IRC-Galleria

Kun kerran tunsit sen, epäillen sen totuutta.
Kun tiesit sen pettäneen.
Tunteiden pyörteen, mukanansa vievän.
Et voinut tietää, et vastustaa.
Mustaa jäätä.


Kun luulit epäonnistuneesi.
Kaikki elämänkokemuksesi turhaan eletty.
Ja se joku eteesi ilmestyi.
Täysin villi ilman kasvatusta ja hyväksyntää.
Tunsit aikasi auttaa koittaneen.
Mustaa jäätä, niin haurasta mutta kaunista.

Mutta jos edelleen jakaisit kipeää.
Surua, murhetta.
Sitä, mitä kukaan ei halua tuntea.
Henkistä helvettiä ja itsensä ruumiillista kahiltsemista.

Ei, sen ymmärsin.
Ei, sen koin.
Ei, sillä ihminen kuihtuu tahtomattaan pois.

Ei, en sitä koskaan enää halua.
Ei, en halua olla kukaan muu.
Kuinka harhaan joskus voi ihminen astuakaan.
Turvallinen reitti, parhaaksi todettu.
Mutta silti musta jää syö sinut allensa.

Sillä jos henkiseen hornaan astut koskaan, et osaa itseäsi katsoa.
Tiedät muut ja heidän kärsimyksensä.
Huudat apua, etteivät kylmät piikit jäädyttäisi kurkkuasi.
Entä jos, etkä koskaan pystyisi sanomaan?
Sitä kaikkea.

Musta jää petti, putosit viiltävään sohjoon. Sillä et osannut olla pinnalla. Et osannut rakkaidesi ahdinkoa auttaa. Luulit olevasi parempi, kaiken järjestyvän. Sillä kaikesta huolimatta petit kaikki odotukset. Huomenna muistamme syntymäpäiväsi haudallasi. Aioimme juhlia kanssasi silloin. Mutta me vain luulimme. Kuljimme kohti mustaa jäätä, haurasta.

Mutta musta jää petti, sillä astuit vieden meidät harhaan.
Ja sillä musta jää, on aina kulkijallensa petollinen.
Mustan jään päällä ei kohtaloaan pysty määräämään.

Musta jää petti meidät.
Sinut, vailla ymmärtämättä jäänyttä tunnetta.
Meidät, sillä emme voineet aavistaa sen petollista, särkyvää, pintaa.
Kaikelle jäi vain rakkaus. Ystävämme kaipaus.

Musta jää rikkoutuessaan imi kaiken.
Muistot.
Älkööt koskaan päästäkö niitä menemään.

---

Tämä syntyi omasta mielestä, mutta myös Antin muistolle ja kaipuulle.
Rakkaudella. Noora