No niin, pitkästä aikaa....
Juu messuilla siis....
Aurakuvassa kävin. Olisin halunnut ennemmin kirliankuvaan mutta se oli niin älyttömän kallis.... Niitä ottava ja tulkitseva mies on varmaan hirmu rikas... =O
Aurakuva oli paljon halvempi, vaikka kallis olikin. Arvelin kyllä että sen perusteella tehtävä pikainen tulkinta ei paljoa kerro, vaikkakin kuva sinänsä kertoo paljon. Eri asia vain osaako tulkita.... Noh. Kuva on galleriassani hippibuddhailukansiossa. Oranssihan on parantamisen ja parantajan väri. Ja eikös tuo aika oranssi ole =D Seassa on valkoistakin, eli henkistä voimaa.
Mutta aika ohut tuo oli. Hajotan liikaa energiaani joka suuntaan enkä keskity kuuntelemaan tarpeeksi intuitiotani ja ahnehdin vain tietoa sieltä ja täältä. Sisälläni on kuitenkin kaikki mitä tarvitsen. Ja yritän niin kovasti koko ajan olla parantaja ja vaikka mitä.
Mutta minähän olen! Voi haloo...
Ja sunnuntaina alkoi Terveys Chi-Kung! Voi pojat... =) Paikalle ei tullut kuin yksi osallistuja lisäkseni...näyttää pelottavasti sille että kurssia ei sitten voikaan pitää...ja se on sitten hyvin hyvin ikävää.... Tuo perustuu siihen, että on kaivettu esiin se kaikkein perustavinta laatua oleva ydin, se punainen lanka, johon perustuvat kaikki maailman joogat ja kungit ja tai chit ja siis ihan kaikki. Ilman mitään turhia kommervenkkejä.
Vetäjä ensin kertoi meille periaatteista ja taustoista. Sitten teimme pari harjoitusta. Hieroimme itsemme hereille, energiat liikkeelle ja virtaamaan. Sitten kokeilimme seisomameditaatiota. Tuntui hyvältä. Yskityiskohtaiset ohjeet asennosta olivat hyvät. Kielen asentoa unohtamatta =) Ja meditoimme sydänkeskusta. Tuntui niiiiiin ihanalle! Naputimme rintalastasta esiin sen pienen kohdan jossa tuntuu erityisen hyvälle, ja sitä kevyesti hieroen aktivoitui sydänchakra aivan ihmeesti! Wohouuuu mikä energia! Valtava rakkaus ja valo täytti sisimmän ja ulottui metrien päähän...
Voi tuo on niin just kun mulle tilauksesta... Hajotan tosiaan liikaa tuota energiaani joka suuntaan, ja tämä auttaa mua jos joku... Mielen avulla ohjaamaan itseäni ja kehoani ja terveyttäni ja ja ja ja..... Opin käyttämään energioitani ja voimiani =) Kun vain tulisi lisää osallistujia..... Huomenna näkee tuleeko ketään...ja sunnuntaina.... mutta onhan tässä vielä viikko armonaikaa...ensi viikolla on parempi tulla yleisöryntäys =D
Tämä on vain ihan upouusi juttu, ihmiset ovat niin hitaita ja kankeita lähtemään mihinkään uuteen. Harmi...maailmasta tulisi niin paljon parempi jos tämä saisi enemmän harjoittajia =) Ja ihmisistä terveempiä ja onnellisempia... Hih... voi mikä rakkaudellinen maailman syleilyolo tuli siellä =) Kultainen aurinko rinnassa, valoa säteillen... =)
...ja tuon jälkeen on muuten juuri tuo sama kullanoranssi valo seurannut mua joka paikkaan... =) Taivas on iltaisin ja aamuisin sen värinen, parista kuvastani tuli vahingossa sen sävyisiä, rakkaanikin kuvassa oli se ihan sama sävy... ja joka paikassa.. =O Ihanaa =)Maailma on yhtä suurta aurinkoa ja rakkautta =)
Ai niin....... törmäsin messuilla sitten myös Sahaja Yogaan. Vaikutti mielenkiintoiselta ja kun tälläinen energiani hajottaja kaikesta kiinnostunut olen, niin kävin sitten tänään Jyväskylässä kokeilemassa sitä. Sitä kun siellä joogataan eräässä ryhmässä. Kun menin sinne, tuli jotenkin sellainen tympeä olo vastaan. Ei ollut sitä iloista ja rakkaudellista ilmapiiriä ja lempeyttä ja kaikkea sitä mitä jotenkin odotin olevan. Ja mikä mielestäni kuuluu oleellisena elementtinä kaikkeen tälläiseen.
