuren murikan,
painavan elämän kuorman,
uskoen kestävänsä tulevat tuulet,
kuin tiiliskivi oman painonsa.
Murskautuu maahan ja halkeaa,
elämän synkkään kuoppaan tipahtaa.
Kumpi särkyi kerro sinä.