IRC-Galleria

VeriMandariini

VeriMandariini

mr veri plesör.

Olen niin väsynyt.Maanantai 09.04.2007 02:12

Niin väsynyt.
Oli pippaloita. kuokintaa.
Sysmä.
Ja mahtui päiviin niin paljon humalaa.
Huutamista ja tirpistelyä.
Nyt omistan kurkkutulehuksen. puhekiellon ja hieman kärsineen torson.
ja niin.
Rahat join, se on minun hurja luontoni. silti piirakkaa en edes koittanut kenellekkään viedä. kovin paljoa ainakaan. muhahaa. luu on muutes vieläkin kipeä.

Todella säälittävää.Perjantai 23.03.2007 15:47

kyllä. todella säälittävää.
käänsin koko kämpän ympäri ja etsin hiluja.
löysin. kävin ostamassa tupakkia opistolta. johan olinkin jo yhen kokonaisen päivän polttamatta.
käyn kyyläämässä söhköpostiani vähintään seittemän kertua per päivä.
ja sitten kun ilmaantuu tekstiä laatikkoon nin en osaa edes ihte vastat mtn.
vitura. viimeviikonlopun voisin uusintana ottaa.
pitäis tehä kaikkea vaan en jaksa. tai vihti.
join rahani taas viikossa ja nyt elelen tuas täysin rahattomana.
velkojakin olis pitänt maksella mutta näemmä juonti oli tärkeämpi projekti.
toisaalta se oli kyllä melkein sen arvosta. ois tietysti voinu vähän kahtella että kuinka helvetisti sitä hinnan tynkästä pistää menemään mutta kun ei nin ei.
kohta ois pääsiäinenkin ja munarahaa pitäis jostain kiskasta. pitää lähteä virpomaan. niin teen. niin teemme. toosa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.03.2007 23:05

On tullu kylvettyä.
yhdessä rakkaan kanssa. kylvyssä kahden. kaljua juoden ja etiketit suojana. ovet ja akkunat auki ja levällään.
ja on ollu jatkojen jatkoja. meinis meinis.
Mä en haluu sitä munaa! täällä saa munat ilmaseks! mutku emmä haluu sitä munaa! vähintään kolme munaa.
ei emmä pysty! emmä voi! mun pitää nukkua!
vitullisia taksikyytejä! kuski jatkoille!!
limasta! todella limasta!

Tule jo!Perjantai 16.03.2007 20:32

minen jaksa odotella enää!!
käy, ei käy, käy ei käy käy ei käy..

kuka mä oon?
kuka mä en oo?
mistä mä tuun?
mistä mä en tuu?
mitä mä teen?
mitä mä en tee?

tulkee jo!!

[Ei aihetta]Lauantai 03.03.2007 17:46

NYT MINÄ OLEN TODELLA ONNELLINEN!

olen aikas sanaton. olen vaan niin onnellinen. niin räkästynyt ja önnellinen. jos kaikki käy niin kuin pitäisi nin sitten minun autuutta ei mikään voi hajottaa.. ei mikään. ei mikään. paitsi jotkut jutut mutta silti olen todella onnellinen.

olipa muutes reissun tynkä. kräyterit kaihertaa vieläkin. ja se sämbläri,lipoleipä, mousse ja saksanmaan antimet...
go away! please just leave!
in our culture...
aikuinen nainen mä oon!!
boifrend, bläkmään, verikuud!
helou, sunglasses?!
pelkkää mustaa ja hampaat vaan vilahteli.
diskoteekki.
island? irland? aa..dirland! dirland veri kud!
juan pablo rabba! karvanaama. ja sen tanssi. oijjoijjoijjoi..
mä en pysty!
TEKEE MIELI MATKIA!

aina välillä mietin että mikähän minuakin pitää hengissä. on suuri ihme etten ole vieläkään ihteäni saanunna hengiltä näillä meiningeillä ja järjenjuoksulla:)

[Ei aihetta]Lauantai 10.02.2007 20:54

en voi vieläkään uskoa että eilinen oli totta.
jotenkin koitan sulkea sen pois tajunnastani.
se oli niin kamalaa. ei mikään ole niin kamalaa.
ei. ei ei.
mutta kun ei mulla oo siskoa!!!

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.01.2007 23:26


Voihan. huomena palaan taas vanhanviinan katkuiseen kommuuniini. savu leijailee sieraimiin ja kissankusi kiiltää nurkissa..mm..ihanaa.

[Ei aihetta]Perjantai 19.01.2007 00:37


karavaanit kulkee ja koirat haukkuu!

kyllä sen sudet sieltä syö!

:nämä lauseet ovat tämänhetkisiä elämän mottojani. heti sitten vanhan jälessä-->

¤ kaikki mikä tulee takaapäin on plussaa ¤

[Ei aihetta]Lauantai 23.12.2006 17:31

JUNGLE MANIA!

nyt on taas letti musta mutta mieli ei. tell me ma! olen tässä todennut että kerpele että osataan tanssia mahtavasti!
Missä helvetissä ne näreet on? se missään kierroksella ole saatana!

Mä teen itelle!Mä teen itelle!Mä teen itelle!

otetaan kisa miten nopeesti pystyy tekeen tälleen! kato kato kato! arla! kato! sivusta!

mä oon hengari ja mä vähän hengailen tässä. nyt mä meen tohon pöytään jos voisin vaikka siinä hengata. joo tää on hyvä. hengaan. ei nyt mä meen tonne korkeille tuoleille hengaamaan että näytän paremmalta.tänään muuten saahaan. hengaan.

me mennään samaan huoneeseen! ja ollaan sielä samassa sängyssä alasti. ja mennään aamupalalle,alasti. ja mennään samaan paariin, alasti. ja istutaan samalla jakkaralla,alasti. mennään kaikki alasti. OLLAAN KOKO UUSVUOS ALASTI!

Huoria, Kaikki huoria! Piru periköön kaikki lumput!
tuokin lumppu tuola,joo mä mietin miten mä kävelen ja nyt mä liuvutan käen tähän lasille ja vähän siemasen..säätänä! juu en minä ikinä mitään pahaa..ja kun pimeys laskeutuu:yy anna nyt. en anna. anna nyt. en anna. anna nyt. okei.
olen neitsyt. voitko auttaa?

[Ei aihetta]Maanantai 18.12.2006 15:07

ViiskytviisViiskytviis, KuuskytviisKuuskytviis, KolkytviisViiskytviis,kakskytkaheksanKakskytkaheksan,seitkytviisKuuskytviis...

nihäse sehäse ohase.

Seesteinen yö! JOUDU JOUDU! silmät säihkyväiset kuin tähdet tuhannet..

Hymnit kaikukoon! kunnia kuninkaalle! hymnit kaikukoon!


toosa. nyt. tipaton ja muutenkin käyttäytyminen.nyt