Tila oli aika ankea, ahdas luokkahuone. Siellä sitten istuttiin ja joogattiin. Kädellä kosketeltiin itseämme aina kulloinkin oleellisesta kohdin.. Sinänsä varmaan ihan toimiva juttu ja hyväkin, mutta ei minulle. En tiedä. Ei vain tuntunut hyvälle. Tämä oli siis meditointijoogaa.
Käyn parissa meditointiryhmässä jo, ja niissä on kyllä ihan eri fibat kuin tuossa. En tiedä oikein mikä mätti, mutta kaikki ei vain tuntunut olevan kohdallaan. Ehkä pitäisi käydä vielä toisen kerran katsomassa, jos olin vain itse jotenkin epävireessä...mitä en usko. Meditoin näet taas kotimatkalla ajellessani ihan omaan tapaani, ja oli ihan mielettömät fiilikset! Ja kun odotin terveyskeskuksessa sen jälkeen puolisen toista tuntia varaamalleni ajalle pääsyä, niin meditoin hiukan ja oli aivan ihana olo. Että vika oli kyllä ihan tuossa jooogametodissa tai sitten vetäjissä. Mene ja tiedä. Tai sitten se vain ei sovi juuri minulle...liian...jotain... Mutta en taida toiste mennä.
Tiistaisin toimii muutenkin jo parikin eri ryhmää...niissäkin pitää jo vuorotella... =) Ja niissäpä on aivan mielettömän ihanat väreilyt =)
No joo.
Niin...
Hainpa sitten taas siis saikkua tänään. Kaikki nivelet niin kipeet...eilen olin töissä ja särki niin... En oikein voi kyykistellä, en kumarrella, en istua kun sattuu polviin ja lonkkiin. Ja ranteet ja sormien nivelet on kaikki kipeet. Pomo kiittää....
Kuukauden takaisista selän ja lantion magneettikuvista oli tänään päivällä soittoaika, ja niissä ei näkynyt mitään mikä selittäisi nämä vaivat. Joten reumalääkärille lähti lähete... VIHDOINKIN!! Ja sinne saanee odotella sitten seuraavan kuukauden.....
Mutta kokeilen nyt sitten vaan ahkerammin ja intensiivisemmin omia keinojani. Ja oppeja joita saan huomenna lisää =) Ja erään ystävän antamia ayurvedisiä vinkkejä ja mietiskelen ja tutkin omia energioitani...tunnustelen ja harjoittelen hiukan niiden suitsimista =)
Kyllä musta vielä tulle ihan terve fyysisestikin =) Henkisesti on nyt hirveän hyvä olo. Tasapainoinen ja varma. Tiedän mitä teen ja mikä on hyvä ja mikä ei.
Paitsi että työelämän suhteen en oikein tiedä...tai siis sanoinhan jo pomolle tänään että on mun aika luopua koko leikistä... Mutta että miten tästä eteenpäin....?
Se selviää ajan kanssa, pikku hiljaa.... ...jos vain annan selvitä...enkä yritä ja mieti liikaa =) Annan vain sille luvan, avaan itseni, olen sitä mitä olen.... =)
Ah.... Minä olen. Minä olen. Minä olen. Minä olen - tietoisuus.
Minä olen =) <3