IRC-Galleria

Mig nukkuukukkuu ja joku äidin ystävätärtäti vierailee meillä. Varsin huimaa. Minun tekisi mieli kirjoittaa jotain järisyttävän hienoa, mutta niin, en sitten kirjoita. Lisäksi kun käytän pitkästä aikaa omaa näppistäni niin typoan koko ajan. Jee!

Minulle ei kuulu mitään, mikä on mahdollisesti ihan hyvä juttu. Katsoin eilen 8 Mile Eminem-elokuvan, enkä tiedä miksi kerron sen teille kaikille. Huoh. Jee. No lopettelenpa nyt. HEI!

Niin, olen edelleen työtä vailla ja muutenkin surkea. Antakaa joku mulle hyväpalkkainen työ naapurista! Jooko?

Mikko tuli lenkittämästä hienonmerkkistä koiraansa. Lähdemme. Joo.

Minulla ei ole töitä ja on sunnuntai-ilta. Vihaan kaikkea ja ennen kaikkea inhoan itseäni, koska olen tyhmä ja idiootti. Voisin hakata päätäni seinään, muttei siitä ole mitään hyötyä. Lisäksi ah niin ihana sunnuntai-illan ahdistus hyöhyy ylitseni ja voisinkin hukuttaa suruni litralla jäätelöä ja kupposella teetä. En kuitenkaan tee sitä, sillä voisin esim. lihoa, mikä sinänsä olisi aika inhottavaa. Ja sitten voisin sairastua johonkin typerään sydän- ja verisuonitautiin ja kuolla kupsahtaa. Sepä olisi vasta riemua! Jee! Hurratkaamme typerälle ihmiselle!

Melkein sain töitä, mutta sitten jouduin perumaan koko jutun. Voi käsien käsi! Mutta mitäs antavat mulle töitä klo. 12-15. Eihän semmoinen käy päinsä!

Istun odottamassa tekstiviestiä. Tyhmä puhelimeni antoi ymmärtää, että olisin semmoisen saamassa. Puolisen tuntia sitten se piippasi ja ilmoitti viestimuistin olevan täynnä niin, että uusi viesti ei mahdu mukaan. Aivan pyllystä tämmöinen toiminta! Homppelia suorastaan!

No, hitto, nyt vain odotan. Ja se on varmasti joku maailman turhin viesti joltain maailman turhimmalta ihmiseltä. Mrhh!

Tänään minulla on työhaastattelu, minun siis tulee olla järkevä ja jokseenkin vastuullisen oloinen. En tiedä olenko. Minun tekisi mieli kuunnella sadetta (mutta hemmettivieköön ei sada) ja kirjoitella jotakin turhaa. Nyt en kuitenkaan sitä saata tehdä, sillä tunnin kuluttua minun tulee istua jonkun tädin edessä ja kertoa, miksi haluan niin kovasti olla iltapäiväkerhotäti.

Tämän tunnin siis ajattelin tuhlata yleiseen pöhköilyyn. Toisin sanoen istun tässä koneen ääressä ja mietin, että voisin keittää teetä tai mahdollisesti syödä kalakeittoa. En luultavimmin tee kumpaakaan. Saattaisin ehkä kommentoida jonkun ihmisen kuvatekstiä, sillä se on kerrassaan hauskaa. Tsihihii!

Mutta nyt en jaksa enää kirjoittaa!

Mikko, tuo mölliäinen, nukkuu ja kuorsaa. Minä taas möllin koneella, koska... niin miksi ihmeessä nyt möllötänkään tässä. Huoh.

Ajattelin pissistellä ylihuomenna (tai siis lauantaina eli huomenna) lampirokissa vauhdikkaasti. Aion siis juoda hittovie kolme siideriä ja oksentaa päälleni sekä itkeä meikit poskille. Sen jälkeen suuntaan sheikkaamaan äässiä, koska olen niin iäkäs, ettei minua käännytetä baarin ovelta. Jos se oksu tulee niin sitten voidaan kyllä evätä tuo minun baareiluni juu.

Nyt menen tökkimään tuota mölliäistä sukkapuikolla korvaan, jotta se siirtyisi ja antaisi minulle tilaa.

Tänään tunnen itseni hyvin saamattomaksi ja huonoksi, sillä kaikki ovat aloittaneet koulun. Minä en ole, eikä ole töitäkään. Hittolainen. Ja muutenkin väsyttää ja Mikkokin nukkuu. Ja ja ja.

Taidan kaivaa nenääni ja olla onnellinen, etten kaiva korvaani. Ei tässä muu auta!

