IRC-Galleria

Onkohan niin, että Diablo II on ollut kaikkein addiktoivin peli elämäni aikana. Ufoa tuli toki aikoinaan pelattua paljon, kuten myös Never Winter Nightsia, mutta monia muita pelejä yhdistää se, että kun ne on kerran päässyt läpi se melkein sitten riittääkin.

Tässä tapauksessa ruokahalu kasvoi syödessä ja etenkin lähiverkossa pelaaminen pysäytti melkein ajantajun kokonaan - muutamaa päivään kuuluvaa rituaalia lukuunottamatta.

Kaikki alkoi usein siitä, että aloin suostuttelemaan Horzaa tulemaan Hervantaan. Tekosyy oli usein baarissa istuminen, mutta joskus myös ihan puhtaasti Diablon peluu. Joskus hain hänet Valkeakoskelta ja toisinaan taas lähdimme aluksi baariin. Itsekin otin yleensä ensimmäisenä iltana kännit mutta loppupäivät keskityin enimmäkseen hahmooni ja pitihän sentään olla ajokunnossa että päivän "elämä" saatiin hoidettua.

Aamu alkoi yleensä sillä että Marko lähti töihin tai kouluun. Minä ja Horza sitten heräilimme ja saatoimme beluuttaa hieman. Tupakkataukoja (itse olin vain seurana) oli suurinpiirtein tunnin välein ja ne ajoittuivat usein vieressä olevan koulun välintunteihin. Siellä sitten istuskelimme parvekkeella ja katselimme lapsia. Välillä tuli flashbackeja, joissa Horzan sorceress jäädyttää leikkivät pienoikaiset jolloin minun barbaarini hyökkää ison miekkansa kanssa lyömään rikki jähmettyneet hahmot. Sitten vain keräämään tavarat ja rahat!

Tupakkataukoja pidettiin myös erityisen jännittävien eventtien edellä. Psyykattiin itseämme ja kädet täristen mentiin takaisin pelaamaan.
Voi niitä aikoja, kun Andariel oli kaamea ja vaikea vastus! Muistan sen kauhun kun menimme ensimmäisiä kertoja hänen kimppuunsa. Siinä tuli useampi TP heitettyä ja hengitettyä syvään. Välillä toisesta huoneesta kuului "Voi vittu!" kun horzan hahmo otti hittiä. Kuolemia ei meidän peleissä kylläkään tainnut juuri ikinä tapahtua.
Andyhan oli sitten uusissa päivitysversioissa helpompi, mutta silloin aloitteleville pelaajille alkuun aikamoinen koitinkivi.

Jossain vaiheessa päivää läksimme syömään (usein Hevaliin tai joskus Starrrriin Koivistonkylään) ja kävimme samalla hoitamassa hoitohevoseni Vilman (myöhemmin Matleenan, kun se tuli minulle 2002 alusta) ja samalla käytiin kaupassa. Horza osti usein 12-packin, mutta itse join korkeintaan pari sidukkaa ekan illan jälkeen. Usein en sitäkään. Sitten peli jatkui.

Pelasimme koko päivän. Jossain vaiheessa Marko tuli aina kotiin mutta pelasimme silti. Itse istuin olohuoneen koneella ja Horza makkarissa. Opettelin myös pelaamaan vasurilla kun välillä oikea käsi oli niin paskana hakkaamisesta.

Illalla pelattiin, Marko meni nukkumaan ja jossain vaiheessa mekin kuukahdimme taas jatkaaksemme aamulla.
Ennätys on 7 päivää putkeen ja muistelen lämmöllä tuota aikaa. Silloin oli saatu jo hankittua jo lisäosa Lord of Destruction ja sen hakeminen oli myös operaatio.

Ajelimme autolla ympäri Tamperella, möykkäsimme ja sitten tuli mieleen että jos vaikka Ylöjärven Vahinkopalvelussa olisi ihan sattumalta niitä lisäosia vaikka se oli vasta ilmestynyt. Käänsimme mersun keulan sinne ja pyörimme kaupassa vähän aikaa kuin orvot pirut. Ei sieltä tietenkään haluamaamme löytynyt.
Tultuamme takaisin kaupunkialueelle Horza vihdoin totesi että kyllä se lisäosa on helvetti saatava. Kurvasin auton yliopiston pihaan ja Isi juoksi kadun yli sijaitsevaan Buldogiin peliä hakemaan.
Oli varmaan yksi elämäni pisimpiä vartteja odotella häntä sieltä takaisin.. Nökötimme mersun kanssa lipaston pääoven edessä ja odotin koska joku tulisi häätämään ja samalla pelkäsin ettemme saisikaan peliä!

Murheet olivat kuitenkin turhia, sillä jossain vaiheessa Horza palasin LODin kanssa ja iloinen hakkaaminen sai jatkua. Voi luoja mitä ulottuvuuksia uudet hahmot ja tavarat toivatkaan innokkaille pelaajille :) Minulla taitaa vieläkin olla Assasin-hahmoni tallennettuna kovalevyllä. Kova bitch, olenkohan toista kertaa jo kakkosactissa.