IRC-Galleria

Day 10 — A photo of your favourite character






Ei, en ole pahoillani. En sitten yhtään.

Day 09 — A Sherlock photo that makes you LOL

Tämä kuva tulee jatkamaan päivän nro 7 teemaa, joten varautukaatten paljaaseen rintakehään. ;D


Tästä kuvasta voisi tehdä LOL-reaktion arvoisen jo pelkästään se, että haastattelujen perusteella tiedän tätä kohtausta kuvattaessa Benedictin ainakin kerran lentäneen suoraa päätä turvalleen sen jälkeen kun Mark astui sen lakanalle. Syy voisi olla myös se, että kiinnitän aina huomiota kaikkeen epäolennaiseen ja tässä kuvassa epäolennaista, mutta mielestäni hyvinkin huvittavaa, on se miten Benedictin vaalea rintakarvoitus sotii pahasti Sherlockin tummaa hiuskuontaloa vastaan. XD Olisit nyt sheivannut nuokin haituvat, hyvä mies!

Mutta kumpikaan mainitsemistani EI siis ole se syy, mikä mua tässä kuvassa joka kerta aivan liikaa naurattaa. Ehei. Selitys tulee tässä, ja pahoittelen sitä selitystä jo etukäteen.


Mycroftin NAAMA.

En pysty.

Your Gatiss is showing, Mycroft!!!

Joku Sherlockista mitään tietämätön joka tätä lukee voinee haluta selvennystä äskeiseen lauseeseen, eli: Mark Gatiss (alias Mycroft ja sarjan tuottaja/käsikirjoittaja) on oikeasti homoseksuaali. Ja vaikkei olisikaan niin onhan Benedictillä aika muodokas perä, että sikäli.

Selkeästi Mark mittailee Benin persettä. Mikä... ei olisi ehkä yhtä huvittavaa, jos herra ei esittäisi Sherlockin VELJEÄ.

Ja ette voi kieltää, etteikö Mycroftin ilme muistuttaisi vähän tätä:


;D

Anteeksi paska huumorini. Mutta ei se tästä paremmaksikaan muutu.

Day 08 — A Sherlock photo that makes you go :(

Okei, no ehkä toi :( -hymiö pitäisi korvata pikemminkin tällä hymiöllä: D; , mutta no joo... Ja kuvitellaan, että seuraava kuva ei ole liikkuvaa sorttia, mutta kun en onnistunut metsästämään ihan tavallista screencappia samasta kohtaa niin tällä mennään.



Joku voisi nyt kysyä, että mitä hiton surullista on siinä, että äijä istuu ja tuijottaa tyhjää tuolia. No, meikäläinen kertoo.

Mua ei niinkään "The Reichenbach Fall"-jaksossa surettanut Sherlockin feikkikuolema. Sen sijaan mua kyllä suretti aivan älyttömästi John, joka luuli, että Sherlock kuoli Moriartyn juonittelun tähden ja hän itse oli vielä paikalla, näki miten Sherlock hyppäsi, eikä pystynyt tekemään yhtään mitään pelastaakseen parhaan ystävänsä. Asiaa ei parantanut se, että Martin on näyttelijänä sitä tasoa, että sydän särkyy kun katsoo sitä. Itkin ihan rehellisesti sanoen joka kohdassa, jossa Johnia näytetään Sherlockin "kuoleman" jälkeen. Mutta tämä kohtaus jäi parhaiten mieleen. John istumassa yksin Baker Streetillä, ilman Sherlockia, tietämättä mitä tehdä nyt, kun koko elämä sellaisena kuin se on ollut viimeiset 18 kuukautta on pyyhkäisty pois.

Ohhoh, kuulostipa runolliselta. No, pointtini kuitenkin varmaan tuli selväksi.

Day 07 — A Sherlock photo that makes you go :D

Jaa-a, voisin valita tähän kohtaan vaikka minkä esimerkiksi kaikista niistä lukuisista eyesex-kohtauksista joita sarja on tulvillaan, yhden monenmonista Lestrade-kuvista tai vaikkapa jonkun ~awkward~ promokuvan, esim. sen missä John, Sherlock ja Mycroft poseeraa yhdessä niin tukalan näköisesti, että ei ole todellista. Tai vaikkapa sen promokuvan, missä John ja Sherlock poseeraa Baker Streetin kämpässään ja tapetti saa näyttämään siltä, kuin Sherlockilla olisi suuret kimaltelevat korvakorut.... XD

Mutta mä päädyin nyt sitten tähän:

Day 06 — Whatever tickles your fancy

Päätin, että tämän päivän kohdalla, kun kerran mulla on vapaat kädet valita ihan mitä ikinä lystään, menen Sherlock-aiheisilla TROLLITWEETEILLÄ ala Mark Gatiss. <3 (ja joo, no Moffat kanssa)

Behold.

