IRC-Galleria

Tiistaina teimme 1,5h lenkin niin että minä ratsastin Hetalla ja Anne ajoi Elsaa. Nyt varmistui viimein se, että Elsa ei todellakaan pelkää juuri mitään. Autoja, traktoreita tai moottoripyöriä, eikä edes uteliaita pikkulapsia jotka tulivat tienviereen hevosia ihmettelemään. Kilomterejä meillä tuli 7-10, en ole aivan varma kuinka pitkä Ojamäentie on, jonka päässä kävimme kääntymässä ja saimme otettua pari reippaampaakin pätkää. Elsallehan laukkaavan Hetan perässä ravaaminen oli lähinnä hölkkää, mutta Anne sanoi että tamma menee just sitä vauhtia kuin siltä pyytää ja on muutenkin tosi herkkä ja miellyttävä ajaa.

Rauhallisesti otettiin siksikin että Elsalta puuttui toinen takakenkä.
Kun tulimme lenkiltä, tehtiin Laurin kanssa lentävä vaihto. Minä tulin sisään syöttämään poikaa ja L meni ihmettelemään löytyykö meiltä sopivaa irtokenkää. Elsalle olikin sen oma vasemman jalan takakenkä joka sopi prikulleen, joten tarkan mittailun ja 16 naulan jälkeen oli Lauri saanut sille monomenon alle, eikä aikaakaan ollut mennyt kuin 45min.

Carita on lopettelemassa kengityshommia ja on muutenkin pulaa sepistä, joten päätimme opetella irtokengän lyönnin itse. Ja kumpihan meistä on pikkutarkempi ja perfektionistisempi tuollaisissa asioissa? Halusin ehdottomasti että Lauri tekee tämän homman, koska hän on miljoona kertaa tarkempi ja huolellisempi kuin minä ja ottaa selvää asioista. Ostimme Fabritiuksen raamatun (jossa siis muutenkin ihan hyvää anatomiantekstia minua silmälläpitäen) josta saatiin yksityiskohtaisia ajatuksia ja perustyökalut irtosi alle satasella. Pakko sanoa että työn jälki näytti oikein hyvälle ja hevonenkin pysyi tyytyväisenä koko kenkäyksen ajan. Irtokenkää enempää tuskin tullaan lyömään, mutta oma taitonsa tämäkin.

--

Jullen kanssa oltiin tänään neuvolassa. Poika on kasvanut aivan hurjasti, joten ei ihme jos minulta on jokunen kilo lähtenyt! Mitat ovat nyt, reilun 3kk iässä 7330/64, edelleen siis tulee viikossa parisataa grammaa painoa. Poika sai rokotteen jota itki niin pitkään että sain nostettua hänet pystyasentoon syliin jossa rauhoittui välittömästi. Sen verran kuitenkin hermostui että lääkärintarkistuksessa parkui puolet ajasta.

Kaikki vaikutti olevan kunnossa. Vauvaheijasteita ei enää ole, joten mikään ei estä Jullea aloittamasta maailmanvalloitusta! Kovasti olisi halunnutkin jo päästä ryömimään ja koitti ottaa stetoskoopista käsillään kiinni kun lääkäri kuunteli keuhkoja. Oli kuulemma tosi "mukana meiningissä", eli tarkkaavainen lapsi.
Vähän harmittaa se, että tuo päiväitkuisuus kuitattiin vaan "en minä voi sille mitään" ja "sen kanssa on vaan elettävä" -kommenteilla vaikka itse ilmaisin huoleni lapsen hyvinvoinnista. Kai se sitten on niin, mutta tuntuu vaan niin pahalta katsoa kun oma lapsi huuta kuin pistetty sika eikä mikään helilttely tai heijaus auta ja tissikään ei aina kelpaa lohdukkeeksi.

