IRC-Galleria

Zelex

Zelex

Immortal - truest of the true

Uusimmat blogimerkinnät

paska mikä paskaMaanantai 22.10.2007 23:05

Tamma rikki edelleen. Jätän kentälle yöksi kun on kuiva keli luvassa. Ei tartte mudassa rasittaa jalkaa ja Roki nukkuu hiekkakasassa ihan mielellään. Eiköhän tässä tarvi kohta eläinlääkäriä taas kiusata ja mieli tekis kohta soitella Penallekin jos ei tuosta perkele tokene.

KakkakepponenMaanantai 22.10.2007 16:46

Aamuhämärässä Lauri alkoi noustaa töihin, itse meinasin lähinnä kääntää unenpöpperössä kylkeä. Silloin Juliuksesta, perseen kohdalta kuului voimallinen rutina ja ilmaan pöllähti järkyttävä löyhkä. Lauri napsautti valot päälle ja koko vaipan takaosa, pari peittoa ja lakana olivat saaneet ripulidamagea osakseen.. Että tämmöinen herätys.

Vaihdoin vaipan ja lähdin viemään lakanoita, housussa uusi satsi. Lapsi oli surkean näköinen ja sainkin hänet nukkumaan vielä pariksi tunniksi jonka jälkeen kakkashowta jatkettiin.
Pieni kuitenkin kelpuutti mustikkakeiton ja Viidakkojälkiruuan ja nakersi palan leipääkin ja oli aivan oma itsensä (niskassa roikkuva ja jatkuvasti viihdytettävä) satunnaisia rutinashokkeja lukuunottamatta.

Kello ei ole kahta ja pakko sanoa että olen niin maan perkeleen väsynyt. Ei meinannut lapselle tulla uni ja hyvä että sain itse jotain syötävää. Täällä kämpässä on kylmä ja ilmassa leijuva haju on edelleen aika julma vaikka on vähän hälvennyt. Väsyttää, väsyttää, niin helvetisti. Nukuttamisessa meni melkein tunti ja olin jo vaipumassa epätoivoon. Tallityöt pitäisi jollain ilveellä vääntää hymysäsuin. En ole ehtinyt tsekata tänään Elsankaan tilannetta mutta kai se kävelee kun Lauri ei tullut mitään sanomaan aamulla. (talutti sen kuitenkin kentälle tarhailemaan, siellä on kova pohja).

Kannattaako sanoa enempää että niinku vituttaa.
Suunniteltiin menevämme huomenna Meijun ja Samun kanssa Niemenkylään varsanäyttelyä katsomaan. Marjon hevosia näyttäisi olevan useampi (Julilaisia) näytillä.

VitutusgallupSunnuntai 21.10.2007 22:30

Pöllitty nimimerkitä ___Jane___

Vituttaako?

Tämä on Vitutus-gallup. Jokaisessa asiassa vituttaa joku. Edes jokin pieni asia. Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota! Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!

MIKÄ SINUA VITUTTAA...

TALVESSA
-Märät wannabe-talvikelit ja kottikärryjen lykkiminen hangessa

KEVÄÄSSÄ
- kura, muta scheisse ja rähjäinen piha


KESÄSSÄ
- kuumuus, kärpäset, vetämätön olo ja ainainen vesien kantaminen

SYKSYSSÄ
- kura, muta scheisse ja homehtuvat kuivaheinät


KOULUSSA
- Kun kävin koulua niin vitutti lähes kaikki

CD-LEVYISSÄ
- rikkoutuvat ja puuttuvat kotelot, häviäminen ikuisiksi ajoiksi

LEMMIKISSÄSI
- Hevosista on vain huolta

POLKUPYÖRISSÄ
- Ajanhukkaa

HAMEISSA
- Pillu jäätyy

HOUSUISSA
- Kurassa uivat lahkeet, rikkoutuvat vetoketjut

KORKOKENGISSÄ
- Epäkäytännölliset ja usein hankala pukea (verrattuna kumisaappaisiin)

TENNAREISSA
- EI VITUTA MIKÄÄN! RULETZ SUPER PARHAAT!

VANHUKSISSA
- Joustamattomuus ja ahdas maailmankuva

PIKKULAPSISSA
- Kiukuttelu ja paskavaipat

SAIRAALOISSA
- Nekrodeath haju ja o-d-o-t-t-a-m-i-n-e-n

MIEHISSÄ
- Ärrrrrr!!!!!

