IRC-Galleria

koska niin monta kertaa kun onkin elämältä pohja pudonnut kokonaan pois ja oon tipahtanut sinne syvään mustaan kuiluun, niin mä oon aina jaksanu kiivetä sieltä takasin ja alkanut niistä sirpaleista hioa särmiä pois ja sovitella niitä yhteen, kasannu sen maan takasin jalkojen alle ja kävelly eteenpäin.

Nyt 27-vuotiaana on kantapäät niin loppuun kulutettu, ettei niiden kautta voi enää opetella asioita. Mikään ei oo niin kuluttavaa elämässä kuin kätkeä ja kieltää itsensä. Elää niin, ettei saa tuntea tunteita eikä näyttää niitä, ettei voi olla olemassa. Tai niin, että on vaan olemassa eikä elä. Ei hengitä. Hengittää pimeässä hiljaa ja miettii, koska räjähtää taas.

Seuraavat 10 vuotta aion olla enimmäkseen onnellinen ja iloinen, oma itseni taas. Niin monta vuotta olin surullinen ja onneton. En ollut enää olemassa.

On ihanaa saada nauraa taas ja olla iloinen ja on ihanaa huomata, että se on lapsissakin jäljellä, että me voidaan olla kaikki sitä mitä ollaan. Nyt on kaikki vihdoin hyvin! Ainakin suurin osa. Menee jonkun aikaa päästää irti ja opetella olemaan, mutta noi lapset on hyviä suunnan näyttäjiä. <3 <3



****************************