Toinen mikä harmitti oli myös se, että meidät piti saada "alta pois" ja en ehtinyt pyytää lääkäriltä rotavirusrokotetta! Suurinpiirtein oltiin ovea avaamassa kun olisin vielä halunnut jutella noista itkuista. Pitänee varmaan soittaa parin tunnin päästä ja kysyä että mitenköhän voisin sen saada. Muutenkin tuntuvat vaan olevan kovin kiireisiä. Raskausaikana paapottiin ja hätisteltiin kokeisiin ja muihin, mutta nyt kun lapsi on syntynyt ei tukea arkielämän huoliin oikein tunnu löytyvän.

Kai se on tärkeintä että lapsi kasvaa, mutta henkilökohtaisesti äitinä minulle olisi tosi tärkeää myös lapsen hyvinvointi ja onnellisuus. Ymmärrän sen että pienet lapset itkevät ihan jokainen joskus, mutta kun päivittän sitä tapahtuu niin ettei millään löydä sille syytä niin tottakai se pistää miettimään onko pienellä kipuja tai jotain.

Mikähän siinä on että taas lääkäri olisi tyrkyttänyt meille sitä iänikuista tuttia. Esim. itkujen aikana poika ei tunge sormia suuhun vaan tekee sitä hyvin harvoin. Varsinaista imemistä tapahtuu vain silloin kun on nälkäinen, jolloin onkin aika ottaa tissi esiin. En ymmärrä miksi minun pitäisi opettaa hänet tutille kun hän ei sitä tunnu kaipaavan. Peukaloa ei ole imenyt ikinä eikä enää nukahda rinnalle vaan syötyään irroittautuu itse ja nukkuu vasta sitten.
Minun mielipiteeni on, että jos tutti olisi lapselle täysin välttämätön niin hän olisi syntynyt sen kanssa ja on jokaisen äidin oma asia antaako sen lapselleen vai hoitaako asian jotenkin muuten. Ymmärrän kyllä imemisen tarpeen esim. pulloruokituilla mutta meillä on riittänyt maito sillä periaatteella tosi hyvin että imeminen on tarkoitettu stimuloimaan rintaa eikä vauva ime turhaan vaan tekee "lisätilausta".

Nyt poitsu alkaa heräilemään turvakaukalossa jossa on nukkunut puolisen tuntia jo. Nukahti siihen autossa eikä herännyt kun tultiin kotiin.
Ja meikäläistä väsyttää kun aamu-unet jäivät vähiin...

Voi olla että joudun keskeyttämään kirjoittamisen ja jatkamaan myöhemmin. J on nukkunut sentään jo 15min ja kohta saattaa heräillä taas.

Monet sanovat että heillä on helppo lapsi, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Onko se sitä, että lapsi tyytyy vähään vai sitä että itse on saanut sovitettua rutiinit niin että perheen kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä? Minulla on vain yksi - pieni poika - ja meillä ei ole kumpaakaan. Julius ei tyydy vähään eikä aina paljoonkaan ja rutiineita ei oikein vieläkään ole.
Ainoa mikä meillä on 100% varmaa on hyvät yöunet. Monet sanovat että se on paljon se. Kuitenkin hereilläollessakin olisi mukavaa jos pystyisi tekemään joskus muutakin kuin viihdyttämään lasta.

Heräämme aamulla ja syötän pojan. Sängyssä rötvääminen onkin aamun rauhallisinta aikaa, koska torkumme molemmat ja ehkä välillä syödään lisää. Välillä saatan pissattaa lapsen tai sitten hän alkaa karjumaan märkää vaippaa. Teelusikallisen pissaa riittää siihen että olo on niin epämukava ettei sen kanssa voi elää - huuto alkaa välittömästi. Kertisvaipan kanssa on sama juttu, jos vaippaan on pissattu se pitää vaihtaa. Olkoonkin että pinta ei tunnu tippaakaan märältä.

Nykyään ylösnoustessa saan jo käydä yksin vessassa ja kiinnittämässä koiran naruun pihalle. Syöminen niin että poika on ollut tyytyväisenä esim. lelukaaren alla on onnistunut kaksi kertaa. Mutta silloin pitää syödä nopeasti! 5min on ihan maksimi. Sitten pitää ottaaa syliin. Jos istuisin koneella? Ei onnistu! Jos maattaisi sängyllä? Ei onnistu... ellei kello ole niin paljon että voin syöttää taas. Sen jälkeen on ihan ok jäädä seurustelemaan. Muussa tapauksessa pitää kävellä.

