IRC-Galleria

Tuijjaa

Tuijjaa

Some of us down here are born as angels...
OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä,kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makailee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidan helmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo, juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhkaa ilman paitaa,rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannus yö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää sauna vitsat ja vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa,hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon.

[Ei aihetta]Tiistai 20.05.2008 21:45

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h

Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa

*tyttö halaa poikaa*

Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs?
Poika: Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena.
Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä,
joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen,
matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki,
mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta.
Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan,
että tämä rakastaa häntä
ja halaamaan tätä viimeistä kertaa.
Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän,
jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi!"

;)Perjantai 11.04.2008 21:17

Miksi on hienoa olla mies ?

* Perseesi ei ole arvosteluperuste työhönottohaastattelussa.
* Orgasmisi ovat aitoja. Aina.
* Autotalli on kokonaan sinun.
* Kukaan ei salassa mieti, nieletkö.
* Häävalmistelut hoitavat itse itsensä.
* Voit pitää valkoista paitaa vesipuistossa.
* Automekaanikot kertovat sinulle totuuden.
* Et välitä hevon helvettiä, vaikka joku huomaisikin uuden hiustyylisi.
* Sama työ... enemmän palkkaa.
* Ryppysi lisäävät charmia.
* Ihmiset eivät tuijota rinnuksiisi, kun puhut heille.
* Uudet kengät eivät katko jalkojasi.
* Pornoleffat on suunniteltu sinua silmällä pitäen.
* Voit harrastaa huippuseksiä, vaikket pitäisikään naisesta.
* Kaverisi eivät koskaan kysy sinulta: 'No, huomaatko mitään uutta?'
*Olet aina samalla tuulella.
* Kännissä saat koheltaa.
* Saat olla aina oikean kokoinen, näköinen ja eteenkin painoinen.
* Sinun ei tarvitse ikinä hävetä itseäsi uimarannalla.
* Vaatteesi ovat aina sopivia, istuvia ja muodikkaita.

MUTTA ON NIIN PALJON KIVEMPAA OLLA NAINEN...
- Voit säikytellä miespuolisia työkavereita selittämällä poissaolot mystisillä gynegologisilla ongelmilla.
- Jos ostat vibraattorin, se on jännittävää ja villiä. Kun mies ostaa puhallettavan nuken, se on säälittävää.
- Näytät hyvältä poikaystäväsi vaatteissa. Miehet näyttävät idiooteilta sinun vaatteissasi.
- Et ole koskaan himoinnut sarjakuva- tai tietokonepelihahmoa.
- Et näytä sammakolta tehosekoittimessa kun tanssit.
- Voit halata ystäviäsi ilman että he miettivät oletko hinttari.
- Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.
- Jos harrastat seksiä jonkun kanssa etkä soita hänelle seuraavana päivänä, et ole paholainen.
- Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin tarkistaaksesi onko sukukalleutesi vielä tallella.
- Osaat pukeutua hyvin ihan itse.
- Sinulla on tekosyy olla totaalinen narttu ja hirviö ainakin kerran kuussa.
- Pystyt juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman että samalla kuvittelet heidät alasti.
- Jos menet naimisiin itseäsi 20 vuotta nuoremman kanssa, olet itsekin tietoinen siitä, että näytät idiootilta.
- Ystäväsi eivät pidä sinua outona jos kysyt onko sinulla pinaattia hampaiden välissä.
- On hetkiä jolloin suklaa todella ratkaisee kaikki ongelmat.

Kiitos satu :)Tiistai 08.04.2008 13:48

Oletko ikinä

Istunut Poliisi autossa ?
- Valitettavasti kerran, mutta syyhän ei ollut minun..

Tullut umpikännissä kotiin aamulla?
- Kai sitä joskus on

Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta ?
- Juu

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa ?
- Mjoo

Kontannut koulun lattialla ?
- En varmaankaan ole

Poiminut sieniä ?
- En

Juossut todella henkesi edestä ?
- Kai sitä joskus on tullu juostua....

Murtautunut autoon ?
-Tavallaan joo, ku sisko jätti avaimet autoon, niin meidän piti murtautua sinne, et saatiin ne pois....

