IRC-Galleria

chase is to the end

hei maailma!

oli ikävä!

@ rovaniemi

hotellissa! 8)) koneelle ryntäsin pikavisiitille, hei ihmiset ja maailma! tän merkinnän jälkeen onki sit viikon tauko, näin ollen!

rakastan teitä : )) <3

u fucked with the wrong mexican

* Danny Trejo as Machete, "a legendary ex-Federale with a deadly attitude and the skills to match."

* Steven Seagal as Torrez, a druglord.

* Michelle Rodriguez as Shé, "a sexy taco-truck lady with a rebellious spirit and revolutionary heart."

* Jeff Fahey as Booth, "a ruthless businessman with an endless payroll of killers."

* Cheech Marin as Padre, "a priest who's good with blessings, but better with guns."

* Lindsay Lohan as The Sister, "nun with a gun."

* Don Johnson as Von, "a twisted border vigilante leading a small army."

* Jessica Alba as Sartana, "a beautiful Immigrations Officer torn between enforcing the law and doing what is right."

* Robert De Niro as The Senator

* Rose McGowan as Ginger, hired by Benz

* Electra and Elise Avellan as The Sexy Nurses at the hospital where Machete is treated.

* Cheryl Chin as Torrez's Henchwoman

* Tom Savini as Unknown character. He was seen in the first official trailer as a man with a machine gun who Machete stalked.

* Daryl Sabara as Julio

* Carlos Gallardo as Deputy Carlos

* Alicia Rachel Marek as June Benz, socialite wife of Benz and April's mother.

* Tim Roth as Agent Orange, the title character of Quentin Tarantino's rumored fake trailer.

* Rick Yune as Li Chan, Agent Orange's South Vietnamese Sidekick.

* Sacha Baron Cohen as Colonel Weathers, in the Agent Orange trailer.

* Stacy Keach as Doc Franklin, the rumored antagonist of the fake trailer.

vittua

miks täytyy änkeä negative sonisphereen? en älyä. luulis sen himin riittäneen. mut ei.

Enkelin haavat

Enkelin haavaiset, kalpeat ja niin pienet jalat upposivat joka askeleella syvemmälle mutaiseen ojanpohjaan. Joka askeleella ojanpohjasta pulpahti pintaan rypäs likaisia kuplia, mädäntyneitä lehtiä ja epämääräistä mönjää. Enkeli nyyhkytti hiljaa, hänen jalkojaan särki kovasti. Siksi hän alun perin olikin alkanut kulkea ojaa pitkin. Kulkeminen saattoi ehkä olla polven, joskus reidenkin syvyisessä vedessä huomattavasti raskaampaa, mutta kylmä vesi viilensi jalkoja helpottavasti.

Enkeli haroi polkua itselleen käsillään, läpi okaisen ja risujen täyttämän reitin, suunnan, johon hän kulki päättäväisesti mutta tietämättä mihin päätyisi loppujen lopuksi. Enkelin keinot suunnistaa terävän katseensa avulla oli viety. Kauniiden, pitkien ripsien kehystämien silmien tilalla oli vain syviä, mätiviä arpia. Sinisiä silmiä ei enää ollut.

Hän ei voisi suunnistaa. Hän haroisi tietään käsiensä avulla, voiden toivoa päätyvänsä loppujen lopuksi johonkin. Johonkin, jossa joku auttaisi häntä. Enkeli oli yrittänyt hoitaa kivistäviä haavojaan kaikin tietämiensä keinoin, mutta jumalallinen viha oli hänen kohdallaan suuri. Parantavat yrtit ja voiteet olivat vain pahentaneet asiaa, ja hänen silmänsä olivat käytännössä lähes palaneet hänen päästään.

Enkeli voihkaisi pienesti kivun iskeytyessä pään lävitse uudelleen haavojen tavoittaessa yhä uusia hermopäätteitä. Hän kiristi tahtiaan ja pidensi askeleitaan. Hän tarvitsi apua. Enkeli tunsi ennen kokemattomia tunteita. Hän tunsi surua. Hän ei voisi enää palata kotiin, hän oli pettänyt kaikki kääntämällä selkänsä Isälle. Tällaisten tekojen jälkeen edes Isä itse ei katsonut häntä suopeasti, ja hänet oli syösty pois taivaasta. Enkeli tunsi myös epätoivoa. Hänen mielensä ei oikein osannut päättää, panikoidako vai mennäkö kokonaan lukkoon ajatuksesta, että hän luultavasti ei koskaan löytäisi tietään ylös täältä Jumalan selän takaa, kirjaimellisesti Jumalan selän takaa, jossa ympäröivät puut haisivat kuolemalta ja olivat sileitä kuin aallon kuluttamat kalliot kaarnan rapistua pois niiden pinnalta.