Onhan minulla kantoliina, mutta poika alkaa olla jo niin painava että on uuvuttavaa kantaa häntä siinä koko päivää ja niin iso että alkaa olla tiellä esim. syödessä tai pyykkiä laittaessa. Alas ei voi istua ennenkuin hän on nukahtanut ja se ei ole mikään takuuvarma juttu.

Keskimäärin päivällä nukutaan 2x30min päikärit... mutta joskus ei yhtään... ja joskus torkutaan useamman kerran kymmenisen minuuttia. Ja pari viikkoa sitten hän nukkui koko päivän heräten vain syömään (olin tosi huolissani että poika on kipeä).

On niitä hyviäkin hetkiä. Silloin hymyillään, puuhastellaan jne. Tänään seurustelimme yhteensä tunnin juttelemalla ja tarttumisleikeillä. Julius osaa nyt oikein hyvin tarttua esineisiin ja sormiin molemmin käsin ja katselee ja pyörittelee niitä. Lauleskelen ja pussailen. Joskus luetaan Eino Leinon Helkavirsiä.

Välillä meillä menikin rutiinit ihan hyvin, mutta nyt on "jokin" taas muuttunut ja olen aika uupunut äiti. Jokainen lapsi on varmaan "helppo" jos hänen viihdyttämisekseen keksii keinoja kerta toisensa jälkeen. En kuitenkaan haluaisi sanoa Juliusta vaikeaksi lapseksi.. ehkä hän sitten on herkkä ja tempperamenttinen ja toisaalta hyvin vilkas. On tyytyväinen silloin kun tapahtuu jotain ja jos äiti koittaa keskittyä johonkin omaan, alkaa kitinä joka yltyy huudoksi jonka saa loppumaan vain kanniskelemalla.

Jahas. Ehkä tämä teksti riittää kertomaan tämänhetken väsyneitä ajatuksiani. Luulen taas olevani voitolla kun Julle on nukkunut jo 20min yhteen soittoon :D
Mutta voipi olla että se oli taas tämän päivän stoori ja huomenna on toinen ääni kellossa.

Julius oli eilen hoidossa ekaa kertaa! Laurin vanhemmat vahtivat 1,5h ajan lasta kun me kävimme syömässä. Ja äitin huoli oli aivan turha, siellähän juniori nukkui mumminsa olkapäällä kun tulimme häntä kotiin hakemaan.

Nyt on sitten myös saatu Jullen ekologinen jalanjälki tahrattua koska ostin hoitoonvientiä varten ekaa kertaa paketin kertakäyttöisiä vaippoja. Daily lienee ainoa joutsenmerkillä varustettu joten se oli meidän valinta. Mutta miksi hitossa niitä ei myydä pienemmisä paketeissa? Oli pakko ostaa 70kpl iso vaippapaali joka maksoi melkein yhtä paljon kuin yksi kestovaippa jonka voi kuitenkin pestä jopa satoja kertoja ja se vain käytössä paranee.

Vähän aikaa ihmettelimme vaipan kiinnitysmekanismia mutta sitten saatiin se "toimimaan", vaan eipä silti - ihan samalla tavalla lapsi kitisee pissaamisen jälkeen vaikka vaipan pinta ei olekkaan kostea. Siitä huolimatta hän selvästi haluaa puhtaan vaipan päälleen kun vanhaan kerran on pissattu.

Kävimme ajamassa pellolla Heta perähevosena. Tamma käyttäytyi tosi mallikelpoisesti, Hetalla vaan oli vaikeuksia pysyä ravurihölkässä perässä ;)
Anne ajoi ja minä istuin kyydissä Hetan narua pidellen. Elsa oli kuulemma tosi herkkä ja hyväntuntuinen ajaa ja oli selvästi mielissään kun pääsi "oman lajinsa" pariin.
Tiistaina ajattelimme ottaa revanssin, mutta minä tulisin tällä kertaa ratsain Hetalla mukaan, mennään vähän pitempää lenkkiä.

