IRC-Galleria

maanantaina aamulla ku heräsin, Jyrsiksellä ei ollu ollenkaan nälkä, ei heinä maistunu vaikka yleensä poitsu on kauhee syöppö. Hälytyskellot rupes siinä vaihees soimaan mun päässä.. Siivosin Jyrsiksen häkin ja aloitin ähky-hoidon.
Puoli kahdelta lähdin saattelemaan mun miestä essolle ja olin takas himas kahden jälkeen. Mutsi oli ollu Jyrsiksen seurana..
Hoitoihin kuului ruokaöljyn syöttäminen, runsas liikkuminen ja vatsan hieronta.. Ku kävelin himaan, mietin et annan pojalle pari tuntia armonaikaa.. Ellei sit rupee tuloksia syntymään, olis enää kyseessä viimenen piikki.
Raivokkaista hoitoyrityksistä huolimatta Jyrsiksen tila vain huononi, poika rupes olemaan jotenki jäykempi ja pääkarvat rupes olemaan jo pöhöllä.. Mutsiki lähti himaan, ku huomas et pystyin itse antamaan ruokaöljyä Jyrsiksen suupieliin, pojalla ei ollu enää voimia pistää vastaan.
11 Jälkeen olin siivonnu häkin, kello läheni kolmea.. Ei ollut pojan vatsa toiminu yhtään.. Kummallinen sinertävä väri oli ilmestyny pojan pupilleihin, tiedä sit mitä se tarkoitti.
Kolmen maissa lopetin hoidot ja soitin itku kurkus mutsille et se soittaa eläinlääkärille varatakseen ajan viimeistä piikkiä varten.
Ku olin päätökseni tehny, en muuta tehny ku kävin useasti tupakalla ja vain itkin hysteerisesti.... Kaiken lisäksi eläinlääkäriä ei saatu kiinni, joten mutsi kävi naapurinsedän luona pyytämäs apua. Kyseinen mieshenkilö haki Jyrsiksen pois. Selitin ensin mikä oli homman nimi ja sanoin, etten jää odottamaan sitä kipushokkia, jonka Jyrsis sais ennen poismenoaan.. Oon muutaman kerran kokenu nenäni edessä kanin kipushokissa ja se ei ole mitään kivaa katseltavaa. Halusin säästää Jyrsiksen siltä. Kyseinen setä lupas hoitaa homman todella nopeasti ja hyvästelin Jyrsiksen..
Jyrsis on haudattu vanhempien takapihalle. Suurin suru on helpottanu, vaikka välillä meinaa olla itku kurkus, niinku juuri nyt..
En löydä sanoja kuvailemaan Jyrsistä.. Poika oli mulla kuukautta vailla kaks vuotta, eikä se saanu elää ku 2 vuotta, kuukauden ja yhden päivän. Jyrsis ei ollu pelkästään komea monen kasvattamani kanin isukki. Sinä päivänä menetin ystävän, joka oli lähes kahdessa vuodessa tullu todella rakkaaks mulle. Ei ystävää voi millään korvata. Tuntuu ku olis oman lapsen menettäny.
Elämä osaa välillä olla todella epäreilu.. Tottakai tein rakkaan ystäväni terveyden eteen kaikkeni, mut aina se ei riitä. Joskus on osattava olla olematta itserakas. Jos eläimestään todella välittää aidosti, on osattava päästää irti ja antaa sille viimeinen palvelu, vaikka se tuntuu kuinka pahalta..
Mulla oli suunnitelmia pojan varalle. Nemon mukulat täytti eilen kolme viikkoa ja niiden vieroituksen jälkeen Jyrsis ja Nemo olis laitettu samaan häkkiin, ne on vauveleista asti ollu ku paita ja peppu.. Nyt voi vain enää muistella yhteisiä hetkiä. viimekin kesänä istuin Jyrsiksen kanssa paljon ulkona. Ei poikaa tarvinnu edes pitää kiinni, ku se pysyi muutenki hyvin mun rappusilla..
Jyrsiksen myötä ihastuin kunnolla kääpiöluppiksiin, ehkä saatan vielä joskus hankkia sellaisen, mut tällä hetkellä mulle riittää ne kuus kania jotka mulla on. yks niistä lähtee mutsille parin kuukauden ikäisenä eli mulle jää viisi kania. Eiköhän se ole ihan sopiva määrä. Sentään Jyrsiksestä jäi muistot, kuvat, jälkikasvua ja sukulaispoika.
Ja eiköhän aika paranna haavat, vaikka ikävä jääkin.... <3