Väsynyt kulkija saa jo viimein
Levähtää hetken alla auringonlaskun
Ja pienin äänin vaimein
Huokaista kohti taivasta pimeää
Matka on pitkä ollut niin
Polku ei tasainen eikä suora
Kulkija nukahtaa jälleen haaveisiin
Niihin kaukaisiin unelmiin
Pienet sanat kaikumaan enää jää
Halki taivaiden ne kantautuu
Kun Luojan kirkkaus sieltä pilkahtaa
Siinä kulkija eteensä antautuu
(29.5.J.I.)