Elämäni on ollut hyvin hiljaista.. erittäin hiljaista viime aikoina. Lukuunottamatta muutamia viime päiviä. Kiitos siitä Satulle. <3
Menee hermot tässä elämässä.. Aivot ja mieli murenee kasaan niinkuin juuri pureskelemani ranskanpastillit..
Koko ajan pitäisi leikkiä että kaikki on hyvin.. Mutta kaikki ei ole niin perfecto, ainakaan minun kohalta. Ollapa tässä onnellinen koko sielun ja ruumiin voimin... Ei tuu onnistumaan.
Olen koittanut miettiä ratkasuja..tähän tilanteeseen. Ja niitä varmaan pitäisi uskaltaa tehäkkin, koska ei tätä ikuisesti kestä..
Ja varmaan joku päivä herään älykkyysosamäärä 1. tasolla, jos aivoni ja mieleni jatkaa murenemista. Ja se ei olisi mitenkään hehkeää, vai mitä?!
Tai eihän sitä tiiä miten mukavaa se olisi.. eipä tarviisi paljon murehtia maailmaa, kun ei paljo äly viihtys tuolla pääkopassa.. Vois haahuilla pitkin poikin ja tehä semmosia pikku asioita mitkä tekkee iloseks. Jeet sille.
~~ Koneet eivät voi koskaan korvata inhimillistä typeryyttä ~~