IRC-Galleria

Purpleammmm.... Niin kovaa jytää että sukat pyörii jaloissa.

Tulis jo. Vaan kun ei vieläkään.

En ole aikoihinkaan käynyt lääkärissä, mutta kait nyt on taas pakko, kun totesin, että migreenilääkkeet on loppu. Ja tietenkin sen huomaa juuri silloin, kun migreeni on pahimmillaan. Eikä vanhaa reseptiä tietenkään löydä mistään. On tämä taas ihanaa.

Miksi en saa rikottua Vapaakentässä pisintä voittoputkeani?

Miksi näitä edes vietetään?

En minä ainakaan mökkikautta päätä. Viime vuonnakin mökkikausi jatkui jouluaatonaattoon asti, silloin saunoin mökillä viimeisen kerran, ennen kuin järvi jäätyi. Olisin saunonut vielä uutenavuotenakin, mutta kun saunapuut loppuivat, enkä jaksanut käsin sinne niitä raahata.

Itsehän juhlistan lauantai-iltaa sillä, että söin jopa kaksi makkaraa ja join tölkin sokeroitua limonadia. Pelottavaa.

Voi jestas mikä leffa. Aivan jäätävää tykitystä! Elokuva oli niin testosteronia täyteen pumpattua miehekästä toimintaa, mahtavia one-linereita ja järjetöntä räiskimistä, että huhhuh. Parasta viihdettä aikoihin.

Elokuva oli niin miehekäs, että minulle kasvoi sen aikana kolmas kives.

Eilen 50km lenkki fillarilla.

Tänään 50km lenkki fillarilla.

Perse ja reidet kiittävät. Mitähän huomenna? Jospa sitä heittäisi vaikka vaihteeksi 70km lenkin. :)

Aikomukseni oli käydä kebabilla viime viikonloppuna, mutta en sitten käynytkään. Nyt mulla oli uusi "masterplan" käydä lunastamassa itselleni ihana, iso rullakebab, mutta enpä sittenpä jämähdin etsimään tietokoneeseen uusia osia, ja enpä sitten taaskaan lähtenyt mihinkään. Mutta toisaalta, kebabbia syömällä en ehkä onnistuisi tavoitteissani.

-13kg tähän mennessä. Imekää siitä.

Ja huomenna suunta kohti Jyväskylää, kun aamuihinsa hajoava velipoika vannoo sotilasvalansa siellä. Hohohom, ei muuta kuin kamera tulille ja räpsimään kuvia.

Jostakin, mieleni syvistä syövereistä, putkahti pinnalle ajatus, tai itse asiassa muisto. Tarkalleen ottaen huono sellainen. Mörkö muutaman vuoden takaa, joka aina välillä nousee esiin, ja kalvaa mieltä.

Olis ehkä kivaa kertoa tästä eräälle tietylle ihmiselle, joka ei liity mun elämään millään tapaa, en voi enää edes sanoa tuntevani häntä, kun niin pitkään aikaan ei olla oltu tekemisissä. Mutta siinähän se ongelma tuleekin vastaan. Mun moraalinen selkäranka ei anna periksi, sillä tiedän, että tämä ihminen elää onnellista elämäänsä omassa pilvilinnassaan, siitä huolimatta, että on sinne päätynyt potkimalla muita päähän. En ajattele, että ihminen saa ansionsa mukaan, en hae kostoa, en halua hankaloittaa hänen tai hänen läheistensä elämää, enkä halua huudella sinne pilvilinnoihin täältä maan tasalta. Ei, minun tehtäväni täällä ei ole tuomita tai rankaista ketään teoistaan tai tekemisistä jättämisistä. En ajattele, että kostaisin tälle ihmiselle jotakin, mihin hän on täysin syytön, mistä hän ei edes tiedä mitään, eikä hänen lähimmät ihmisetkää tiedä asiasta mitään.

Jostakin syystä sisältäni nousi pelonsekainen raivo siitä, että monet kerrat vuosien varrella olen tätä ajatusta hautonut, olen pohtinut tapahtumia, mitä tapahtuu jos kerron, ja sitä tuskaa ja vitutuksen määrää jos en kerro. Mutta mitäs jos en kerro, ja kerron sen vaikka viiden vuoden kuluttua, kun on varmasti jo tarpeeksi myöhä? Onko silloinkaan kulunut tarpeeksi pitkä aika?

Vaikeaa päättää. Tämä ihminen ei hyötyisi tästä mitään, ainoa hyötyjä olisin minä, koska saisin vihdoin tämän kiven sydämeltäni, mutta jostakin syystä kunnioitan muita niin paljon, etten halua aiheuttaa heille hämmennystä saati huonoa mieltä tällä asialla. Haluaisin olla tarpeeksi itsekäs edes tämän kerran, mutta en taida taaskaan pystyä.

Hämmentävää, kerrassaan hämmentävää. Ja miksikö kirjoitan tänne, kun todennäköisyys sille, että joku tämän lukee, lähentelee nollaa? En tiedä, sekin hämmentää. Ja jos joku tämän lukee, ei hän kuitenkaan tiedä, mitä ja ketä henkilöitä tarkoitan. Hämmentävää.

Mun customista (siis kitarasta) tuli ekat kuvat.

Tulis jo.
Tulis jo.
Tulis jo.
Tulis jo.

MUTTA EI! Säääääääh, raudat on hukassa. Taas viivästyy toimitus.