IRC-Galleria

Kuten edelisessä päiväkirja löpinöissäni jo mainitsinkin, ihminen muuttuu, jopa nii paljon et ite pelästyy =D.

Jo pitkän aikaan on tuntunut miten omalta osalta on elämä muuttunut ja odotukset siltä vain pieneneet. Sitä vaa tajuaa jossain vaihees että itsellä on ollut jo pitkän aikaa kaikki mitä tarvitsen elämältä, mutta se alkaa vasta ilmoitamaan itsestään kun alkaa ajatelee mitä tosissaan haluaa elämältä, hassua eikö?

En tarkoita sitä että kaikil on se mitä tarvii/haluu elämältä, omalta kohtaa vaan käynyt näin ja onnelinen siitä et tajunut sen että tästäki voi nauttia, siitä että saa olla vapaa, nauttia niistä omista asioista joita ei ehkä muut ymmärrä, tosin eipä kovin moni ees tiedä minusta juuri mitään joten what evah =D.


Ite sitä tuppaa arvostaa sitä et katselee aurinkonlaskua jossain kalliolla samalla kun tuuli tekee laineita viljapellolle, ja se riittää minulle, ees kuvitelma siitä riittää,mut oikeesti tuo olis aiva mahtavaa <3 . Joku saattaa ajella uudella urheiluautolla ympäri forssan toria ja nauttia siitä, en sano et siinä ois jotai vikaa, meitä kun on niin paljon joka lähtöö =D.

Ehkä se onnelisuus on jotain muuta, tai se onkin, sitäkun on niin paljon erilaista.

Toinen asia joka on jo painannut pidemmän aikaa, on se et tunteeko kovin moni itseään oikeasti?

Itsessäni huomannut ainakin asioita jotka yllätivät minut kuin huomasin moisia, en nyt tarkoita mitää kummalisuuksia vaan asioita joita päänsisäl liikkuu ja miten ajatelee/tuntee.

Ehkä tuo kaikki on sitä aikuiseksi kasvamista?