Kohtalonsisarien ivalaulu
huumaa matkamiehen sokean
askel askeleelta katoaa
kaidanpolun vikasoinnuille.
Tuskan ja kyynelten sävelet
syvänsuon nuotit,
kaikki omakseen uskotellen
hyväksyy.
Toivon perkle korvaan kuiskii
tulikärpäsellä harhaan johtaa,
kanssa matkamiehen sokean
vikasointujen valssia vie.
Oman onnen lippaseen lukitsee
avaimen sieluunsa kadottaa.
Pandoransa keksi, haudalleen
vartioon asetti, hyvästit jätti.