Day 05 — Your favourite ship

Kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä, että mun suosikkini on tietenkin John/Sherlock (eli Johnlock). Ja mua ei edes tällä kertaa voida syyttää siitä, että tämä olisi vaan mielikuvituksen tuotosta, etenkin kun sarjan tekijät ja näyttelijätkin on mukana juonessa - ne vaanii netissä ja lukee fanficcejä ja pistää jaksoihin kauheaa eyesex-toimintaa ja homovihjailuja ja puhuu haastatteluissa ym. ihan pehmeitään ja postaa kuvia itsestään kiittämässä pornoblogien pitäjiä tai käskee VAIMOJENSA twiitata kaksimielisyyksiä fanien näkyville (viimeiset pari kohtaa viittaavat nyt sinuun Martin Freeman sinä TROLL).


Mutta anyway, olen lukenut tuolla parituksella ihan liikaa ficcejä, joista osa on NC-17, osa silkkaa fluffia ja söpöilyä ja osa ficcejä, mitkä ehkä parhaiten sopii sarjan kuvaan eli "We are so married but no we're not having sex!". Tykkään oikeastaan ihan kaikesta ja luen mitä milloinkin ihan oman mielentilani mukaan. Plus tuolla parituksella löytyy uskomatonta fanarttia, esim. tämä tässä:


Mutta Sherlock on siitäkin hyvä sarja, että se kyllä tarjoaa paljon muitakin mahdollisia parituksia - ja vaikka mä kuvittelin itse, etten koskaan tule lukemaan muuta kuin Johnlockia niin olinpa väärässä. Olen nimittäin (ja tämä jo vähän jopa hävettää myöntää koska sarjassa ne ei ole koskaan ollut edes yhtä aikaa ruudussa) lukenut myös melkoisen paljon ficcejä parituksella Mycroft/Lestrade (Mystrade):


Mutta ehkä yllättävintä mut tunteville on se, että olen löytänyt sarjasta myös mieleiseni heteroparituksen: Sherlock/Molly-ficit on jotkut jopa hyviä - ja kyllä, olen lukenut tuolla parituksella myös NC-17-ficcejä. :D

Day 04 — Your favourite quote

Joo, näitäkin on niin paljon kertynyt kahden kauden aikana, että valinta oli vaikea... Osa Sherlock-quoteista on hauskoja, osa koskettavia, osa muuten vaan mieleenpainuvia. Mutta ikävä melkeinpä kaikki näistä quoteista on sellaisia, että jos ne ottaa pois kontekstistaan, ne ei sano paljonkaan kelleen. Etenkin kun osassa on erityistä nimenomaan se tapa jolla sen joku sanoo.

Pitkällisen pohtimisen jälkeen meinasin pistää suosikkiquotekseni sen, kun Sherlock (awkward as ever), sanoo Johnille seuraavaa:


Sitten aattelin myös sitä, kun Sherlock sanoo Mollylle:


Mutta sitten muistin, miten täysillä repesin nauramaan katsoessani Reichenbach Fallia ja kohtausta, jossa Molly "analysoi" Sherlockia labrassa...

Eli mennään crackin hengessä eikä oteta asioita liian vakavasti. ;D Kas tässä suosikkiquoteni:


Myönnettäköön, että tossa ei sinällään ole mitään hauskaa, mutta... Ensinnäkin kärsin unenpuutteesta katsoessani tuota jaksoa. Toiseksi toi vaan oli niin out of place kommentti siihen kohtaan että olin tippua tuolilta.

Ja nyt en pysty ajattelemaan koko kohtausta ilman, että mielessäni repeilen aina tyyliin "ÄHHÄHÄ, Mollylta pääsi freudilainen lipsahdus: "HALUAN TAPPAA SINUT SHERLOCK SINÄ MULKKU RAAAAAH!!!!11" XD"

Anteeksi.

Kaikilla muilla tän memen ikinä mihinkään tehneillä on varmaan tän päivän kohdalla jotain järkevää ja sitten mä menen ja... Noh... Niin. 8'D

Day 03 — Your favourite minor character

Jos olisin vastannut pelkän ykköstuotantokauden perusteella, vastausta ei olisi tarvinnut pitkään miettiä. Mutta koska hahmoihin on tullut paljon lisää syvyyttä toisen tuottarin myötä ja Sherlock on yksi harvoista seuraamistani sarjoista, jossa tykkään lähes kaikista henkilöistä, mun pitää listata taas enemmän kuin vain yksi hahmo. Itse asiassa aionkin listata kolme.