SYNTYMÄPÄIVÄSSÄSI
- Vituttaa yhtä paljon kuin muutkin päivät, eihän sitä kukaan muista

RADIOSSA
- Totaalishitillä saastutetaan eetteriä

TELEVISIOSSA
- Kun en itse omista niin lähinnä tyhmentävä vaikutus näkyy kanssaeläjistä

HUONEESSASI
- Koko kämppä on kuin pommin jäljiltä

Vituttaako sinua usein?
- Säännöllisesti viikottain

Vituttiko sinua tätä kyselyä tehdessä?
- Vitutti jokaisen kysymyksen kohdalla kun palautin mieleeni kaikki vituttavat asiat

Vituttaako sinua tällä hetkellä, kun olet tehnyt tämän kyselyn?
- Ehdottomasti!

sensuroituSunnuntai 21.10.2007 21:07

elsa ontuu vasenta takasta... menenkö hirteen nyt vai kohta.. kele!!

Vähän vähemmän puuhaaTorstai 18.10.2007 17:17

Tämän viikon vastukset on voitettu. Eläinlääkäri kävi tänään ja kaksituntinen urakka on takana. Kiitos naapurin Johannalle! Emme olisi pärjänneet ilman häntä!

Jassoa raspatessä meikäläiseltä alkoi lähteä taju. Pari kertaa jouduin menemään kyykkyyn ja aina tuli ok olo kunnes nousin ja tartuin riimuun. Onneksi Jasmiini oli jo melkein valmis niin että eläinlääkäri sai loput hoidettua itse. Siinä vaiheessa kun Pimu oli käytävällä niin Johanna olikin jo tallilla ja valmiina auttamaan. Sekä Pimu että Elsa rauhoitettiin ja Elsalla olikin pahat piikit suussa. Roki ja Giitta saivat rokotteet ja uusinta parin kuukauden päästä.

Tänään menen katsomaan pahnoja, jos ostaisi niitä ainakin pihattohevosille. Käydään tsekkaamassa laatu ensin ja jos on hyvää tavaraa niin haetaan viikonlopulla.

Nyt odottelen että Julius herää niin saapi sitten nuo humautetut käydä viemässä ulos. Elsa ainakin protestoi karsinaan joutumistaan kovasti.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.10.2007 01:21

Kiire ja stressi, once again.

Just visiting...Tiistai 16.10.2007 15:55

Maitoaltistusta ei tarvinnut sitten tehdä kuitenkaan. Kuvaamani oireet olivat kuulemma niin selvät että siiretään kontrolli lähemmäs 2-vuotissynttäreitä ja altistetaan sitten jos on tarve.
Lääkäri kehui pojan ihoa ja kuunteli keuhkot ja katsoi korvat, kaikki kunnossa!

Julle sai myös erityiskehut kärsivällisyydestään kun istui niin nätisti sylissäni toimenpiteiden aikana. Hauska vaan miten lapsi on niin vieraskorea. Kotona kiukuttelee pikkujuttujen perään, mutta lääkärissä, ravintolassa tai kylässä on niiiin kiltti ja rauhallinen ;)

Lapsi osaa lohduttaaMaanantai 15.10.2007 17:22

Mietiskelin tässä jos tekisi omille hevossivuilleen pienen muistosivu myös Severille. Kuuntelin tuossa sitten biisiä josta haluaisin ottaa lyriikkapätkän sitä varten ja alkoi kovasti itkettämään.
Julius huomasi miten kyyneleet valuivat poskille ja tuli syliin istumaan, silitti poskea ja pyyhki pienellä kädellään kyyneleitä pois silmien alta.

Noin pieni osaa olla jo tilannetajuinen ja lohduttaa samalla tavalla kuin hänelle itselleen on tehty. Ehkä olen toistaiseksi onnistunut jossain :)

Severi on vahvasti mielessä. Kaksi vuotta sitten elimme parasta yhteistä - joskin lyhyttä - aikaamme. Maastolenkkejä, hierontatuokioita. Juoksutusta pimentyneessä illassa ensilumessa kahlaten.
Elsa sai eilen ensimmäistä kertaa pellavalimaa joten keittelin vedet ja kaadoin ne Pellavaisen päälle ämpäriin. Tuoksu toi mieleeni ne kymmenet (VAIN kymmenet...) iltatallit jolloin laittelin Pellavaista Severiä varten. Myös se viimeinen iltatalli jolloin sain ruunan syömään hieman pellavalimaa kupinpohjalta... En tiedä onko se tämä syksy, mutta ruuna on nyt ollut joka päivä mielessä.