Enkeli huohotti raskaasti. Kipu silmissä oli alkanut yltyä sietämättömäksi. Enkeli oli oppinut myös tuntemaan kipua. Hän oli saanut kaiken, mitä ihmisetkin kokivat. Enkeli toivoi kuitenkin kovasti että olisi jäänyt ilman. Ensimmäistä kertaa hänen olemassaolonsa aikana hän halusi kadota, jotta ei tuntisi enää mitään.

Enkeli parkaisi äkisti ja ajatuksenkulku keskeytyi. Hän oli astunut johonkin terävään ojan pohjalla. Hän horjahti ojan penkkaa vasten ja kiskoi jalkansa irti mudasta. Suuret, punaiset veripisarat tipahtelivat jalanpohjaan syntyneestä uudesta, mutta muita huomattavasti syvemmästä haavasta. Enkeli vei sormensa haavalle ja kiskoi suuren lasinsirunpalasen irti. Lasi oli vihreää, mutta nyt punaiseksi värjäytynyttä. Enkeli haistoi oman verensä, jonka olemassaolosta hän ei ollut vielä viikkoakaan sitten tiennyt. Veri lemusi rautaisena ja vahvana ja sai enkelin voimaan pahoin. Enkeli puristi hetken jalkaansa kummankin kätensä välissä, toivoen verenvuodon tyrehtyvän.

Hiki virtasi enkelin mustiksi värjäytyneiden hiusten tyvistä hänen kasvoilleen ja haavoille polttelevina ja kirvelevinä. Enkeli viskasi lasinsirun pitkälle metsään, kuuli sen helähtävän vasten puuta ja putoavan sitten kuivuneen aluskasvillisuuden joukkoon. Enkeli nousi jalkaansa arastellen taas seisomaan ja lähti taas vaeltamaan ojaa pitkin eteenpäin, rajusti nilkuttaen. Pintaan nousi punainen vana hänen perässään.

Enkelin hiukset tuntuivat karheilta hänen laihaa, selkärangan selkeästi kuvittamaa selkäänsä vasten. Hän oli letittänyt hiukset löysälle palmikolle pitääkseen ne poissa silmiltään. Vaikka ei sillä niin väliä enää olisikaan.

Muta tunkeutui jalkojen haavoihin ja varmasti tulehdutti niitä pikku hiljaa. Enkeli rämpi, pyrki eteenpäin. Sekin luultavasti olisi turhaa. Kaikki, mitä hän tekisi, olisi luultavasti turhaa. Enkeli voihkaisi uudelleen, horjahtaen eteenpäin jalkojen mennessä hetkeksi tunnottomiksi. Pimeys tuntui vallanneen hänen kehonsa. Hän tunsi jonkin läsnäolon.

”Enkeli, siivet palaneina ja silmät riistettyinä”, matala, lempeä ääni sanoi aivan hänen lähellään. Enkeli säpsähti pienesti ja otti pari epävarmaa harppausta eteenpäin, poispäin tästä äänestä. Kuka tiesi, mikä hän on? Siiventyngät, tyngät todellakin, törröttivät hänen selästään lapaluiden kohdalta, mutta ne olivat niin kärsineet ja hiiltyneet, ettei niitä olisi voinut ilman parempaa tietoa siiviksi arvata. Enkeli haroi käsillään lähes hätääntyneenä, yritti tavoittaa puhujan.

”Mitä Enkeli tekee täällä?” sama ääni kysyy, hieman kauempaa. Puhuja seisoo luultavasti metsässä, ääni ei kaiu ojan vedestä. Enkeli pelkäsi. Vaikka ääni oli lempeä, miellyttävä, kutsuva, puhujan olemuksessa oli jotain vialla. Siinä oli jotain, mistä enkeli ei pitänyt. Jotain, mikä sai hänet tärisemään kauhusta ja halusta paeta, paeta kauas.

”Sinun ei tarvitse pelätä minua”, puhuja sanoi äänellä, josta enkeli huomasi itselleen vieraan korostuksen. ”Isääsi sinun pitäisi pelätä. Hän aikoo tehdä elämästäsi – sanoisinko nyt että helvettiä.” Sen enkeli tiesi jo. Sitä enkeli pelkäsi jopa enemmän kuin puhujaa. Enkeli tiesi myös, ettei hänellä ollut toivoa. Joten ei haittaisi, vaikka puhuja tekisi mitä. Sillä ei olisi merkitystä.

Enkelin jalat upposivat hitaasti syvemmälle ojanpohjan mutaan, kuin suohon. Vettä oli puoleen reiteen asti, ja enkeli alkoi epäillä, ettei kohta pääsisi enää liikkeelle ilman apua. Enkeli lakkasi huitomasta viimein, kohotti toisen kätensä, osoitti kohti puhujaa. ”Minäkö?” puhuja kysyi naurahtaen. Naurahdus oli soiva ja melkein enemmän korvaa miellyttävä kuin hänen puheäänensä. Enkeli halusi kaikesta huolimatta tietää puhujasta. Hän tulisi luultavasti olemaan viimeinen elollinen, jonka enkeli tulisi koskaan enää tapaamaan.

