IRC-Galleria

”Hyvää iltaa, arvotaan viikon risukasat ja niihin paistavat päivänsäteet…” Tavallaan elämä on yhtä lottoamista, yleensä tulee pieniä voittoja silloin tällöin, mutta suurin osa kierroksista on niitä ”jaahas ei tälläkään viikolla mitään” viikkoja, harvat saavat niitä jättipotteja, toiset saavat tasaisesti niitä pieniä voittoja, toiset eivät juuri koskaan. Täydellistä riviä tuskin pystyy kukaan luomaan. Paljon on minunkin lottokupongeissa tapahtunut viime kerrasta kun kirjoitin tänne henkeviä ja lähinnä miinuksen puolelle on rivit menneet; ihmissuhteita on taas rapistunut niistä savuavista raunioista mitä viimeksi vielä oli, tuhkaksi, ehkä siitä tuhkasta vielä joskus nousee uusi uljas ja parempi alku. Tulevaisuuteen se on katse suunnattava kun ei menneitä takaisin saa vaikka joskus toivoisikin.
Syksyn viileys on vaihtunut talven kylmyydeksi, lumi on peittänyt kaiken, luonto on nukahtanut odottamaan uutta alkua niin kuin tavallaan minäkin odotan, mutta pelkään vain että sitä mun ”kevättä” ei tule tai ei ainakaan siinä määrin kuin toivon, ei se toki tarkoita sitä että toivo pitäisi heittää kokonaan pois, niin kauan on toivoa kuin on elämääkin ja elämä jatkuu niin kuin sade sanoo CMX:kin
Täysi-ikäisyys lähenee päivä päivältä, reilut 2 kuukautta vielä ja toisaalta nythän se olisi sitten riehuttava ennen kuin joutuu täysin vastuuseen teoistaan, mutta ei tällainen peruskiltti perusjuntti mitään uskalla tai edes haluakaan riehua. Toiset meistä vain ovat tälläisiä rauhaa rakastavia hölmöjä :D
Tylsästä syyslomasta tuli sitten lopulta omalta osaltani tragedia jota en osannut odottaa, mutta en halua siitä kertoa muuta kuin että se mitä joskus oli, olisi ollut vielä korjattavissa, mutta kohtalo päätti että niitä sirpaleita ei enää tule koota vaikka koko ajan mieli tekeekin etenkin kun on tunne että kyllä ne palaset saisi vielä loksahtamaan paikoilleen ja elämä luistaisi taas, jotkut voivat tulkita nämä tekstit katkerana tai ”teini-angstisena” ja ehkä ne vähän sitä ovatkin, mutta toisaalta kelläpä meillä ei menisi joskus niin vituiksi että haluaisi siitä kertoa vaikka se ei mitään auttaisikaan.
Ihmiselle on luotu ystäviä, jotka auttavat ja tukevat hädän hetkellä ja joita tuetaan, ihmiselle on myöskin suuremmalle osalle annettu lahjaksi tyttö- tai poikaystävä, eikö niiden tehtävä olisi olla vielä enemmän tukena kuin ystävien? En tarkoita että ystävät pitäisi unohtaa jos on kumppani, mutta mitä sen kumppanin sitten pitäisi olla? Sellaista kumppania tai ystävää ei ole olemassakaan joka ei joskus ottaisi päähän eli kansankielellä vituttaisi ja jos sellainen olisikin, ei suhde olisi siinä tapauksessa kunnossa, kaikki riitelevät joskus, sekin on nimittäin yksi merkki siitä että välittää toisesta.
Kuinka kauan ihminen sitten pystyy elämään yksin; vuoden? viisi vuotta? koko elämänsä teini-iästä hautaan? Kyllähän sekin riippuu niin yksilöstä, toiset väittävät että pärjäävät ilman apua ja muiden läheisyyttä vaikka koko elämänsä, mutta ei se ihan niinkään ole, jokainen ihminen tarvitsee rakkautta jossain elämänvaiheessaan, ei kukaan pysty elämäänsä niin ettei edes joskus olisi edes ihastunut.
Entä mitä se rakkaus sitten on? Tiede ei ole oikein pystynyt sitä todistamaan, toki aivoissa tapahtuu jotain impulsseja silloin ja pulssi kiihtyy joillain kun näkevät sen ihastuksena.
Oikein rakastuneena on valmis tekemään uhrauksia toisen puolesta, hölmöä eikö? ehkä juu, mutta jos niille tunteille saa vastakaikua tuntuu kuin voisi lentää ja voittaa kaikki esteet ja suojella sitä omaa rakastaan kaikelta pahalta...
Turhan moni meistä vain useimmiten kokee sen ihastumisensa joka kasvaa rakkaudeksi niin liian usein yksipuolisena, monta kertaa sydän särkyy kun saa joko suoraan päin naamaa tai oikein ”hienostuneesti” tekstiviestinä että ”sori mut sä et vaan oo mun tyyppiä ja ku oot vähä ton näkönenki et, ei kiitti. mut ollaa kavereit” Eli suomennettuna: "Oot niin vitun outo ja ruma etten mä sun kaa kehtaa kulkea, mut just voin ehkä moikata jos nään. " Eikä siihen totu koskaan vaikka kuinka monta kertaa sen kuulee.
Mutta toisaalta kuinka oikein on sitten sanoa toiselle näin ”hienostuneesti” asia, ei kovin oikein.
Joo joo tää on taas ton ruman jätkän vuodatusta mutta niinhän täällä käy, ei ne auringon säteet paista sinne syvimpiin risukasoihin välttämättä ollenkaan.
Voiko ihmisiä luokitella paremmuusjärjestykseen, toiset meistä tuntuvat voivan ja kyllä meistä varmaan kaikki joskus sitä tekevät puolivahingossakin, usein ne ovat ennakkoluulojen aiheuttamia, voihan ennakkoluulotkin osoittautua oikeaksi mutta ei niiden perusteella saisi heti tyrmätä, voisihan sitä edes yrittää tutustua ilman mitään nuoleskeluakin tms.
Kylmä totuushan on se, että raha ja kauneus tätä maailmaa hallitsee, mutta kyllähän me keskituloiset perusrumat härmäläisetkin siinä jotenkin pärjätään kelkassa mukana, joutuu vain yrittämään hieman enemmän kuin ne muut.
Aina ei tule muistaneeksi sitä että asiat voisi olla niin perkeleen paljon huonomminkin, terveyttäkin oppii vasta arvostamaan kun se ei ole enää kunnossa, samoin ystäviä/kumppaneita vasta sitten kun ne on menetetty. Ihminen on ajattelematon peto.
Ihmiskunnalla on takana vuosituhansien sivistyksen kehittymä joka on johtanut siihen että yhä edelleen ne saa jolla on ja muut nuolee näppejään, mutta se on kai luonnon selviytymisen laki, vain vahvimmat selviää.
Kirkkain silmin huomiseen, ehkä se elämän lanka vielä keriytyy jonkun toisen langan kanssa yhteen eikä enää purkea.