Olen jopa miettinyt että ehkä sitä ei ollut tarkoitettu jäämään, ehkä sekin oli täällä vain lohduttamassa minua äidin kuoleman jälkeen. Sen se osasi tehdä, mutta jätti valtavan tyhjiön jälkeensä. Elsakaan ei ole pystynyt täyttämään sitä vaikka tammasta paljon pidänkin.

[Ei aihetta]Maanantai 15.10.2007 15:04

Puuh. Tunti pyörittiin pihalla (sain tallityöt tehtyä, jee!) ja sitten eläinlääkäri soittaa että ei ihan vielä pääse tulemaan, tunti menee. Ja sitten vielä perään että ei hänellä olekkaan pelkkää Tetanusta kuin yksi satsi... No, siirrettiin aika torstaiksi, Julius oli jo sen verran tiukkana kun päiväuniaika oli käsillä että katsoin paremmaksi että saadaan homma kerralla kuntoon ja tehdään ne jutut toisen kerran. Kunnaneläinlääkärillä on joku sijainen, toivottavasti on yhtä mukava kuin Katri itse... no torstaina se nähdään.

Asioita on ollut perkeleestä viimepäivinä.
Pääsimme kovalevyyn käsiksi vasta eilen (paskanahan se, boottisektori korkannut) koska Skodasta irtosi pakoputki ja lisäksi Lauri tappeli Mersun kanssa laturin hihnan vaihdossa varmaan yhteensä 6h... Lisäksi kaivoremontti oli pahassa jamassa kun kaivantoon oli tullut vettä. Piti taas vetää kertaalleen tyhjäksi koska pintavesiä oli valunut sitämyöten kaivoon. Lauri kärräsi hiekkaa ja pisti routalevyjä monttuun + oli ihan paskana senkin jälkeen.
Oli joo taas viikonloppu.

Lisäksi olen aika vittuuntunut erääseen wannabe-sukulaiseen, enkä välittäisi pilata jouluani hänen seurassaan. Ihminen joka valittaa vaan, on ahdistavaa seuraa.

JahasTorstai 11.10.2007 15:48

Viikko meni tuosta vaan, ihan hetkessä. En ole oikein mukana ajankulussa.
Päivät seuraa toisiaan, Hevitutin säätöä, tallitöitä, lapsen kanssa olemista ja illalla kenties vähän Laurinkin jos vaan ehtii.

Meillä sanoi eilen ilmeisesti uudempi vinsu sopimuksen irti ja koneen tilanne on nytkin hyvin epävakaa. Saattaa kilkata ihan koska vaan. Tekohengityksenä tähän toiselle yhä lailla rikkinäiseksi epäillylle levylle on asennettu senverran wintoosaa että pystyn sähköpostit hoitamaan ja kaupapäälle surffaamaan. Kunhan L tulee tänään uuden levyn kanssa kotiin niin selvinnee saadaanko tärkeitä filejä Masterin uumenista pelastettua... Jos ei, niin sanon notta VITTU, siellä on kirjanpito ja kaikki.

Palatakseni historiassa taaksepäin, messut sujuivat hyvin. Muotinäytös oli upea ja hyvä mieli jäi vaikka päivä oli raskas.
Sunnuntai sujui Meijun ja heppojen parissa ja maanantaina pääsimme *ah* rautakauppaostoksille Laurin kanssa. 300e paloi taas ihan heittämällä, mutta nyt olisi ne panelit keittiöön... petsata vielä pitäisi ennen koolaamista ja naulaamista.

Kalenterikin näyttää täydeltä. On eläinlääkäriä, allergialääkäriä, hammaslääkäriä, neuvolaa, ultraa... kengittäjä buukataan johonkin vielä kätevästi.

Mutta josko nyt söisi jotain päivällistä kun poitsu vielä nukkuu.
Osoituksena talven tulosta mun ulkovaatemuoti on taas palannut tutulle haalari-linjalle. Ei tarvitse edes pukea kunnon päivävaatteita vaan voi sisällä laahustaa verkkareissa ja t-paidassa näinä välipäivinä ;)