IRC-Galleria

Miksi kaikki tuntuu niin turhalta,
miksi kaikki näyttää niin harmaalta?
Miksi mun ruumis on kylmää,
Miksi mun silmät itke ei enää?

Missä on mun tunteet,
ei jäljellä ole muuta kuin murheet.
Miksi kaikki on jäätä,
kaikki on niin pimeetä.

Aina vain kysymyksiä,
milloin saisin vastauksia?

Milloin tulee lämpö,
joka sulattais.
Milloin tulis usko,
joka tämän muuttais.

sieluni huokaa,
tuskissaan huutaa.
Sydän palasina,
mieltä repien.

vajoten alaspäin,
hiljalleen näin..

En tahtonut sua satuttaa,
en mieltäsi pahoittaa.
Nyt istun yksinään,
niin kylmissään.

Miksi tein sen taas,
Miksi suutani aukasin vaan,
Miksi tunteilen näin,
ja tyhjäksi jäin.

Silmissäni kyyneleet,
sydämessäni viiltelee.
En pääse mä elämään,
Kiinni järkevään.

Sieluni ontto on,
mieleni voimaton.
Miksi luottamus,
elämään uskomus,
multa kadonnut,
kauas pois vajonnut?

Milloin saisin sen takaisin,
pintaan nousisin.
Milloin uskoisin mä parempaan,
elämään huomiseen,
arvet peittää ruumistaan,
menneen voisin jättää taa.

Katselen takka tulta,
ajan taju katoaa multa.
sydän huokailee,
kyynel valuu poskellein.
Katson kun tuli hiipuu.
nousee minun kaipuu.

Hiillos punoittaa,
mieleni vaeltaa,
huonees hämäräs’
yksin lämpimäs.
tahtoisin jotain pysyvää,
kainaloa lämpimää.

Kun hiillos sammuu,
silmät kiinni painuu,
haaveilemaan jään,
ja unelmia ehkä nään…

Tulit elämääni aivan yllättäen,
en osannut sua odottaa.
Jäin ihmetellen hymyillen,
kun ruumistani alkoi kolottaa.

En uskalla itseäni "avata",
en tiedä mihin luottaa,
pitääkö itseäni suojata,
ei mua korkealta voi puottaa.

Niin tahtoisin suhun tutustua,
olla läsnä, ties ihastua.
Tuntuu kuin joku estäis,
en tiedä miten itseäni kestäis.

Ehkä on annettava,
päivän mentävä kerrallaan,
ja käsi ojennettava,
tulevaisuuteen arvaamattomaan...

Taas rintaani pistettiin,
syvälle viillettiin.
Sua ymmärrä en,
kun taas kerran teit sen!
Sä et taida ymmärtää,
mitä tunteita tuo susta herättää!

En ihmettele jos sul ei ole ystävää,
tuo on jo niih säälittävää!
Sä varattuna miehiä vikittelet,
et tunteita käytä vaan hihittelet!
Et koskea saa sä toisen omaa,
se on kaikkea muuta kuin somaa.

Miehes' lapses unohdat,
kun ulko-oven suljet takanas!
Sitten ystävä koetat olla,
vaik' olet mulle täys nolla.
Suhun luota en enää,
antaisit mun olla ja elää omaa elämää!

Kuka mut todeks' ottaa vois?
Lämmön, läheisyyden tullessaan tois.
Miks' usko en mä tähän elämään?
Miks' tuntuu et' yksin joudun jäämään?

Kaikki on vain ohiste kulkevaa,
tää on niin sydäntä sulkevaa.
Sitä uskalla avata en,
kun rikki luulen menevän sen.

Jos kerrankin joku mut vakavasti ottas'
ei leikkis tunteilla eikä mua hajottas'
Tulis viereeni, lähelleni ja halattas,
ei ikinä yksinäisyyteen palattas...

Astun hiljaa,
veteen lämpimään,
tunnen kehossa
kuinka lämpö lähtee kiertämään.

Annan musiikin soida,
suljen silmäni,
kuuntelen,
ja rauhoitan mieltäni.

Kurkkaan kynttilää,
se antaa ihanaa valoa.
Sieluni huokaa,
tahtois tunteen paloa.

Tässä nyt rentoudun
ja unelmoin,
sua odotan
niin pitkään kuin voin....

Pimeys laskeutuu,
hämärä takertuu.
Kylmyys käy,
ei valoa näy.
Sydän on kuin jää,
ei tunne elämää!

Sieluni vaeltaa,
kroppaani paleltaa.
Mieleni ontto on,
olen niin voimaton.
Minne mennyt kaikki hyvä?
on vain pahaa syvää.

Teinpä mitä vain,
kuraa tulee päälle ain.
Menen sinne tai tänne,
tuntuu kuin oisin tiellänne.
Kohta jaksa en,
olen niin surullinen.
Pohjaan katoan,
joskus nousta haluan!

Istun pimeässä,
penkillä veden ääressä.
Vain tuuli humisee,
mieleni huokailee.
Veden pinta kiiltelee,
sydäntäni viiltelee.
On niin rauhaista,
niin hiljaista.

Olen vain yksin,
itseni kanssa.
Mua huoli ei kukaan,
matkaansa mukaan.
Tähän jään,
ihan yksinään.
Ehkä "sä" tulet vielä hakemaan,
hennon neidon pelastamaan....

On ihanan hämärää,
välil' niih viileää.
Loistaa katu valot
pitkin järven pintaa,
Kuuntelen hiljaisuutta,
tunne kohoaa pitkin rintaa!

Tänne toisin ihmisen
josta välittäisin.
ottaisin kainaloon
ja silittäisin.
Jospa vielä joskus saisin
syleilyn antaa,
Uskaltaisin ehkä
Sydämenikin ohjentaa!