Mä oon sisällä nyt kolmio draamassa.
Saattuu ku ois suolaa mun haavassa.
Joka sijaitsee tuossa rinnan luona.
Kädet ristissä ruokoilen, voisinpa kuolla.
Ehkä huomenna kaikki on toisin.
Maasta onnen siemeniä poimin.
Tai nousen ylös jos voisin.
Ehkä hukun haavemaailmoihin.
Olen miettiny mikä täs on vaikeeta.
Ollaanko me omien ajatusten vankeina.
Pitäskö meidän herätä kalpeena.
Että nähtäis maailma taas valkeena.
Hukutan itteni ajatusteni mereen.
Mieleni tekisi laittaa opiaatteja vereen.
Mutta siihen touhuun en ala.
Koskaan ei enää mennyt aikani palaa.
Mä haluisin tietää mitä tehdä.
Mihin mennä, jatkanko eteen päin.
Vai pysähdynkö, hengähdän.
Ja mietin miksi mulle käy näin.