Unohtanut jotakin lentokoneeseen ?
- eipä ole tullu unohdettua.

Kaatunut kenkien takia ?
- En varmaankaan..

Polskutellut Serenassa ?
- Noup!

Stripannut ?
- No en..

Uinut vaatteet päällä ?
- harvemmin tulee nakuna uitua

Laulanut mikrofoniin ?
- Tuleehan sitä aina silloin tällöin ;)

Itkenyt koulussa ?
- No ei nyt tule mieleen..

Kokeillut nuuskaa ?
- no en

Ollut masentunut ?
- Jaa-a..

Oksentanut ihmisen päälle ?
- En onneksi..käsilaukkuun kylläkin...

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua ?
- En...

Haukkunut koiralle ?
- En.

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- Ei onneksi ole tullu nakattua

Potenut vauva kuumetta ?
- joskus.

Ollut jonkun jätkän kanssa saunassa ?
- Kyllä.

Kaatunut mopolla ?
- En ole kaatunu.

Heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- Kotona

Liukastunut banaanin kuoreen ?
- no en

Pessyt ikkunoita ?
-tuleehan noita pestyä

Maistanut mustekalaa ?
- En..enkä maista.

Ollut ambulanssissa ?
- 3 Kertaa on tullu oltua....

[Ei aihetta]Perjantai 04.04.2008 17:50

Valmistaudu PITKÄÄN kärsimykseen. Oletko valmis?
En

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
Eipä nyt hiusten värillä, niin väliä ole...

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
Valitettavasti

Ikävöitkö ketään?
Kyllä.

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
No jätän sen nyt kertomatta

Oletko mustasukkainen?
En yleensä

Mitä teet v.loppuisin?
Välillä oon ihan kotosalla ja välillä vietän aikaa kavereitten kans..riippuu ihan viikonlopusta

Oletko hyvä koulussa?
No jaa.

Lempiaineesi koulussa?
Hmm

Mitä kouluaineita vihaat?
-

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
No en.

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
Kyllä se vois onnistua

Onko sinua koskaan petetty?
Montaki kertaa.

Mitä mieltä olet irc-galleriasta?
No jaa :D

Onko sinulla kuvia ii2?
Ei ole

Jos on niin nick?

Onko sinulla webkamera?
En ole vielä saanu hommatuksi

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
Jokusen kuukauden.

Kuinka pitkä olet?
Oisinko jotain 164cm

Mitä vihaat itsessäsi?
En oikeestaan mitään vihaa

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
Tuskin sillä paikalla nyt niin väliä ois

Lempieläimesi?
?

Mitä eläintä itse muistutat eniten?
Jaa no joku toinen ois varmaan parempi vastaamaan tähän ;)

Lempinumerosi?
9.

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
Kaikillahan niitä on.

Mitä harrastat?


Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
Noin 00.00-03.00 välillä.

Kirjotatko runoja?
Eipä ole tullu kirjoitettua

Lempivärisi?
Punainen, musta ja lila

Oletko matkustanut laivalla/minne?
kerran olen laivassa ollu..muttei kyl muistikuvaa, et missä me kävimme :) vois kyl taas laivalle lähtä

Horoskooppisi?
kalat.

Millainen luonne sinulla on?
Yleensä iloinen ja positiivinen.

Millasista elokuvista tykkäät?
monenlaisista.

Oletko koskaan liftannu?
En.

Omistatko mitään kulkuneuvoa?
Auton.

Onko sinulla saldo puhelimessa?
No ei.

Jos ei, mikä on suurin laskusi?
Oisko 100euron luokkaa

Viimeisin viesti minkä tänään olet saanut?
No niin tulin.

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
Montaki.

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
musta paita ja kill off:in beiget housut!

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
Mesetän, oon galleriassa, surffaan netissä ja tietenki kuuntelen musiikkia.

Onko sinulla meseä?
Joo tietenki

Paljonko kello on juuri nyt?
14.40.

Ootko tehnyt montakin yhteisöö tähän mennessä?
En.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
isosisko eilen.

Kenelle soitit viimeksi?
Äipälle tuli soitettua.