Ekan tuottarin perusteella mä olisin siis sanonut suoralta kädeltä suosikikseni Lestraden. Mutta... sori Greg, tästä tuli nyt tasapeli sun ja Sherlockin velipojan väillä. British government Mycroft kicks ass. ;P


Ja lisäksi mulla on myös kolmas suosikki, jonka haluan mainita nimenomaan siksi, että yllätyin niin positiivisesti sen hahmokehityksestä toisella kaudella, eli...


Yleensä en pidä naishahmoista, koska ne aina pilataan multa tekemällä niistä lemmenkipeitä ja säälittäviä hyypiöitä, jotka ruikuttaa miesten perään. Mollysta sai ekalla kaudella juuri sellaisen kuvan, koska se oli ah niin lääpällään Sherlockiin ja sellainen hiljainen hiirulainen ja Sherlock tuntui käyttävän sitä hyväkseen joka käänteessä vähän imartelemalla sopivassa kohdassa.

Mutta sitten tuli toinen tuotantokausi ja PAM - meikäläinen oli myyty. Molly on lojaali, itsenäinen (se antoi pakit Moriartylle, trololol) ja fiksu, PLUS itse asiassa se on Sherlock, joka tarvitsee sitä eikä toisin päin. Itse asiassa voisin jopa sanoa, että Molly on mun ensimmäinen naispuolinen "fictional crush" koskaan.

There. I said it.

Päinvastoin kuin joku turhanpantti Irene Adler, josta en tykännyt sitten yhtään. Päällepäin niin helvetin vahva nainen ja sitten tosipaikan tullen Sherlockin tarvii kuitenkin tulla ja pelastaa. Huoh. Molly Hooper > Irene Adler, piste.

Day 02 — Your favourite main character

Yritin pähkäillä tätä hetken mielessäni, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että on turhaa yrittää valita kahden välillä.

Meikäläinen laskee nimittäin päähenkilöiksi tässä sarjassa tasan tarkkaan kaksi henkilöä, jotka on Sherlock ja John. Molemmissa on huonot puolensa. Toisaalta molemmissa on myös älyttömän paljon hyvää.

Ratkaisevaa on kuitenkin se, että kumpikaan ei ole ehjä ilman toista. John tarvitsee seikkailuja elämäänsä ettei tule hulluksi, kun taas Sherlock tarvitsee jonkun tasapainottamaan omaa häiriintyneisyyttään. Joten...



molemmat. ♥

Day 01 — Your favourite episode

Jooh, tuota... Pelkän ekan tuottarin jälkeen mun vastaus olisi ollut ilman muuta "Study in Pink". Se jakso on mielestäni nerokas kaikella tapaa ja olen sen nähnyt varmaan noin kymmenen kertaa (eli siis noin 15 tuntia mun elämästä on mennyt yhteen jaksoon :'D) enkä ikinä kyllästy.
Mutta nyt netistä toisenkin tuotantokauden katsoneena kallistun sanomaan suosikikseni, ei ehkä kovinkaan yllättäen (koska alkuperäinen romaani on suosikkini Conan Doylelta), "The Hounds of Baskerville". Kaikki kuusi Sherlock-jaksoa on tietty loistavia ja niissä kaikissa on omat hyvät puolensa, mutta tämä jakso on mun mielestä onnistunut kaikin tavoin eikä mulla ole mitään huonoa sanottavaa siihen liittyen - paitsi nyt ehkä se, että se koira on niin tietokoneella tehdyn näköinen että YHYY, mutta muuten loistavassa jaksossa jätän mokoman pikkuseikan lähes huomiotta.

Siis... Ensinnäkin jakson mysteeri on upea, koska se tuntuu vähän yliluonnolliselta ja pelottavalta, ja meikäläinen tykkää kaikesta yliluonnollisesta hömpästä, deal with it. Toisekseen jee, Sherlock ja John matkustaa pikkukylään tutkimaan sen sijaan, että kaikki tapahtuisi kaupunkiympäristössä - juuri matkustelusta mä tykkään erityisen paljon alkuperäsissä Conan Doylen tarinoissakin. :D Kolmanneksi: Lestrade pöllähtää paikalle "lomailemaan" ja samalla tuo vahvistuksen siihen, että Mycroftilla on sormensa pelissä - poloinen Lestrade piti lähettää pikku vauveli-Sherlockin lapsenvahdiksi, aaaaw. <3 Eli siis rakkauteni sekä Lestradea että Mycroftia kohtaan kasvoi lisää, enkä uskonut sitä mahdolliseksi.

Lisäksi voisin luetella vielä kymmeniä muita pikkuseikkoja joihin kiinnitin huomioni jaksossa ja jotka oli musta ilahduttavia, mutta totean vaan, että se, miten läheiset ystävät Sherlockista ja Johnista on tullut, on liikuttavaa.


Ja jakson on käsikirjoittanut Mark Gatiss, joten kaikki kiitokseni ja rakkauteni menee tälle miehelle.