Kun Elsa on nyt sitten vihdoin nimissäni ja uuden rekisteripaperin tilausprosessi on käynnistynyt, olisi seuraava kantakirjaustilaisuus Vihdissä 24.10. Katsellaan tässä pari viikkoa miten ajaminen sujuu ja koitetaan hiukan tehdä peruskuntoa mitä nyt tässä ajassa kerkeää. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pääsisin vihdoin näyttämään tamman siellä! Viime keväänä oltiin jo viittävaille menossa mutta en saanut papereita Hippoksesta pihalle joten se jäi silläkertaa ja kunto on oriasemalla laidunkesän jälkeen pudonnut - sekin vähä mitä keväällä saatiin tehtyä.

En voi kyllä kyllin ylistää tätä hevosta!
Eilen uusi vuokraajatyttö kokeili sitä ja kysyi onko kentällä laukattu. Kerroin että kerran on kokeiltu. No, tälläkertaa meni sitten aivan nappiin! Menivät useamman kierroksen suht rauhalllista ja tasapainoista laukkaa. Tamma ei kuumennut tai hermostunut yhtään vaan käveli sen jälkeen korvat hörössä pitkin ohjin ja tytöt (tämän toisen pikkusisko meni Hetalla) lähtivät vielä kävelemään pienen maastolenkin, toivat satulat pois ja ratsastivat tammat ilman satulaa laitumelle. Näyttäisi siltä että löytyi vuokraaja joka voisi käydä ainakin kerran viikossa ja jolla on rohkeutta ja taitoa puuhata tamman kanssa ja maastoillakin kun itse en kuitenkaan ihan vielä pääse kuin paristi viikossa selkään.

Mikä bändi kyseessä ;)

Eilen oli juuri sellainen päivä jonka vuoksi syksy on lempivuodenaikani. Kävelimme Annen kanssa laitumelle suitset kourassa, laitoimme ne hevosillemme päähän ja kiipesimme leveisiin paljaisiin selkiin vanhojen rakennuksen perustusten päältä. Aurinko paistoi oranssina, ilmassa syksyn tuntua. Ratsastimme iloisesti rupatellen tallille hakemaan satuloita.

Jännää miten sitä on tullut araksi kun on ratsastanut niin vähän viimeaikoina. Minuakin hirvitti Elsan liukas selkä niin että tein riimunnarusta kauhukahvan itselleni ja pidin siitä kovasti kiinni kun tamma pörisi lammasaitaverkolle joka oli tuotu tarhankulmalle. Vaan tuossa selässä kelpaa kyllä istua talven tuiverruksessa. On meinaan leveä ja lämmin - juuri sellainen kuin suomenhevosella pitää olla. Jos nyt kuitenkin ensin haen sen oman tasapainoni menemällä satulan kanssa jonkunaikaa.

Elsalta puuttui toinen takakenkä joten otettiin rauhallisesti ja käveltiin vain. Käytiin ensin joenvarressa jossa tuli selväksi peltojen viljelijältä että EMME saa ratsastaa joen ja pellon välistä suojakaitaletta (emme siis ratsastaneet pellolla), joten suuntasimme takaisin navetoille päin ja menimme Jaariselta kysymään saisimmeko koittaa ajaa Elsaa heidän pellollaan kun se on kätevästi meiltä tienylityksen päässä. Iloksemme saimme luvan ja kuulemma heidän maillaan saamme mennä talvellakin. Nyt on siis vihdoin paikka missä ajohommia voidaan treenata tamman kanssa kunhan ei tule vettä ja kastele sänkkäriä jolloin siinä ei voi mennä.

Hyvillä mielin ratsastimme kotiin, laiskoina suoraan laitumelle ja raahasimme satulat sielta tallille. Oli kyllä superia viipottaa pitkin kyliä kuten vuosi sitten Severin aikoihin useasti tuli tehtyä.

