IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

Outoja fiiliksiä ja vapaat kädetPerjantai 07.07.2006 21:30

Ensimmäistä kertaa melkein kymmeneen kuukauteen olin tänään erossa pikkuisesta.
Oma puhe kuulosti oudolta ja olin aika pihalla koko sen pari tuntia, jotenkin eksyksissä. Mutta hyvin sujui kuitenkin ja isä ja poika olivat vielä nukkuneetkin puolet ajasta jonka olin ollut asioilla joten äitiä ei oltu kaivattu ;)

Sari, jonka luona olin ihmettelemässä Moby Wrappini kanssa, myy pahaksi onneksi myös kestovaippoja ja muuta ihanaa, joten sain yhden 50e setelin tuhlattua sillä reissulla. Kokeiluun tulevat meille Snapit joita hankin pari ja sitten M-kokoisen SWW-kuoren tulevaisuuden varalta kun poika hieman kasvaa. Ainakin tuo S-kokoinen vaippakuori on niin pomminvarma ettei paremmasta väliä. Babylegsit piti tietty saada ja pari kunnon lisäimua lisäksi.

Kävin vielä apteekissa ja kaupassa - sitten äkkiä kotiin vain toteamaan ettei pojilla mitään hätää ollut ja olisivat varmaan pärjänneet pitempäänkin ilman minua.

Ajattelin kokeilla liinaa kun pieni heräsi ja oli syönyt. Kokeilu venyikin sitten parituntiseksi, sillä kaveri nukahti aika pian kun sain asennon taiteiltua sopivaksi. Pumppaamisen vuoksi jouduin ottamaan hänet pois ja täytyy varmaan itsekin harjoitella ettei paikat tule kipeiksi, mutta vauva tuntuu siltä kuin olisi kaiken ikäänsä killunut liinassa. Ainoa huono puoli on nuo hiton E-kupin tissit jotka aiheuttavat paikoin hieman tilanahtautta.

Meillä on sisälämpötilakin noussut lähemmäs +30 astetta ja ulkona on jo yli sen.
En millään osaa juoda tarpeeksi nestettä ja pelkäänkin että maidontulo kärsii kun poika puolestaan juo paljon enemmän kuin normaalisti. Tänään jouduin antamaan taas päivällä lisänä hieman korviketta mikä tietty aiheutti kamalan hajuista puklua. Hyi kuinka vihaan tuota tavaraa, mutta minkäs teet kun toinen huutaa pää punaisena - ei sitä voi ilmankaan jättää...

Tänään täyteltiin myös yksi asiapaperi maistraattiin lähetettäväksi. Nimi on periaatteessa ollut valmiina jo pitemmän aikaa, mutta kohta siitä tulee virallista. Ei kuitenkaan paljasteta vielä täälläkään ettei tieto leviä ennenaikojaan :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.