IRC-Galleria

Miten kiitollinen olenkaan kun saan tätä kantaa. Kun saan tämän elää.

Sinun rakkautesi asuu minussa, kasvaa sisälläni.
Meidän rakkautemme.

Että juuri sinä olet se, jonka kanssa saan rakkauteni jakaa. Jonka rakkaus minä olen. Joka on minun rakkauteni.

Että juuri minä saan olla se, joka saa kantaa sitä rakkautta, jonka vain sinä voit antaa.

Että juuri minä saan olla se, joka kantaa sinun rakkauttasi. Sinun ainutkertaista rakkauttasi.

Että minä saan olla se, joka vihdoin antaa sinulle rakkauden. Joka vihdoin kantaa sinun rakkautesi hedelmän.

Että minä rakastankaan meidän rakkauttamme. Miten rakastankaan sinua. Sinua ja minua, meitä. Sinua, minua, lastamme, meitä.

Kaikki ne, kaikki ne hetket ja kivut jotka minua tähän valmistivat, olivat tämän kaiken arvoiset. Kaikki ne hetket ja kivut jotka sinua tähän hetkeen toivat, olivat kaiken tämän arvoiset.

Näin jaloksi kasvoi meidän rakkautemme. Syntymästämme asti odotettu.

Kiitos minun rakkaani. Kiitos Kaikkeus.

Kiitos kun meidät yhteen johdit. Kiitos kun saan tätä rakkautta kantaa. Sen hedelmän pian rakkaani käsivarsille antaa.

Vanhoja juttujani tässä kun luen, niin huomaan ettei mikään ole muuttunut.

Ja kuitenkin, kaikki muuttuu koko ajan.

Muutosten taso myös vaihtelee. Kenties.

Mutta Rakastan, yhä niin.

Hyvä on, yhä niin.

Rakastaa, yhä niin. Tietenkin.

Eipä tule kirjoitettua silloin kun on kaikki hyvin. Kuten taannoin sanoinkin, ei tarvitse pitää haaveista ja toiveista kirjoittamalla kiinni.

Ne ovat tässä ja nyt.

Paljon voisin ammentaa tästä hyvästä olosta. Ajatusvirtaa kuitenkin jatkuvasti on.

Flow on usein päällä, mutta ehkä olen kyllästynyt kirjoittamiseen.

Ehkä alan viisastua. Mitä enemmän on viisautta, sitä hiljempaa on. Niin ne väittävät. Mutta liekö tämä sitä =D

Mitä enemmän viisautta, sitä enemmän annettavaa. Niinkö?

En usko. Kipuilustaan ja elämän perusteitten kanssa kamppailustaanhan sitä juuri ammentaa. Kysymyksiä, vastakkainasetteluita, ristiriittaa.

Niillä sitä eteenpäin mennään. Niillä sitä muitakin eteenpäin tökitään.

Jos on tasapaino, ei ole niin suurta liikettä. Eessuntaassun. Kun on vakaa, niin siinä on. On, on, on, on, on, on, on, on, on vaan.

Silloin kai voi olla se tukipilari muille. Pitää vaan säilyttää mielenkiinto. Jos on liian siloinen luikku niin rämpijän ote lipsahtaa.

Pitää olla tartuntapintaa. Tai sitten vahva tahto ja valppaus suuri. Hiukan käännettävä kättä jotta siihen on helpompi tarttua.

Pitää pitää valppautta yllä. Ettei vallan marmoripatsaaksi muutu.

Mutta kyllähän minä elän. Oikein hyvästi elän =)

Sitä pakenee mitä etsii.

Sitä on mitä kaipaa.

Tässä, minä.

Eikä tarvitse muuta.

Vain minä tässä, ja siinä on kaikki muu.

Kaikki se mitä kaipaan.

Minussa, minusta alkaen, minusta kiinni.

Minä itse sen teen.

Minä itse olen.

Minä Olen.

Olen Minä.

OM.

Paljon, paljon tapahtuu. Hyviä asioita.

Niin paljon on hyvää, ettei tule kirjoiteltua. Kaikki on tässä, nyt. Ei tarvitse pitää haaveista ja etäisistä rakkauden kohteista kiinni kirjoittamalla. Ne ovat tässä.

Kahden vuoden etsinnän jälkeen meillä on nyt tonttikin. Vielä viikko lautakunnan poikkeuspäätökseen jotta päästään hakemaan rakennuslupaa. Vielä paljon odottelua ennenkuin saadaan torppaa alulle.

Mutta nyt meillä on tontti. Oma maa.

Ja luonto on yhtä vehreä, rehevä ja kukkea kuin ennenkin. Ellei hieman enemmänkin...? =)

Hetkessä on hyvä elää. Hetkessä on kaikki mahdollisuudet yhtä aikaa läsnä.

<3

Kyllä akat on sit perseestä.