Viimeisin vastaamaton puhelusi?
Äiti oli yritttäny soittaa.

5 juttua joista pidän:
1. Ystävät
2. Perhe
3.Autoilu
4. Kesä
5. Aurinko

5 elokuvaa joista pidän:
Eipä niitä voi luokitella..

Yhdeksän ystävääni:
On niitä nyt enempiki

Kahdeksan lempijuomaani:
Kahvi
Vesi
Tee
Siideri
Lonkero
Karhu
Tuoremehu
Kaakao

Kuusi asiaa jotka ärsyttävät sinua tällä hetkellä?
Ikävä
Kevät
Bensan hinta
Muuutama immeinen
ööö

Viisi asiaa joihin kosken joka päivä:
Tietokone
Puhelin
Kahvinkeitin
Hella
kaukosäädin

Neljä teeveeohjelmaa jotka katson (jos kerkeän):
Csi
Todistettavasti syyllinen
Ilman johtolankaa
Teho-osasto

Kolme paikkaa joista minut löytää:
Kotoa.
Autosta
Siskon luota

Kolme lempikirjaani:
Eipä oo tullu aikoihin luettua.

Olen..
[ ]Ala-asteella
[ ]Yläasteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[x]Jossain muussa

[ ]Blondi
[x]Brunette
[ ]Punapää
[ ]Jokin muu

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

[ ]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[X]Puolipitkähiuksinen
[ ]Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen

Omistan:
[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[x]Jonkin muun kännykän
[ ]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[ ]Pikkuveljen
[ ]Pikkusiskon
[x]Isoveljen
[x]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[x]Bestiksen
[ ]Oman asunnon
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen

Mielestäni:
[ ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[ ]Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[x]Suomessa on ihana asua
[ ]Ranska on kaunis maa ja kieli
[ ]Lontoo on mahtava kaupunki
[ ]Englannin kieli on helppoa
[ ]Ruotsi on hyvä maa
[ ]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[ ]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[ ]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ]Kauris
[ ]Vesimies
[x] Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ]Kaksonen
[ ]Rapu
[ ]Leijona
[ ]Neitsyt
[ ]Vaaka
[ ]Skorpioni
[ ]Jousimies

Luonteeltani olen:
[x]Puhelias
[x]Ujo
[x]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[x]Tulinen
[x]Rauhallinen

Tällä hetkellä olen:
[ ]Ihastunut
[ ]Rakastunut
[x]Sinkku
[ ]Varattu
Mitä teit tasan vuorokausi sitten?
- Ajelin autolla :)

kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä?
- Isosiskon kaveri, niin sen kautta tutustuin :)

onko sinulla paljon rutiineja?
- Kyllähän niitä tahtoo olla..

miksi asut siellä missä asut?
- Koska tällä hetkellä ei ole muutakaan paikkaa missä asustella. Jospa täältä kohta pois pääsis...

osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on?
- 4.

koska viimeksi teit itse ruokaa?
- Tänään

muistatko, minkä CD:n ostit ensimmäiseksi?
- Ei mitään muisti kuvaa ;)

millaisessa asennossa olet tällä hetkellä?
- Istun jalka toisen päällä.

mitä haluaisit huomenna tapahtuvan?
- Jotain todella kivaa :)

kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- Ainahan niitä joitaki on :D

näetkö paljon unia? kerro viimeisin.
- Tuleehan niitä aika paljon nähtyä. Jätänpä nyt kertomatta.

aistitko, jos sinua tuijotetaan?
- Kyllä, mikä on todella epämukavaa

ketä kättelit viimeksi?
- Ei voi muistaa

mitä näet kun suljet silmäsi?
- Pimeää.

kuinka monet kengät omistat?
- ihan liikaa.

kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt?
- Jaa'a..

mikä oli päivän paras juttu?
- Hmm

luokitteletko ihmisiä?
- Ajatuksissani joo

kuinka korkealta katselet maailmaa?
- en ollenkaan korkealta..

kerro joku viehättävä piirre ihmisessä?
- Rehellisyys.

oletko tullut enemmän äitiin vai isään?
- Enpäs osaa sanoa

mikä oli suurin huolesi lapsena?
- Ei tollaista voi muistaa..

