Puista putoilevat suuret vesipisarat.
Yöllä hiipineen hallan henkäys sulaa raskain huokauksin
Valo hehkuu taivaista, maasta, oksiston lonkeroista
puhaltaen viivyttelevän viileyden viimein pois
Pihapolun mutalieju herää uuteen päivään
kohmettunut kuori antautuu kavion alla
Kun päivä pääsee varkain ajamaan aamun ohi
hiljaisen hetken illuusio ikuisesti vaikenee