Enkeli kuuli askeleet. Kevyet askeleet aluskasvillisuuden joukossa. Saniaiset ja mustikat murskautuivat jalkojen alle. Epäilyttävä tunne puristi enkelin sisuskaluja kuin suuri koura. Isä? Suuret, kylmät kädet tavoittivat enkelin vieläkin kylmemmän vartalon. Kädet nostivat hänet ojasta, ottivat syliinsä ja suojelivat haavoittunutta enkeliä. ”Älä pelkää. Älä pelkää”, puhuja sanoi. Tunne alkoi pikku hiljaa hellittää enkelistä, ja hän tosiaan tunsi hetken olevansa turvassa. Enemmän turvassa kuin koskaan.

Enkeli antoi käsiensä koskettaa puhujan käsiä, kuin pienen kiitoksen eleenä. Häntä huolestutti kuitenkin veren lemu, joka tuli hänestä. Ehkä puhujaa oksettaisi haju ja hän hylkäisi enkelin? Luultavasti. Sitten enkeli valuisi kuiviin ja jäljelle jäisi vain tyhjä, ontto kuori, jossa jumalallinen voima oli joskus asunut. Ei.

Puhuja alkoi kävellä hitaasti puiden lomasta, ojan viertä. Puun oksat eivät raapineet häntä, okaat eivät haavoittaneet. Puhuja ei lemunnut vereltä. Hän tuoksui hyvältä. Hajuun sekoittui rahtusen savun ja noen hajua. Enkeli lepäsi kasvojaan tämän rintakehää vasten. Mies. Mies oli pelastanut hänet. Miehen pitkät, pehmeät hiukset kutittelivat enkelin poskipäitä. Enkeli piteli kiinni miehen hartiasta, piteli kiinni kuin viimeistä päivää. Miehen askeleet tuntuivat kevyiltä, ja he tuntuivat kiitävän eteenpäin. Mies oli kauan hiljaa.

”Isäsi hylkäsi sinut. Otan sinut nyt huostaani. Minä pidän sinusta huolta. Hän hylkäsi minutkin kerran, mutta minä selvisin”, hän sanoi äkisti, rauhallisella äänensävyllä. Enkeli tunsi koko ruumiinsa jännittyvän, ja ennen kuin hän tajusikaan, hän oli alkanut pyristellä pois miehen sylistä. Enkeli tiesi, mistä epämukava tunne oli johtunut.

”Minä olen paholainen. Minä olen suojasi”, mies sanoi, pidellen enkeliä yhä tiukemmin rintaansa vasten. Enkeli vinkui hiljaa, hänen kätensä työntyivät suoraksi paholaisen rintakehää vasten, hän teki kaikkensa päästäkseen irti. Metsän kuollut lemu palasi enkelin tajuntaan, mikään ei ollut enää kaunista ja rauhallista. Hänet oli hylätty, ja nyt hän oli joutumassa paholaisen otteeseen.

”Minä pidän sinusta huolta”, paholainen toisti, jatkoi astelemistaan pimeässä metsässä, satuttamatta jalkojaan omassa metsässään, hylättyjen, karkotettujen metsässä. Enkeli lakkasi hiljalleen pyristelemästä irti. Paholaisen valkoiset vaatteet olivat tahrautuneet enkelin pyhään, nyt liattuun vereen. Enkeli oli kylmä, hänet oli upotettu syvälle pinnan alle eikä häntä päästetty ottamaan henkäystä.

”Olet turvassa”, paholainen kuiskasi, suuteli enkelin hikistä, tulehtunutta otsaa. Enkeli oli valahtanut veltoksi hänen syliinsä, hänen jokainen luunsa oli muuttumassa tomuksi, veri haihtui kiehumalla kehosta kuin vesi tulikuumalta hiekalta. Enkeli katosi paholaisen vahvoilta käsivarsilta, hiljainen tuulenvire hajotti hänet tomuksi.

Paholainen katseli pienten murusten tanssia ilmassa. Paholainen käveli kohti syvempää, pimeämpää metsää, kadoten varjoihin. Uusia enkeleitä vielä tulisi, ja hän tulisi hakemaan heidätkin henkilökohtaisesti ikuiseen valtakuntaansa. Tämäkin enkeli oli ennen seissyt Jumalan edessä sotajoukoissa – nyt hän kulki ikuisesti paholaisen rinnalla.

axel

u got that right

mikä vittu siin on et tuntuu yhä enemmän siltä et galleria kopioi FB*tä? :D eka sydämet ja nyt toi keskustelupalkki.

wut.

keksikää jotain omaa?