uskotko ihmeisiin?
- Välillä on kyllä aika vaikeaa uskoa..

kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu?
- Sekä että..

olitko iloinen herätessäsi aamulla?
- Kai mie olin..

oletko tavannut isovanhempien vanhempia?
- En oo.

mikä tappaa kiinnostuksen (ihmisistä puhuttaessa)?
- Itserakkaus ja paskan puhuminen.

oletko kateellinen muille ihmisille?
- Enpä oikeestaan.

oletko ollut kirpparilla myymässä?
- En vaikka on monesti ollut tarkoitus mennä.

koska eletään elämän parasta aikaa?
- Vaikee sanoa.

kuinka monta serkkua sinulla on?
- tarpeeksi..en nyt jaksa rueta niitä laskeskelemaan..

kirjoitatko päiväkirjaa?
- Harvemmin

mikä muistuttaa viime kesästä?
-

olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?
- Toivottavasti :D

kuvaile hiustesi luonnollista väriä.
- Ei minkään väriset...

kenen nimipäivä on syntymäpäivänäsi?
- olikohan se Nestori..ei tollaista nyt muistaa voi, eikä ole kalenteria nyt lähellä.

oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- En ole,

onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- Ei ole..

menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa?
- Välillä

osaatko keittää riisiä?
- Luulis kait kaikkien osaavan :)

Tää kevät...Keskiviikko 02.04.2008 22:29

Mikä ihme siinä on, ku kevät aurinko rupee paistaa, niin mun jaloista tulee levottomat?
Tuntuu, ettei hetkeekään voi paikoillaan olla. Aina vaan pitäis olla johonki päin menossa....

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 22:33

Nuori nainen ajaa autoaan.
Hän on nauttinut alkoholia
ja kyyneleet valuvat
pitkin
hänen poskiaan. Hän uskoo
ettei kukaan välitä
hänestä.
Hän uskoo että hänet on
hylätty.
Samassa nainen kuulee
kovan
äänen ja näkee edessään
rekka-auton ajovalot.
Kuuluu
rysäys. Nainen pudottaa
lompakkonsa jossa näkyy
kuva
pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin
tämä
sama poika istuu
orpokodissa
ilman ihmistä joka
peittelee
hänet nukkumaan. Ilman
ihmistä jonka suusta
kuulee
joka päivä maailman
ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan
paitsi
tiettyyn aikaan illalla
jolloin hän nousee
pöydälle
seisomaan. Hän katsoo ylös
kauas taivaalle lähettäen
lentosuukon ja sanoen:
"Hyvää yötä äiti. Mä
rakastan sua."

Kopioi tämä omaan
päiväkirjaasi, ja aina kun
joku loukkaa sinua,
muistat,
että on niitäkin jotka
välittää <3

[Ei aihetta]Tiistai 01.04.2008 02:50

1. Etunimi: Tuija
2. Lempinimi: no jätetäänpä nyt kertomatta ;)
3. Syntymävuosi: 1983
4. Syntymäpaikka: Vaala
5. Horoskooppi: Kalat
6. Mies vai nainen: Naenen
7. Tämänhetkinen koulu: Koulut on käyty tällä hetkellä
8. Aiemmat koulut: Kempeleen Pao
10. Asuinpaikka: Vaala ainakin vielä toistaiseksi
11. Nettinimet: Tuijuska
12. Hiusten väri: Tällä hetkellä ne on puna mustat
13. Hiusten pituus: Jaa no mitenkä sen nyt sanois...
14. Silmien väri: Sininen.
15. Parasta ulkonäössä: Jaa-a
16. Pituus: N.164 ehkä
17. Näkyviä arpia: Huulessa ja silmän alla
18. Silmälasit: Välillä on, välillä ei
19. Lävistyksiä: Korvissa ja kulmassa
20. Tatuointeja: Ei vielä ole
21. Oikea vai vasuri: Oikea
22. Ensimmäinen paras ystävä: Jaa kukas se ois ollut?
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: Ei voi muistaa...
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: Jaa-a
25. Ensimmäinen oma lemmikki: Kai se se hamsteri oli
26. Ensimmäinen oikea loma: Mikä on oikee loma?
27. Ensimmäinen konsertti: Ööö..oisko ollu sotkamossa, ku käytiin tyttöjen kans kahtomassa xl5:sta.
28. Ensirakkautesi: Olikait se sellainenki joskus
29. Paras elokuva: Niitähän on
30. Paras TV-ohjelma: Aika vähän tulee kahtottuu tv:tä
31. Lempiväri: Punainen, lila ja musta
32. Paras laulaja:?
33. Paras bändi: Onhan niitä
34. Lempibiisi juuri nyt: montaki niitä on
35. Paras ystävä: Monta ihanaa on
36. Paras karkki: Salmiakki.
37. Paras urheilu: öhöm..
38. Paras ravintola: Ei ole vielä vastaan tullu
39. Lempivaatteesi: Riippuu päivästä
40. Lempikauppa: No ei oo sellaista
41. Lempiaine koulussa: Ei voi muistaa
42. Lempieläin: enpä osaa näinäkkiseltän sanoa
43. Paras kirja: monia on tullu luettua
44. Paras lehti: Harvoin tulee lehtiä luettua
45. Lempikengät: n niitä muutamat sellaiset joita tulee pidettyä

