IRC-Galleria

Suuret taivaan lippulaivat
iltahämyyn liplattaa
kaikkeuden kannen taa.

Suuret taivaat saloineen
pehmeästi kuljettaa
väsyneitä aikojen taa.

Suuret tuulet suuntineen
suuret laivat saloineen
kaikkeuden kannen taa.

olen pyhiin tunteisiin eksynyt
syvälle sen sydämen haaremiin
niin kaikkialle pois
kaikkialle pahasta.Olen tullut tunneliin
jossa unelmiin
joissa häikäisee
minut hurmokseen
sinuutesi sinuisuus
vaikka ikuisuus.

Levottomassa illassa
monenmoisia tuoksuja, hajua.

Levottomassa kuulee jos jonkin sortin sorinaa
ei voi uskoa kaikkea kuulemaansa.

Levottomassa illassa
on silmäpeliä
ja pari vittumaista portsaria.

Levottomassa illassa maksaa turhasta
ja karaoke masentaa.
Joutuu kertomaan
puolitutuille kuinka menee.

Tuolla tapellaan!

Maata, merta taivasta
kohdussasi kannat.
Olet syyskuu,
pimenevä taivaankansi.

Juokset kiinni pakenevaa lämpöä.
Saat tunnin lisää valoa.
Olet lokakuun keltaiset lehdet.

Ruskaan kristallimeren tuot
roudan luot.
Olet marraskuu,
kolea pohjantuuli.

Pimeintä aikaa höyryä suusta.
Olet joulukuu,
aikaa muistoille.

Toiveen paremmasta
antaa esikoinen.
Tammikuu marssii valoon.
Pitkä pakkanen.

Laivat murtaa jäätä.
Lisää öljyä pohjolaan.
Helmikuussa railot jyrisee.

Tunne lämmöstä, pelko takatalvesta.
Sinä maaliskuu
sulatat lumen.

Aura etelästä estää
apeutta syntymästä.
Olet huhtikuu
sydämen pääsiäinen.

Lakaiset talven kivut kaduilta.
toukokuinen siemen pelloilla
uusi elämä.

Kirkkainta aikaa, purjehdit.
Kesäkuiset mainingit.
Ihmisiä terasseilla.

Uidaan auringossa
kaivataan satavan.
Sinä heinäkuu
pitelet poutasäätä.

Aika tullut taas
tähtikartat avata.
Olet elokuu,
sua odottaa syyskuu.

11.10.1999

(vähän tuoreempaa tekstiä välillä)

Lähtösatamani lähestyy
sen sanaton autuus
mykistävän suuri salaisuus.

Oli tie
jolta palasin.
Meri joka paloi
tyhjyydestä ruuhkaisa
melu, autio
rauhaton ulappa
joka loiskeeltaan.

Lähtösatamani lähestyy
sen tuoneen taipuneet laiturit.
Missä syntymättömät
odottavat vuoroaan.

Iättömille taipaleille
joita ahnaat tuulet riepottelevat
hautakummuistaan.
Kunnes meri pohjaton
joka loiskeellaan
takaisin vie
joka pisaran.

Ja laitureille
tuoneen taipuneille
hyrskyää hiipuva päivä.

Lähtösatamallani roihuaa
tuonen.

Hykertelemättä
sitä ei voi katsoa.
Ei voi olla tulematta.
Henkisesti.

Sinä hetkenä
tietää kuka on
miksi on.

Sitä tietää minne ollaan menossa
eikä pety yhtään.

Katse puhkoo sadepisarat
Jumala puhuu
Makeaa hunajaa.

Havupuiden tuoksu
ja keho on vielä tulossa.

Ei riimit aina kohtaa laulajaa
ei aina ole oikea
hektinen tie.

Pillit pussiin,
pussit tyhjiksi.
On oltava
oltava vaan
unohduksen kielissä
rajamailla.

Vuosien terapiasta
hyvää kantautuu;
Hylätään koko laulu,
paska se on
ei tunnu missään.

Tai

Tehdään siitä parempi
vaikka näin.

Raha ei enää kilissyt
ne olivat keksittyjä summia.
Kenellekään ei enää oltu maksettu
oikeaa rahaa, hyödykettä
työstään.
Ei, enää pitkään aikaan.

Kaikki jatkui entisellään,
korteilla maksettiin
siten kuten tiedettiin.
Sotia sodittiin ja rauhoja
purettiin.

Velkoja otettiin ja velkoja maksettiin.
Joskus joku päätettiin konkurssiin kun
rahan arvoa nostettiin
ja laskettiin.

Maailma oli jätetty pyörimään.
Kukaan ei huomannut ettei
rahaa enää ollut.
Hiljainen hetki
ikiliikkuja.

Tähti.
Valoa
halkeaa.

Menestyksen
uuvuttama.
Supernova.

25.12.2008