Kaikille, joille en ole vielä hehkuttanut/joita jossain määrin kiinnostaa, mainittakoon, että minulla on uusi ihana poiccis. Oleilen hänen luonaan parasta aikaa ja olen hyvin onnellinen. Riemuitkaamme kaikki tästä!

Elämäni on hetken jopa ollut tapahtumarikasta. Alkukesän olin töissä puistotätinä. Työ oli viihdyttävä ja vahvisti käsitystäni kotiäitiyden auvosta. Minusta ei valitettavasti olisi tuohon todella kunnioitettavaan ja hienoon työhön, tulisin hulluksi.

Työrikkaan alkukesän jälkeen lähdin reivaamaan. En minä siitä jaksa niin kovasti hehkuttaa, kun kaikkia vaan rupeasi vituttamaan, kun mulla on ollut erikivaa. Hienoa oli ja hengissä selvittiin. Siinä pääpiirteittäin koko juoni. Ei kai sitä tarvitse muuta kertoa. Ai niin yksi tärkeä momennti: miltei oksensi Bratislavassa. Joo, eipä muuta.

Tänään retkeilin erään ystäväni kanssa Tampereella, jossa kävin tekemässä eräänkin pääsykokeen. Pääsykoe meni vituilleen eli siis pimpeilleen, mutta matka oli kerrassaan antoisa.

Ajomatkamme tuolle kyseiselle paikkakunnalle oli ihastuttava. Rakas nimeltä mainitsematon (mutta jo kertaalleen mainittu) ystäväni vaaransi henkensä, pikkusisarensa ja tämän ystävien henget sekä kaikkein tärkeimmän eli siis MINUN henkeni nostaen vasemman jalkansa kojelaudalle 140 kilometrin tuntivauhdissa. Lisäksi pälätyksemme ja epävireinen laulumme aiheutti näille herkässä kehitysvaiheessa oleville tytöille mitä selkeimmin ikuisia traumoja.

Jätimme raukkaparat urheiluleirille toipumaan ja suuntasimme itse paheellisesti mäkkiin. Siellä syötyämme pyöriskelimme hetken vaatekaupoissa ja poistuimme sitten tamperelaiseen ulkoilmaan. Lähdimme etsimään erästä yliopistoa ja löysimmekin sen helposti. Sisäänkäynnin löytäminen oli huomattavasti vaikeampaa tällaiselle teko-punapäälle, joka on oikeasti vaaleaverikkö.

Saapastelin oikeaan saliin nelisen minuuttia ennen kokeen alkua hikisenä ja nuhjaantuneena. Kokeesta ei olekaan paljon sanottavaa. Kirjoittelin kaikkea ääliömäistä blogeista ja journalismin nykytilasta sekä piirtelin tekotaiteellisia kuvia esim. luomisesta. Ainoastaan haluaisin huomauttaa sille edessäni istuneelle henkilöhahmolle, että olisi voinut jättää mumisematta ja läiskimättä itseään otsaan. Se häiritsi minua kohtalaisesti!

Kokeen jälkeen shoppailin aktiivisesti yhä tuntemattomana pysyttelevän (mutta jo siis mainitun) ystävättäreni kanssa. Hän onnistui tuhlaamaan rahojaan kohtuullisen hienosti ja itsekin ostin kesäisen vaatekappaleen. Keskustelumme oli varsin syvällistä, sillä puhuimme mm. tisseistä ja paidoista, joissa tissit näyttävät ISOILTA ja keskivartalo sorjalta. Tosin, koska molemmat olemme maailman kauneimpia ja viehkeimpiä naisolentoja, kaikki vaatteet näyttävät päällämme äärettömän suloisilta.

Kotimatka sujui leppoisasti ja pysähdyimme Tiiriön abc:lle ostamaan bensiiniä ja jäätelöä. Siellä huomasin istuneeni koko matkan jonkin sähköpiuhan päällä. "Sul on ollut koko ajan vapaat kädet* haaroissa" totesi tämä eräs ystäväni (jonka nimeä siis ei mainita, mutta jonka nokkelimmat saattavat otsikosta päätellä). Tälle letkautukselle nauroimme mitä sydämellisimmin. Lisäksi syljimme Solero exotic -jäätelöä päällemme ja muutenkin suunnittelimme uusia retkiä Tampereelle.

Kotimatka hurahti äärimmäisen vauhdikkaasti ja epäilimme nukkuneemme koko matkan jäätelön syöntiä lukuunottamatta. Kävimme vielä kahlaamassa eräälläkin uimarannalla, jonka jälkeen tämä eräskin ystäväni kiidätti minut kotiin hienolla automobiilillaan.

(Ja pah minä mitään kirjoitusvirheitä tarkasta!)

(* Hands free, vitun tyhmät jos ette tajunneet!)