IRC-Galleria

Kun otetaan esimerkkitapaus, Virtanenhan se yleensä on?
Mutta miksi mielikuvissa Virtanen on aina mies?

Kuntouta rakastavaksi minut jälleen. (ja vaikka)

Tue siipeni ja puhalla minut hyvään tuuleen. (Sitten voisit)

Hoivaa minua rakastettavaksi uudelleen. (Tai)

Pura suojauksestani ja helli minua onneen uuteen. (anyway)

Päivä lakosi sängyn pohjalle,
en noussut ollenkaan
kyytiin tänään.
Tutustunut yhteenkään vieraaseen.

Näin ainoastaan kuinka
alhaisiin neliöihin itseni ajoin.
Mitä tuhlausta!
Häpeää
haaskausta.

Rupeamat jahtaavat toisiaan
vuodet kiertävät kehää.
Valoa seuraa kuolema
myrsky tyyntä.

Urakat k a t k o t t u päivin,
öin-lomin-paussein.
Syys- ja kevät potkivat vauhtia
talvi tuntipalkalla.
Rupeamat on katkottu
jahtaamaan toisiaan.

Aurinko houkutti merenrantaan
siellä vielä kevättä ollutkaan.
Kun nopeimmat olivat vieneet
kaikki pajunkissatkin kotimaljakkoon ja
linnut odottivat lohduttomina
jään alta meren elävää,
sijaa, lepoa.
Keväästä muistuttanurt ei enää kuin kalenteri,
sekin tosin 1.4.

Laiminlyötyjä,
lyötyjä.
Sieluun potkittuja
tunteita, haaveita
minää.

Viidestä sadasta palasta
yksi uupuu.
Hukkunut sydän vereen.

Jos se onkin vain lepopulssi,
90:ntä vuotiaan naapurin herttainen kiirettömyys.
Jos se olisikin vain viimeinen hidas
ennen rakkauden hetkeä.

Hukkaan heitetty raskas päivä:
Vessa, sänky, keittiö, olkkari, keittiö, vessa, olkkari, keittiö, olkkari, eteinen, olkkari, keittiö.

Olkkari-turnee alkaa olemaan ohi. 15 tuntii sitä sitten kestikin. Huh.

Emme voi muistaa niin pitkälle
mistä olemme tulleet.

Maa ei ole ensimmäisemme.
Jo valtavan paljon kauemmas aikaan
ennen kuin aurinkomme suunnittelikaan syntymää,
oikeastaan aina sitten
me jo kolusimme äärettömyyttä,
tilatonta aikaa.

Väistelimme kosmisia kolareita
ja ylitimme aina vain uudestaan aina
suurten aikojen pimeän
valtameren massan ja paineen.

Lukematon määrä aikaa seilattuamme
olemme nyt täällä.
Kadotamme aina entisen maailman
kuin dementia.

Täältäkin lähdemme ennenkuin pajahtaa
supernova taivaan kannelle.
Siinä vaiheessa meillä on jo teknologia
tavoitamme tähdet ja
meistä tulisi ikuisia.
Matka vain vie meiltä ikuisuuden.
Emme voi muistaa niin kauas.

Käsite lopulta ei koskaan päde.
Olemme kaikki universumit
samaa pisaraa
Me ihmiset niin tiiviitä
että olemme jo toistemme sisällä.

Pitkän pimeän
markkinavoimien ilonkerjuujuhlien,
loskan ja pakkasen
jälkeen

häikäiset.

Aurinko paljastaa vihreän vuoteen,
lempemme majan.
Kevättä rinnoillesi.

kuljen rinnallasi.
Imen sinusta kipinää.