IRC-Galleria

Heinäkuun 2002 lopulla Matleena ultrattiin tiineeksi Tussarista. Kävin ostamassa pienen mustan varsariimun Tampereen Ratsutarvikkeesta ja odotus sai alkaa.

Muutto Vesilahteen elokuussa käänsi taas yhden lehden meidän yhteiselossa. Jätin ratsastukset pois kokonaan ja keskityttiin maastakäsinharjoitteluun. Tamma toimikin varsin hyvin ja yhteiselo oli harmonista. Muutenkin tuntui nyt siltä että Matleena viihtyi ihan eri tavalla tällä pikkutallilla, kuin kaupunkitallin hälinässä jossa lapset pitivät torikokouksiaan sen karsinan ulkopuolella.

Edelleen juoksutus oli sillointällöin pukkilaukkaa, mutta tamman pinna piteni ja jopa huumorinpoikasta tuntui löytyvän. Kävimme ihmettelemässä lehmiä jokusen kerran maastakäsin ja loppujenlopuksi nekään eivät enää kammottaneet niin paljon. Osallistuimme myös Minna Lindströmin kurssille ja siellä Matleena toimi hyvin. Lastaus oli kuitenkin edelleen murheenkryyni.

Ja toinen oli kengitys. Etupään naulaaminen oli ollut alkuperäinen ongelma, mutta nyt näytti siltä että tilanne alkoi mennä vain pahemmaksi. Itse sain tehdä jaloille mitä lystäsin, mutta meidän hyvätöinen ja muuten taitava seppä vaan ei yksinkertaisesti tullut tamman kanssa juttuun. Viimeinen pisara oli kun 1,5h session jälkeen tiinettä tammaa oli mäiskitty vasaralla kylkeen, sen nenä oli kipeä huulipuristimesta (kavahti aina kun nokka osui johonkin) ja itse olin myös mustelmilla. "Se on vaan kusipää", minulle ilmoitettiin. Siinä vaiheessa lakkasin uskomasta ja pyysin paikalle seuraavaan kengitykseen naispuolisen sepän joka käytti kyllä saman ajan, mutta ilman tappelua ja riuhtomista.

Matleena on käsittelijänsä peili. Minun pitää muistuttaa siitä itseäni vielä tänäkin päivänä. Jos itse hermostun tai mokaan niin tammakin hermostuu. Kun vain pystyisi sen tajuamaan niinäkin hetkinä kun eniten ottaa päähän.

Omaan elämään tuli suuria muutoksia sinä syksynä. Rahatilanteen ja auton jähmettymisen takia en päässyt tallille kovin usein. Kun keväällä muutin Laurin luokse, oli hän tavannut Matleenani vain kerran mutta sekin oli ollut positiivinen kokemus. "Metukasta" tulisi osa meidän *molempien* elämää vielä jonain päivänä.

Maalis-Huhtikuussa 2003 lähti Matleena takaisin Kylmäkoskelle varsomista silmälläpitäen. Halusin saada sen tuttuun ja osaavaan paikkaan vaikka olimme todella hyvin myös Vesilahdessa viihtyneet. Saku syntyi helatorstai-yönä 29.5. ja kävi heti selväksi että Matleena on sekä helppo synnyttäjä että luontainen emätamma :)

Kylmiksessä oli myös toinen varsuli "Taavi", jonka kanssa meidän Saku pääsi leikkimään ja kasvamaan. Kesä ja syksy kuluivatkin niin että tamma ja varsa viettivät lokoisia laumapäiviä ja kävimme niitä vain joskus katsomassa. Enemmänkin kuljimme silmät auki täällä läntisen Uudenmaan seudulla ja etsimme kotia jonne hevoset saataisiin osaksi arkipäivää. Elämän realiteetteja kuitenkin on, että kahden hevosen pitäminen pääkaupunkiseudulla on niin kallista että olisin joutunut myymään sieluni Luciferille jotta se olisi onnistunut.

2.11.2003 sitten eksyimme tämän kämpän asuntoesittelyyn ja vaikka emme heti tajunneetkaan että tästä tulisi koti meille ja hevosillemme, niin reilun kuukauden kuluttua Lauri istui pankissa tekemässä kauppakirjoja.
Anulla alkoi kypsyä hermot Matleenaan ja kun pääsimme itse muuttamaan vuodenvaihteessa uuteen kotiimme niin lupasin että haetaan Matleena ja Saku kotiin tammi-helmikuun taitteessa. Sitä ennen piti kuitenkin tehdä n+1 asiaa jotka osoittautuivat luultua rankemmiksi...