En voi olla vertaamatta Elsaa jatkuvasti Severiin, mikä ei kyllä tee tammalle oikeutta. Haen niitä Severin hyviä piirteitä vaikka tammassa on runsaasti sellaista mitä Sevessä ei ollut - ne omat hyvät puolensa.
Muut sanovat että Elsa on herkkä. Nojuu, onhan se, mutta SEVERIIN verrattuna tuntuu kuin olisi ohjat seinässä kiinni.
Elsa ei pelkää autoja tai muutakaan, mutta SEVERIIN verrattuna se tuijottelee niitä (mitä ruuna ei tehnyt).
Elsa ei kuitenkaan kuumene kuten Seve ja Hetakin pysyy mukana kun taas Severin kävellessä Anne joutui jatkuvasti ravaamaan meitä kiinni.

Kuten mietimme eilen, tuntuu kuin viime syksystä olisi paljon pitempi aika ja taas toisaalta kuin se 3kk Severin kanssa olisi kestänyt kauemmin. Lyhyessä ajassa teimme niin paljon - maastoilimme, kävimme tunneilla. Oli sänkkärit ja lumiset maisemat, syksynkirpeät metsätiet ja ajolenkki talvisen kylän halki pakkasessa.

Ehkä tänäkin syksynä saamme Elsan kanssa osan siitä ja kenties uusiakin kokemuksia?
Minun pitää antaa tammalle mahdollisuus olla oma itsensä eikä puoliveljensä inkarnaatio. Voi ehkä jopa löytää unelmieni hevosen jälleen - sellaisena kuin se on eikä sellaisena kuin jokin haamu muistoistani.

Fek. Huomenna tulee taas lisää täysiä vuosia :(

Tämän albumin kanssa on ollut pari "uutta tulemista", kun aina siihen kyllästyy niin nopeasti. Therion olikin vielä lempparibändejäni silloin '98 Lepakon keikan aikaan jossa esiintyi yhdessä Moonspellin kanssa. Oli todella hyvä keikka vaikka Kuupelti vetikin liian teknosti.
Tämänhän jälkeen molemmat bändit ovat tehneet toivotonta poppia.

No, minulla oli aikoinaan mersussa sellainen 6-cd-vaihtaja jossa myös tämä levy pyöri silloin syksyllä 2000. Meiju äkkäsi bändin siitä ja innostui. Minä varoittelin että kyllä kuule kyllästyt kohta siihen levyyn. "Eihän tähän voi kyllästyä..."
No parin vuoden kuluttua asia tuli puheeksi ja levy oli tosi nopsaan puhki kuunneltu häneltäkin.

Josus 2002 kaivoin levyn uudelleen autoon. Sehän kuulosti hyvältä! ...kunnes viikon kuluttua alkoi aina vituttaa kun se soi. Etenkin To A Megatherion sai näkemään punaista. Tälläistä skeidaa jaksa kukaan luukuttaa. Levy vaihtui aika pian toiseen.

Ostin levyn huuto.netistä ja se oli tänään postilaatikossa. Mitkä olivat tunnelmat näin neljän vuoden jälkeen? Laitoin lätyn samantien soittimeen Helloweenin Time of the Oathin tilalle. Kun kuorot alkoivat ulvoa sain kylmiä väreitä. En tiedä oliko se negatiivisessa vai positiivisessa mielessä, mutta niitä tuli noin puolen minuutin ajan.

Aika latteaa. Olen vuoden kuunnellut about kolmea levyä. Helloweenin Time of The Oathia ja Better Than Rawia sekä Manowarin Kings of Metalia. Niihin verrattuna tämä vastasi Jari Sillanpäätä.... No, ehkä tämä voi joitain tunteja pyöriä, mutta sitten pitää keksiä jotain uutta.
Ehkä laitan levyn sen jälkeen jäihin kymmeneksi vuodeksi ja katsotaan sitten uudelleen.

