IRC-Galleria

Tuijjaa

Tuijjaa

Some of us down here are born as angels...

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.11.2007 13:20

NAULA AIDASSA!

Lue koko kertomus.

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle
pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran, kun hän menetti

malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.

Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen

aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen

lukumäärä pieneni.

Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.

Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän
kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että
hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan
luo. Isä sanoi: "Olet tehnyt hienoa työtä, poikani, mutta katsopas aidassa
olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi
sanomasi sanat jättävät juuri tämänlaisia

arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan

samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä

olemassa."

Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin.

Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja
rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille
kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität. Lähetä tämä viesti
jokaiselle, jota pidät YSTÄVÄNÄSI, vaikka se tarkoittaisi, että palautat
sen sille, joka sen Sinulle lähetti. Jos se palaa takaisin itsellesi,
tiedät, että Sinulla on ystäväpiiri.

Lähetä nyt tämä kaikille ystävillesi! Ja perheellesi!

Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.