Niin se vaan on.

Ei mikään ihme että saavat niin helposti turpaansa.

Vain murto-osa elämäntilanteistamme ja olosuhteistamme on sellaisia, joihin emme ole itse voineet mitenkään vaikuttaa.

Kaikki on kuitenkin enemmän tai vähemmän omaa aikaansaannostamme ja valintojemme tulosta.

Silti suhtaudumme kaikkeen kuin olisimme vain voimattomia olosuhteiden uhreja. Sälytämme vastuun jokaisesta hetkestämme jollekin muulle. Naapurille, puolisolle, vanhemmille, opettajille, yhteiskunnalle...aina jollekin muulle.

Valitamme kaikesta, ja vähän muustakin. Ja jatkamme samaa rataa, tekemättä mitään muutosta. Haukumme muita, käännämme katseet pois itsestämme.

Torjumme ehkä elämästämme ihmisiä jotka eivät tuo vallitseviin olosuhteisiimme helppoja ratkaisuja. Emme halua elämäämme niitä, jotka pakottaisivat meidät oppimaan. Kieltäydymme ottamasta tilaisuuksia vastaan, käperrymme tuttuun uhrinviittaan.

Mutta mitään todellista muutosta, mitään eteenpäin vievää emme uskalla tehdä. Emme tee sitä pelottavaa ja raastavaa tekoa joka pakottaisi meidät muuttamaan jotain omassa toiminnassamme.

Emme katso peiliin. Ja jos katsommekin, vilkaisemme vain pikaisesti ovatko meikit kunnossa ja tukka hyvin. Sieluumme emme uskalla kurkistaa.

Uhrin osa on helppo ja turvallinen. Uhri ei ole yksin lammaslaumassaan. Laumassa on helppo tuudittautua joukkoharhaan ja määkiä vain samaa tuudittavaa laulua.

Ken laumastaan erkanee ja paljastaa sille todellisen sielunsa, saa osakseen lauman vihan. Lampaat muuttuvat hetkessä teräviksi kynsiksi, raateleviksi hampaiksi, sähiseväksi syljeksi ja raivopäiseksi kirkumiseksi.

Uhka on vaiennettava, silmät suljettava ja suu tukittava. Valheen huumaavaa verhoa ei saa repiä auki!

Tie totuuteen on raskas ja yksinäinen. Mutta perillä odottaa rauha, yhteisyys ja helppous.

On helppoa, kun tietää mitä tekee väärin. Silloin voi välittömästi korjata toimintaansa, on keveämpi olla.

Sydän ei johda harhaan.

Voi että miten hyvin se lähtikin käyntiin tämä.

Ihania asioita ja edistyksiä ja hetkiä.

Rakkautta, Valoa, Iloa, Voimaa, Uskoa ja Toivoa....kaikkea sitä se jo antoi. Ja kaikkea sitä se myös tuleman lupailee.

Paljon, paljon toteutuvia unelmia, vastaanotettavia ja huomattavia mahdollisuuksia.

On niin hyvä olla.

Hyvin se alkoi tämä vuosi =)

Pitäis kuulema kirjottaa kirja.

Mutta ei tiedä miten rajaisi sen.

Vai tekiskö saman tien useamman...

Muutaman aforismipläjäyksen, paritoista asennekasvatusoopusta, muutaman satukirjan ja jokusen toisenlaisen...

Oi aika. Oi aika riitä.

Ou jee ou jee ou jee!!!!!!!!!

Nyt on taas yks jakso ohi, ja tentit tentitty, seminaarit esitetty ja raportit tehty. Ja digikuvauskurssikin loppu. Nyt voi huilata....

..tai siis onhan tos vielä yks enkun essee, viimesimmän työharjottelun raportti (ensin muutaman kirjan lukeminen jotta voi kirjottaa), palautteiden kirjoitus kahdelle työharjoittelupaikalle, jajaja. Nii ja pitää vähän vielä viime harjottelun kuviaki muokata ja lähetellä ympäriinsä. Nii ja enkun tentistä nyt jäi kuullun ymmärtäminen ja haastattelu vielä, ennen joulua neki saatava alta pois. Ja millonhan sitä ehtis tekeen ne jutut Sisikselle mitä ne multa tilas kesällä...

Ja huomenna alkaa taas uus tiukka puristus, talousasiaa yäk. Kuivaaaa boooooring! Ja heti saadaan käytännön harjotus...huh...

Nii ja niin se jäi multa syysloma vieläki pitämättä...ton flunssanpoikasen takia en saanukaan viime harjottelua etukäteen täyteen eli suoraa putkee vaan kaikki.
Mut onneks kohta on joululoma...eh... (MIKÄ..?!?)

Mut hei, ennenkaikkea:

Kamera on jo tuloillaan =DDDD

Kiitos hani <3