Tallensin omalle koneelleni sen mitä olen tähän blogiin kirjoittanut vuoden aikana. Sivuja tuli 111. Tsiisus, tajutonta miten tuottelias olen ollut. Asiatekstiäkin tänävuonna tuli vain kolmisenkymmentä sivua :) Mutta odotamme innolla että se kirja tulee pihalle piakkoin.

Matleena lähtee huomenna. Kymmenen aikaan aamulla sitä tullaan hakemaan. Heräsin tunti sitten syöttämään Juliuksen ja sen jälkeen olen pyörinyt sängyssä ilman unta. Ihanat tuoksuvat petivaatteet. Pesin eilen koneessa kaiken tyynyjä myöten. Mieli ei kuitenkaan huomisesta huolimatta ole surullinen vaan siinä elää paljon iloa ja odotusta. Ensi kesän varsat! Toivottavasti kaikki menisi tänä vuonna kuten pitääkin ja molemmat tammat saisivat terhakkaat pitkäsääret ensi kesänä.

Jotenkin tammasta luopuminen on tuntunut helpottavalta.
Monessa kohdassa on joutunut miettimään asioita sen kautta. Vaikka kengitykset ja lastaukset sujuvatkin omalla rutiinillaan, ovat ne aina tietynlainen riitti - tapahtuma. Tosin vuolun kanssa ei ole ollut koskaan mitään, vain etupään naulaamisen ja tamma on nyt ollut 1,5v kengättä muutenkin.

Koska Matleena on ollut vain siitoskäytössä, se on ollut hevosista aina se joka harjataan jos on aikaa, hevosista se, joka riehaantuu villimmän sään tullessa. Matleena on ollut se hankala (joskin rakas) kaveri jonka kanssa on tahkottu samoja asioita vuodesta toiseen vain jo osittain siitä syystä että ajanpuutten vuoksi niistä ei ole koskaan tullut rutiinia. Ja loppujenlopuksi olen tullut aina siihen tulokseen että käsitellä se on todella erinomainen. Sitä kiinnostaa mitä taluttaja tekee, se seurailee ihmisen edesottamuksia eikä lampsi oman päänsä mukaan. Se on äärimmäisen herkkä ja intuitiivinen joka valitettavasti usein heijastuukin negatiivisesti jos itse on sisimmässään huonolla tuulella - yritti sen sitten kätkeä hevosilta, Matleena vaistoaa sen kyllä siinä missä muita ei lainkaan kiinnosta.

Vaan mikä näiden vuosien jälkeen loppujenlopuksi muuttuu?
Koskaan ei olla näin pienellä hevosmäärällä aloitettu talvea - vain kaksi tammaa. Kuitenkaan en usko että arkirutiineihin tulee sen enempää tai vähempää kuin mitä on ollut ennen.
Aamutalli, päiväheinät, karsinat siivotaan ja hevoset illalla sisään. Oikein odotan sitä että pääsen jälleen rytmittämään päiväni näiden seikkojen mukaan. Samalla tulee varmasti lapsenkin päivänukkumiseen vähitellen oma rytmi ja nämä limitetään yhteen - joustaahan voi suuntaan jos toiseenkin.

Ehkä tämä talvi on sapattivuoteni hevoselämäntavan suhteen. Kaksi hevosta menee pettämättömällä rutiinilla. Ensi keväänä voi olla toinen ääni kellossa. Syntyy Elsan varsa kesän kynnyksellä ja jos Matleenan varsa on tamma, päätyy se todennäköisesti minulle jo ennen vuodenvaihdetta.
Ja mitähän tänäyönäkin olen pyöritellyt päässäni valvoessani elämäni miesten nukkuessa?
Varsojen nimiä olen miettinyt. Matleenan tammavarsalle on ollut nimi olemassa siitä asti kun Sakua odoteltiin.. tai oikeastaan kaksi vaihtoehtoa josta en vuosienkaan varrella ole osannut päättää kumman antaisin. Ehkä varsan ulkonäkö on se joka ratkaisee...