Juuri nyt

46. Olosi: Hiukka hukassa
47. Sinkku vai varattu: Sinkku
49. Syöt: Noup
50. Juot: Ei Ei
51. Fonttisi: Jaa mikähän tää mahtaa olla...?
52. Online: Juu :)
53. Kuuntelet: En tällähetkellä mitään
54. Ajattelet: no ei sitä passaa kaikille kertoo ;)
55. Haluat: Montaki asiaa, mutta en taida saada ;)
56. Katsot: ruutua.
57. Olet pukeutunut: Aika vähäisesti

Tulevaisuudessa

58. Haluatko lapsia?: On jo
59. Haluatko naimisiin?: Kaippa mie tahon
60. Mille uralle menet?: Kahtoa nyt
61. Missä haluaisit asua: Kaukana täältä.
62. Auto: Corolla tuol pihal näyttää olevan

Parasta vastakkaisessa sukupuolessa

63. Hiusten väri: No ei kait sillä niin suurta merkitystä ole
64. Hiusten pituus: ?
65. Silmien väri: ei sillä nyt niin väliä ole
66. Hoikka vai tukeva: normi
68. Silmät vai nenä?: silmät
69. Suukkoja vai haleja?: halipusuja :D
70. Lyhyt vai pitkä: pitkä
71. Humoristinen vai vakava: kyllä huumoria täytyy olla
72. Romanttinen vai neutraali: ^
74. Herkkä vai äänekäs:^
75. Yhden illan juttu vai suhde: Jaa no se riippuu
77. Häirikkö vai kiltti: mukavasti mukava.

Oletko ikinä

78. Suudellut tuntematonta: no kai sitä on joskus tullu suudeltua
79. Juonut alkoholia: no mitäs luulisitte?
80. Polttanut: Kyllähän sitä
81. Karannut kotoa: No kai sitä joskus
82. murtanut luita: Juu 3 kylkiluuta meni yks vappu :)
83. Särkenyt jonkun sydämen: On kait sitä joskus tullu
86. Eronnut jostakusta: No joo
87. Itkenyt jonkun kuoltua: kyllä se aina tahtoo itkettää
88. Itkenyt koulussa: En

Uskotko

89. Jumalaan: enpä osaa sanoa..
90. Ihmeisiin: kai niitäki tapahtuu.
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: ???
93. Ufoihin: Jaa-a
94. Sielunkumppaneihin: Kyllä niitä varmaan on..
95. Taivaaseen:Hiukan epäilyttää
96. Helvettiin: Jaa-a
98. Ensitreffeillä suuteluun: TÄH? :D
99. Horoskooppeihin: enpä oikeastaan, vaikka tänään se kyl hiuka piti paikkaansa...

Vastaa totuudenmukaisesti

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: Ehkä :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.02.2008 01:21

Tyttöjen kans iltaa istutaan ja baariin kai sitä on illan päälle mentävä....