IRC-Galleria

Kuuntelen parhaillaan uutta levyä, joka saapui tänään postissa. Innostuin silmittömästi, kun huomasin The Beatlesin "Love":n pudonneen postilaatikkoomme. Kaikille lienee selvää, ettei levy voi ainakaan materiaaliltaan olla uusi. Erikoisen siitä tekee legendaarisen, viidenneksi beatleksikin kutsutun George Martinin ja hänen poikansa Giles Martinin tekemä, upea miksaustyö. Vanhoihin Beatles-lauluihin on saatu uutta särmää käyttämällä 130:ä vanhaa kappaletta työn pohjalla.

Paikka, jossa The Beatles ja George Martin aikoinaan uurastivat, on nimeltään Abbey Roadin studio. Missäpä muuallakaan George ja Giles olisivatkaan ryhtyneet tämän albumin työstämiseen. Levyä kuunnellessa huomaa, että tietty repliikki ei vieläkään kuulu maailmankuulun tuottajan ja EMI:n insinöörien sanavarastoon: "Ei voi". 60-luvulla musiikin tekeminen ei ollut yhtä yksinkertaista, kuin nykyään. EMI-yhtiö pihisteli laitteiston kustannuksia, ja kun muilla yhtiöillä oli käytössään uudet, kahdeksanraitaiset nauhoituskoneet, The Beatles ja George Martin ahtoivat sävelmänsä vanhoille kunnon neliraitaisille. Jokaiseen ongelmaan keksittiin ratkaisu: esimerkiksi kun ääneen lisättiin kaikua, mikrofonin johdot täytyi kierrättää usean eri laitteen kautta. Nykyään samaan riittää napin painaisu.

The Beatles ja heidän musiikkinsa on ollut vallankumous musiikin historiassa. Kun minun elämääni katsoo taaksepäin, heidän vaikutuksensa on samankaltainen. Lapsena en oppinut lastenlauluja, opin heidän laulujaan. Lienee isoäidilläni ja isälläni ollut hauskaa, kun istuin radion vieressä kuulokkeet korvilla ja kuunnellessani musiikkia, lauloin mukana. Tottakai keksin omat sanat, sillä enhän oppinut englantia kuin vasta 8-vuotiaana. Jos itsekeksimäni sananvastine ei kuulostanut tarpeeksi The Beatlesien lyriikoilta, suustani pääsi kirosana. Niinä hetkinä vanhempieni suupielet kaartuivat hymyyn, mutta syyn hoksasin vasta jälkeenpäin.

Veljenikin kehitykseen on vaikuttanut tämä upea liverpoolilaisnelikko. Hänellä oli vaikeuksia oppia puhumaan, mutta katselimme usein Yellow Submarine-piirroselokuvaa. The Beatles lauloi: "--we all live in the yellow submarine--", veljeni ulosanti pysyi samassa nuotissa, mutta sanoin "Pooo-pooo-poo-pop-po-pop-po-pop-pop-poo" kehittyen koko ajan.

Isäni ja minun suhde on melko ainutlaatuinen juuri The Beatlesin ja rock n' roll-musiikin vaikutuksesta. Se on meidän yhteinen juttumme. Vanhempieni eron jälkeen emme olleet kovinkaan usein yhteydessä ja tuntui, että välimme etääntyivät hieman. Erään kerran toin mukanani Rolling Stones- ja Beatles-dvd-keikkataltiointeja ja asiat olivat taas niin kuin ennenkin.

Vaikka The Beatles ei murrosiässä kuulunut suosikkeihini, olen palannut taas juurilleni. Minulle se on elämäni merkittävin bändi.